Fish me luck blogi täytti jo kolme vuotta!
Kyllä aika on kulunut nopeasti, tuntuu että vastahan minä mietin blogille nimeä. Ihanaa, että olen saanut vuosien varrella paljon lukijoita ja mikä vielä ihanampaa, tosi paljon uusia ystäviä ja tuttavia. Kalastus yhdistää =)
Jos mietin kolmen vuoden takaista aikaa, olen kehittynyt kalastajana paljon. Oma ajatusmaailma on myös siinä sivussa muuttunut ja esimerkiksi vastuullisuus on enemmän mielessä. Toivottavasti olen voinut olla esimerkkinä jollekin ja toivon myös, että olette saaneet blogista jotain inspiraatiota omaan kalastukseenne.
Omaa kalastusharrastusta blogi on auttanut paljonkin, esimerkiksi blogijuttujen kirjoittaminen kalastusreissujen jälkeen laittaa aivot raksuttamaan ja kalareissuista voi saada ahaaelämyksiä jälkikäteen. Monesti tulee pohdittua syitä, miksi kala ei syönyt tai miksi luotain ei piirtänyt kalaa. Vastauksia en näihin ongelmiin ole vielä keksinyt, mutta hyvähän näitä kysymyksiä on “ääneen” pohtia ;)
Kolmen vuoden aikana olen rikkonut omia kalaennätyksiäni ja suurin saavutukseni on ehdottomasti kilon ahven. Siitä on nyt hieman yli kaksi vuotta, kun maaginen kilon raja meni rikki. Valitettavasti sen jälkeen kaikki ahvenet ovat jääneet alle kiloon, mutta ei hätiä mitiä, seuraava kiloinen voi tulla jo ensi reissulla :)
Ennätysahven 1087g
Kuhaennätyskin parani toissa kesänä, kun samalla reissulla sain kaksi kuhamörköä. Ehkä vajaan neljän kilon kala ei vielä kaikille täytä mörön määritelmää, mutta kyllä minä haukoin henkeäni, kun sellaisen kalan livenä näin. Toivon mukaan se 3,9 kiloinen ennätyskala jatkaa vielä eloaan jossain päin Kallavettä ja on kasvanut vieläkin isommaksi möröksi.
Ennätyskuha 3,9kg
Viime kesänä kesken ahvenen jigauksen siimaa kiristeli ennätyshauki. Oikeastaan olin aina pelännyt, että saisin jonkun pelottavan suuren hauen ja reilun kahdeksan kilon kala alkoi olla jo pelottavan rajoilla. Haavikin siinä hötäkässä vääntyi, kun nostettiin vartin väsytyksen jälkeen hauki veneeseen.
Ennätyshauki 8,2kg
Minulla ei käynyt mielessäkään, että olisi otettu hauki mukaan, vaan sen kokoinen kala lähti automaattisesti takaisin järveen. Jälkikäteen harmitti vähän, kun emme tajunneet mitata kalan pituutta, mutta jospa siiman päähän eksyisi vielä joskus samankokoinen kala. Ehkä kalan kokokaan ei silloin enää pelota niin paljon, sillä onhan minulla nykyään rutkasti kokemusta suurhauista. (Eli yksi kpl ;))
Yllä mainittujen kalojen lisäksi kolmeen vuoteen on mahtunut jos jonkinnäköistä kalareissua. Siellä on huippureissuja ja sitten on niitä reissuja, joilla ei ole ollut niin paljon tapahtumia. Ja välillä on tultu kotiin ihan tyhjin käsin, mutta mukavia reissuja ne on nekin olleet. Kalastuksesta menisi kaikki into, jos kalaa tulisi joka kerta hirveitä määriä. Ei silloin pystyisi enää kehittymään kalastajanakaan. Tämä nykytilanne on hyvä, eli joskus tulee ja joskus ei =)
Jos saan esittää lukijoille pienen toiveen, niin haluaisin jokaisen tämän tekstin lukevan henkilön jättävän jonkun kommentin tähän loppuun. Usein tulee kirjoiteltua postauksia, joihin ei välttämättä reagoida blogin puolella mitenkään, joten lämmittäisi mieltä, jos jättäisitte vaikka tervehdyksen tekstin loppuun. Tai ehkä voitte kertoa miksi luette blogia tai kuinka kauan olette kalareissujani seuranneet? Kommentin voi jättää nimettömänä :)
Kiitos kaikille lukijoille, ilman teitä blogi olisi kuopattu varmasti jo aikaa sitten. Kyllä vuorovaikutus lukijoiden kanssa on tärkeää ja tosi mukavaa tietää, että omat kalastusreissut kiinnostavat muitakin. Minuakin kiinnostaa teidän reissut!
Nyt matka jatkuu kohti neljättä vuosipäivää, toivottavasti siimat ovat kireinä sekä minulla että teillä =) Minä käyn viikonloppuna risteilemässä pari päivää, joten pieni tauko on tulossa kalastukseen. Jospa kerrankin saataisiin lämmin Juhannus, silloin viimeistään suuntaan taas järvelle!
PS. Jos jollain on tulossa myyntiin kalastuskäyttöön soveltuva alumiinivene, niin voisin olla kiinnostunut siitä, vaikka Puattinen ihan loistoyksilö onkin =) Tai jos haluat Puattisen itsellesi, sekin onnistuu, kunhan minä en jää ilman venettä. Vaihtokin siis on mahdollista ja tottakai maksan tarvittaessa väliä. Minulle voi laittaa sähköpostia asian tiimoilta jaana.jekkonen@fishmeluck.fi
Alla muutama parin vuoden takainen kuva vaihdokista, kyseessä siis Finnmaster 506 CLX vm. 1999, jossa Yamaha 20hv 4t-moottori vm. 2008. Voin laittaa lisäkuvia sähköpostiin.
Hakusessa olisi max. 15v vanha alumiinivene, jossa on 40-60hv 4t-moottori. Merkillä ei ole väliä, käytännöllisyys ratkaisee. Veneen täytyy siis soveltua hyvin heittokalastuskäyttöön.
Yksi kala voi pelastaa huonon päivän
Käytiin tänään Virmasvedellä ja päivän saaliin voi laskea yhden käden sormilla. En tiedä voiko kalastuspäivää koskaan sanoa huonoksi, sillä kalastus on niin kivaa ja pitää olla iloinen, jos ylipäätään pääsee kalaan. Nyt viime aikoina reissut ovat kuitenkin olleet sen verran kalattomia, että olen jopa sortunut sanomaan muutamia päiviä surkeiksi. Ihana harrastushan tämä todellisuudessa on ja ehkä huonoja päiviä ovat vaan ne, kun ei pääse kalaan ollenkaan.
Virmasvesi on aakeeta laakeeta ja saaria on tosi vähän verrattuna Kallaveteen
Heräsin tänään täpinöissäni neljältä. En ole ollenkaan huomannut, että kevät on oikeasti tullut ja valoisaa aikaa on paljon enemmän vuorokaudessa, kuin pimeää. Olen niin tottunut siihen aamuyhdeksältä valkenevaan aamuun ja pilkkireissuilta on kiirehditty kotiin aina iltapäivällä ennen pimeän tuloa. Eilen katsoin ikkunasta puoli kuudelta illalla ja piti ihan hieraista silmiä. Siellähän oli valot päällä! Olen ihan mattimyöhäisenä tämän kevään kanssa.
Aurinko nousee jo ties miten aikaisin ja oikeasti jäällä pitäisi olla kuudelta. Yleensä alan vasta heräilemään siihen aikaan. Nyt täytyy tormakoitua ja muuttaa rytmiä, oma ennätysahvenkin tuli puoli seitsemältä aamulla ja nykyään minä vielä pötköttelen sängyssä siihen aikaan. Turhahan tässä on valittaa, että ei tule kalaa, kun en ole syöntiaikaan edes kalapaikalla. Loppukausi mennään sitten uudella rytmillä, muutama viikko tätä ihanuutta on vielä jäljellä :)
Tänään oltiin ajoissa liikenteessä
Otettiin Virmaalle kelkka mukaan ja kyllähän Virmasvesi syvyyskäyrien perusteella on todella vaikea järvi. Ei mitään havaintoa mistä kalaa voisi löytyä, parhaimmat saaliit tulee varmasti vinkkinä kuulluilta paikoilta. Huomattiin tänään useaan otteeseen, että Karttaselaimen käyrät eivät pidä monessakaan kohti paikkaansa. Virmasvesi on vielä tasaisempi, mitä kartan perusteella. Sen kuuluisan neulan etsiminen heinäsuovasta on helpompaa, kuin ahvenparven löytäminen Virmaalta.
Minähän lupailin sunnuntaina Hirviselän isojen ahventen kuvia blogiin, mutta se taitaa jäädä pelkäksi uhoamiseksi :) Käytiin eilen Hirviselällä ja ei ole ihmekään, jos ei ahventa meinaa löytyä, sillä juttelin erään ammattikalastajan kanssa ja ahvenia ei ole ollut oikeastaan koko talvena edes verkoissa. Uskotteko nyt, että Kallaveden ahvenet ovat piiloutumisen maailmanmestareita? Muutama pieni ahven löytyi päivän aikana, isoista pystyi vain haaveilemaan.
Hirviluoto
Hirviselän ahvenet pääsivät kasvamaan
Ai niin, tasurissa oli vähän aikaa ihan järkyttävän kokoinen hauki kiinni ja jouduin anelemaan Ahdilta, että ota tämä kala pois minun koukusta. Luulin, että pohjasta lähti ahvenparvi kohti tasuria, mutta se olikin hauki, joka piirsi viittä viivaa. En ole koskaan nähnyt vastaavaa. Onneksi kala irtosi ja tasurikin säästyi. Päästiin sekä minä että hauki helpommalla.
Virmas oli siis tänään kitsaana (kuten aina minulle). Aamulla pakkasmittari näytti -20C ja olihan se aika vilpoista huristella kelkalla siinä kelissä. Onneksi aurinko alkoi lämmittämään heti noustuaan, mutta kylmä viima meinasi silti palelluttaa sormet.
Anturin johtokin jäätyi kauttaaltaan
Kalastettiin 5-10 metrin alueita ja ainoastaan pieniä sinttejä näkyi luotaimessa. Kalat nousivat tasurille ja saattoivat hipaista, mutta eihän kukaan itsensä kokoista saaliskalaa söisi, joten tärppejä ei tullut. Neljän tunnin saldona oli vain yksi parisatanen ahven, joten oli aika pitää evästauko.
Menin kököttämään moottorikelkan taakse tuulen suojaan ja nautiskelin kuumaa hernekeittoa. Kyllä maistui lämpimät eväät hyvältä, kun kylmä viima meinasi kiusata. Ruokailun jälkeen tein avannon jonkun jättämän kepin viereen. Mikä lie keppi, merkki kalapaikasta vai unohtunut makkaratikku.
Lynkkis poseeraa
Laskin vihreäselkäisen Kaweri-tasurin avantoon ja kas kummaa, pitkästä aikaa innokkaita vastaantulijoita pohjasta. Viskasin nopeasti rukkaset käsistä, jos vaikka saisin tärpin. Siimahan kiristyikin heti ja aloin nostamaan kalaa jäälle.
Tasuri sotkeentui anturin johtoon, mutta sain silti kalan jäälle asti. Anturi, siima ja tasuri olivat kaikki sotkussa ja niiden vieressä pyrstöään heilutti oikein nätti ahven. Sehän oli paljon isompi, mitä tärpin perusteella kuvittelin. Kala oli ollut heikosti kiinni, sillä tasuri irtosi suusta heti, kun kala tippui jäälle.
Pitkästä aikaa vähän paremman kokoinen kala, kyllä näitä on muuten etsitty. Kallavedestä on turha haaveilla tällaisia löytävänsä.
Vihreäselkänen Kaweri-tasuri
Kalaparvi oli ja meni ja sen koommin sitä ei enää näkynyt. Jatkoimme tasureiden heiluttelua vielä toiset neljä tuntia, mutta edes luotain ei näyttänyt mitään parempia kaloja alle. Reikiä kairattiin päivän aikana yhteensä varmaan 70-80 ja kokeiltiin useita eri alueita, mutta vain yksi avanto antoi sen paremman kalan. Ja oikeasti en edes itse löytänyt tämän päivän kalapaikkaa, vaan kuulin sen vinkkinä muutama viikko sitten ;) Ja se paikkakin oli merkitty sillä kepillä =D
Kevät tulee
Kylläpä oli ihana päivä tänään! Aurinko porotti koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta ja vaikka pakkasmittari näytti aamulla -15C, ei jäällä ollut mitään hätää, sillä tuulta ei ollut nimeksikään. Aurinko alkaa myös pikkuhiljaa lämmittämään, mutta kunhan ei vielä alkaisi jäitä sulattamaan.
Tänään oli näin täydellistä
Meillä oli kelkkaremppaa viime viikolla, joten kelkkakalastelut piti unohtaa. Käytiin tiistaina ihan jalkapelissä lyhyt reissu eräällä järvellä, mutta ei siitä sen enempää :) Rivien välistä voinee lukea lopputuloksen.
Huomasitteko, että ulkona satoi pikkuisen lunta? Täällä Kuopiossa lunta tuli ihan älyttömästi ja jäällä liikkuminen on nyt tuskaista. Ei varmaan pitäisi valittaa, kun ainakin toistaiseksi kelkalla pääsee pidemmät siirtymät ihan kivasti, mutta avannolta toiselle käveleminen on pieni maraton. Jos haluaa kairata itselleen reiän, ensin pitää kaivaa kuoppa, sillä lunta on useampi kymmenen senttiä.
Ei voinut kulkea ilman aurinkolaseja, kun valkoinen lumi sokaisi :)
Lunta melkein puoleen kinttuun =)
Kelkka on nyt siis kunnossa, ainakin toistaiseksi *kop kop*. Käytiin perjantaina koeajolla Kallavedellä ja uusien laakereiden myötä Lynkkis kulki taas mukavasti. Lumitilanteen vaikutus ajoon oli hieman arvoitus, sillä meillä on kelkan päällä aika paljon painoa. Pelotti, että uppoaako kelkka syvälle lumeen ja jääkö jopa jumiin. Lumi on nyt kevyttä, joten kelkka kulki ongelmitta. Ensi viikolle näytti kuitenkin jo nollakeliä, joten loskaisella säällä (ja jäällä) saattaa joutua jättämään Lynkkiksen pihaan.
Musta piste tuolla kaukana on Lynkkis
Kaikki ovat valittaneet kalattomuutta ja tuo satanut lumimäärä ei varmastikaan parantanut tilannetta. Onko teidän viime viikkojen saaliit olleet hyviä vai huonoja?
Testasin perjantaina uutta Kalarosvoa, jonka Tommi teki toiveväreissä. Ensiuitolla rosvo napsi muutamia ahvenia, joista pari oli mukaan otettavaa. Kyllä osui värit kohdilleen!
Ahvenet kelpuuttivat ensi silmäyksellä
Keltamahainen Kalarosvo pystypyrstöllä
Huippuväri Kallavedelle
Perjantain kalareissu oli lyhyt ja kokeiltiin vain yksi paikka. Vaikka pakkasta ei ollut kuin reilu kymmenen astetta, kova viima meinasi jäädyttää minut. Lauantaiksi tuuli vaan koveni, joten päätettiin skipata kalareissu kokonaan.
Tänään kalat olivat taas passiivisia, ehkä. En osaa ihan varmaksi sanoa, sillä en nähnyt eväkkäitä ollenkaan. Kai ne ovat voineet syömäpäälläkin olla, mutta ainakaan minun avannoilla ei nälkäisiä raitapaitoja näkynyt. Emme löytäneet kaloja mistään, vaikka kartoitimme muutaman eri paikan reikäjuustoksi. Harvoin luotain piirtää niin tyhjää, kuin tänään. Ei ollut vitosessa, ei ollut kympissä. Ja täsmärosvoon en saanut hipuakaan, vaikka perjantaina se vielä toimi hyvin. Mitä ihmettä teidän päässänne liikkuu kalat rakkaat?
Tasuria sai uitella ihan rauhassa
Päivän reissu ei ollut ihan mp, sillä sain yhden parisatasen ahvenen, mutta ei se paljon mieltä lämmittänyt. Mielessä pyörii Hirviselkä ja haluaisin mennä testaamaan sen ensi viikolla. Viimeksi matka Hirviselälle katkesi Lynkkiksen tempaukseen.
Lähes kalaton päivä, mutta arvatkaa valitinko? En tietenkään, vaan nautin maisemista :)
Ensi viikolla tulee nollakelit ja mitä jos me jäädäänkin kiinni loskaan keskelle Kallavettä? Ja jos nyt kävisikin niin hyvin, että päästäisiin perille saakka, söisikö kala sielläkään? Matkaa sinne on kuitenkin reippaasti yli 10km, joten ei sinne ihan huvikseen viitsisi lähteä. Tai oikeastaan kyllä viitsii, ei se päämäärä, vaan matka. Varsinkin jos mennään kelkalla ja minä saan ajaa ;)
Kallavesi kenkkuilee
Viime viikko meni pakkasten vuoksi sisätiloissa. Perjantaina keli alkoi olla siedettävä ja vihdoin päästiin etsimään uusia kalapaikkoja Lynkkiksellä.
Kallaveden ahvenet ovat jossain lomalla, sillä niitä ei löydy oikein mistään. Olen jutellut useiden kuopiolaisten pilkkimiesten kanssa ja kaikki valittavat samaa: Kallavesi on tyhjää täynnä. Ihan turhahan se oli haaveilla paremmista kalasaaliista tuon kelkan takia, yhtä vaikeaa on kalojen löytyminen, kuin aina ennenkin.
Kelit ovat hellineet, Ahti ei
Perjantaina kierrettiin kelkalla kesäpaikkoja, mutta päivän aikana ei montaa ahventa löytynyt. Outoa, että hauetkin ovat piilossa. Ostin Vartiaisen Jarilta Kirpun kehivapoja ja perjantaina kokeilin niitä ensimmäisen kerran. Rakastuin niihin aivan välittömästi ja melkein hävettää enää edes myöntää, että olen aiemmin uitellut tasureita jollain muovirimpuloilla. Ero on kuin yöllä ja päivällä, Kirpun vavat ovat niin tunnokkaita ja kevyitä, ja tärpit tuntuvat niissä tosi hyvin. Paluuta ei ole entiseen, se on varmaa.
Kehivapa on ehdoton tasuripikintään
Vavalla saa nostettua ja laskettua tasuria nopeasti ja varsinkin jos kalat ovat oikukkaalla päällä, eli eivät itsekään tiedä söisivätkö pohjasta vai välivedestä, kehivavalla voi nopeasti kokeilla mikä on maittavin syvyys tasurille. Perjantain kaikki kalat tulivat Moilasen Pertin tasurilla, se on ollut tosi kova tasuri Kallavedelle nyt.
Lauantai-aamuna pakkasmittari näytti -18 ja hyrrrr, palelsi jo pelkkä ajatus pilkille lähdöstä, mutta lähdettiin silti. Ei meillä kummoisia odotuksia päivälle ollut ja viiteen ahveneen jäi päivän saldo. Nekin olivat sen verran pieniä, että vapautin kaikki. Pertti Moilasen tasurilla tuli taas kaikki kalat.
Moilasen Pertin tasuri ja kuore, kuin kaksi marjaa
Eilen ilmanpaine oli mukavasti laskussa ja luultiin kalan vihdoinkin aloittavan syömisen. Heh, melkein naurattaa, miten surkeasti päivä meni, minun saaliina oli yksi tärppi! Koko päivän luotain piirsi tyhjää. Ajattelin edellisten reissujen takia möyriväni pohjamudissa kalastuksen suhteen, mutta kyllä eilen kaivauduttiin vielä syvemmälle sinne mutaan. Eipä muistu edes mieleen, milloin olisi niin surkeaa kalapäivää ollut. Mutta en masentunut, sillä minulla oli Lynkkis ja sillä minä kuskailin pilkkimiehiä paikasta toiseen.
Eilen oltiin jäällä kahdeksan jälkeen
Kartoitettin paikkoja kolmeen pekkaan, ei auttanut
Kun saisi tällaisen nousun kaikuluotaimeenkin…
Sain facebookissa kommentin koskien sunnuntain kaikuluotaintekstiä ja siinä tokaistiin, että eikö tuo olisi jo sama hakea kalat kalatiskistä. Kommentoijan mielestä kaikuluotaimen avulla kalastus on kuulemma liian helppoa ja kalaa tulee senkun nostaa. Eilen oli luotain, kelkka, akkukaira ja monta kymmentä tasuria mukana, mutta niin vain onnistuin tekemään ämpee-reissun. Aina eivät edes ne varusteet auta, jos vika on pilkkijässä =D
Kevät taisi tulla
Olen haaveillut Hirviselän isoista ahvenista monta kuukautta, mutta sinne on kävellen liian hankala mennä. Nyt kun hankittiin kelkka, niin viime kesän kalapaikat ovatkin tavoitettavissa. Tänään oli tarkoitus hakea ahkiollinen isoja ahvenia Hirviselältä ja oltiin jo kahdeksan jälkeen ajamassa kohti ykköspaikkaa. Ehdimme ajaa kahdeksan kilometriä, kun yhtäkkiä kelkka vaan sammui. Kaikki pimeni ja vauhti hiljeni kuudesta kympistä nollaan sekunnissa. Mitä hittoa?
Ärsytys iski välittömästi ja silmissä lenteli dollareita, joilla oli siivet. Sinnekö meni kelkkarahat, voi Lynkkis minkä teit. Käytetyn moottoriajoneuvon ostamisessa on aina riskinsä, mutta kyllä me luottavaisin mielin tuo kelkka hankittiin. Puattisenkin kanssa on mennyt kaikki niin hyvin eikä koskaan ole matkalle jättänyt. Ja nyt kelkka hajosi heti!
Siihen sammui Lynkkis
Vika löytyi nopeasti, kun Juha huomasi yhden pyörän irronneen matosta. Mistä lie johtui, että pyörä oli kimmonnut taivaan tuuliin. Onko tarakkamies liian painava? Kello oli vasta vähän yli kahdeksan ja Hirviselkä kaukana monen kilometrin päässä. Rantaan oli liian pitkä kävelymatka ja kalaan oli kuitenkin lähdetty, joten minähän aloin kalastaa. Juha kilautti sillä välin kaverille ja sai lohdutuksen sanoja, että eiköhän kelkka meidät rantaan veisi, jos hissukseen ajettaisiin.
Katsoin kartasta, että ihan ok paikkaan kelkka sammui, oikeastaan tosi hyvään paikkaan. Olen selannut Kallaveden karttaa satoja kertoja, mutta koskaan en ollut sitä kohtaa katsonut sillä silmällä. Melkein heti löysin ahvenia ja ne nousivat iloisesti tasurille. Kalojen koko oli vain 150-200g, joten vapautin niitä sitä mukaa, kun niitä tuli. Kyllä se pitäisi vähintään 300g olla, että ahven mukaan lähtisi.
Hieman alamittainen minulle
Luotaimessa näkyi aina välillä kuoreparvi välivedessä ja silloin myös pohjasta ampaisi monta ahventa kohti parvea. Tämänkin päivän ainoa ottipeli oli Moilasen Pertin tasuri. Tasuri on prikulleen samaa kokoluokkaa ahventen ravintokalan eli kuoreen tämän hetkisen koon kanssa, aivan kuin identtiset kaksoset :)
Pohjasta nousee ahvenia välivedessä uivalle kuoreparvelle
Ahmatilla roikkui kuore ja tasuri suusta, kun nostin sen avannosta
Kerrankin oli kaloja, mutta harmittavan pieniä
Muutama mukaan otettava
Tilasin Tommilta Kallavedelle Kalarosvon pystypyrstöisen tasurin. Tasurin vatsa on keltainen, sillä se on monesti ollut toimiva väri Kallavedellä tasureissa. Kyljen ja selän väriä en voi teille kertoa, koska sieltä löytyy taas niin suuri väriskaala, että liekö Tommi laittanut perinteiseen tapaan kaikki maailman värit sinne. Ihan uskomatonta, että tasuri on niin eri värinen eri kulmista.
Kalarosvon pystypyrstö
Tänään kotimatka järveltä rantaan kesti huomattavasti normaalia kauemmin ja kaasupeukalokin stressaantui, kun joutui tekemään niin hentoja liikkeitä. Keskinopeus oli 15 km/h, joka on tietysti enemmän, kuin kävellen, mutta oli se aika puuduttavaa. Toivottavasti Lynkkis ei ota tavaksi tuollaista kiukuttelua. Nyt on sitten vähän kelkan remonttihommia edessä, jospa ensi viikolla pääsisi viimein sinne Hirviselälle asti.
Kotiin päästyä pihaan kurvasi naapurin Seppo, joka on nyt innostunut jigipäiden valmistuksesta. Hän oli muokannut kolmen viikon takaista jigipäätä eri malliseksi ja tämä muoto auttaa jigipäätä uimaan paremmin. Ja onhan se aidon kalan näköinenkin, koko ajan ollaan lähempänä tasurin ulkonäköä :)
Sepeteus-jigipää
Näille kaksikoukkuisille jigipäille on ollut paljon kysyntää ja tämä malli toimii varmasti myös kesällä venepilkissä. Ulkonäköä ja uintia saa nopeasti muokattua vaihtamalla eri värisen/muotoisen pyrstön. Jos on kiinnostusta hankkia tällainen jigipää, niitä voi tiedustella Happosen Sepolta sepedeus@dnainternet.net
Näitä kun ei ainakaan vielä kaupoista saa :)
Jigipäitä saa neljässä eri painoluokassa 15-30g välillä
Kotivesillä taas
Puruveden reissusta toivuttiin nopeasti ja koska oltiin ikävöity kotivesiä, täytyihän se lähteä heti seuraavana päivänä uittamaan tasuria. Sain joku aika sitten vinkin yhdestä uudesta kalapaikasta ja asia kummitteli mielessä. Vuosia sitten paikka oli antanut isoa ahventa, mutta ei siinä ollut tainnut porukka käydä lähiaikoina enää ollenkaan.
Minulla on kelkkakuume ja semmoinen vekotin taitaa muuttaa meille lähiaikoina. Tämä uusi kalapaikka on rannasta ihan muutaman sadan metrin päässä, joten siellä voi käydä helposti ilman kelkkaa. Edelleen olen kahden vaiheilla, että meneekö se liiallisuuksiin, jos hankkii kelkan. Mutta toisaalta taas koko tammikuu oli todella surkea saaliiden suhteen, kun yksinkertaisesti ei jaksa tällä kunnolla ja näillä varusteilla kävellä hirveän monen kilometrin päähän rannasta. Nyt se Ahti sitten taisi vähän näpäyttää minua, kun haaveilen kelkasta, että Jaana kyllä niitä kaloja löytyy ihan kohtuullistenkin kävelymatkojen päästä. Silti minä sen kelkan haluaisin :)
Maanantaina saatiin uudesta kalapaikasta hyviä merkkejä. Juha sai heti aamusta reilun 600 grammaisen ahvenen Kalarosvolla, jossa on Puruveden spessuvärit. Toimii näköjään meilläkin päin. Minä sain vain muutaman ahvenen päivän aikana, mutta kalojen keskikoko oli ihan hyvää ja siksi paikka alkoi kiinnostamaan minua todella.
Kylläpä näyttää 630g ahven pieneltä, jos omistaa noin isot sormet :)
En ole oikeastaan ikinä nähnyt luotaimessa pohjan aaltoilevan niin oudosti. Yleensä jos pohja väreilee, siellä on pieniä kaloja. Tuolla pohja aaltoili kuin Itämeri konsanaan emmekä saaneet kukkokaloista havaintoakaan. Jotain isoa siellä pohjassa möyrysi.
Maanantaina ahvenen suusta lensi kuore, jotain samaa näköä oli Kuoreella tuon ottipelin kanssa :)
Ränsistynyt ahven, mutta komean väriset evät!
Kuore on yleisin ahventen mahasta löytyvä kala täällä päin
Halusin tänään ehdottomasti samaan paikkaan. Päätimme kartoittaa aluetta enemmän ja huomasimme samalla, että karttaselaimen syvyyskäyrät eivät täysin pidä paikkaansa. Löysimme “muka tasaisilta” alueilta patteja ja monttuja ja niissä oli kauheasti kalaa :)
Kala ei ollut kovin syönnillään. Tuli mieleen Puruveden nousevat ja laskevat kalat, sama meininki luotaimen näytöllä. Uittelin taas rasioista vaikka sun mitä tasureita, mutta ainoastaan yhteen sain välillä tärppejä: Kalarosvon uuteen malliin. Välillä sitäkin sai uitella ihan rauhassa, kun kaloja ei kiinnostanut.
Tänään kaikki omat kalat tuli tällä Kalarosvolla
Sain kalat aktivoitumaan ihan ihmeellisillä liikkeillä. Joensuun Tommi on varmaan tehnyt tasurinsa lähinnä pieneen värisytykseen tai kevyisiin uittoliikkeisiin ja se olisi varmaan haukkonut henkeään, jos olisi nähnyt minun tyylini kalastaa. Monen metrin nostoja ja laskuja ja nostoja ja laskuja sekä hitaasti että nopeasti. Mutta se tyyli toimi tänään! Välillä sain nousemaan pohjasta älyttömästi kaloja, mutta sitten se viimeinen silaus saattoi puuttua, kun kukaan ei tärpännytkään.
Kalat ovat löytyneet 8-10 metristä ja kahdeksan metriä vaikutti ehkä vähän liian matalalta. Paljon siellä oli kalaa, mutta koko oli 100-200g, joten en halunnut onkia sitä syvyyttä. Kiertelin ympäriinsä ja etsin ysin ja kympin vettä. Saimme tänään suurimman osan kaloista ennen puolta päivää kymmenestä metristä ja syönti hiipui iltapäivää kohti. Enää edes isot liikkeet eivät kiinnostaneet kaloja, mutta silti minä jaksoin yrittää.
Yhden maissa piirtelin tasurilla kuvioita luotaimen näyttöön, nopeasti ylös kelaamalla ja alas laskemalla näyttöön muodostuu pyramideja :) Ja saattaapa joku fisukin kiinnostua, yksi kala tuli ihan puskista yhtäkkiä kesken minun Egyptisession :)
Pyramideja
Välillä vähän nopeampaa uittoa
Tämä ponkaisi jostain kesken piirtelyn :)
Kello raksutti jo kahta ja ajattelin käydä vielä kokeilemassa kasin vettä, kun yhdelle vanhalle avannolle jäi pohja täyteen kaloja. Mietin, että voisiko seassa olla isompaa…
Käppäilin vanhalle reiälle ja edelleen siellä uiskenteli sitä 100-200g kalaa. Niitä ei saanut tärppäämään millään ja aloitin taas pyramidien piirtelyn. Olin juuri pyramidin huipulla, kun pohjasta ponkaisi kala kohti. Ihanan määrätietoinen viiva, jollaisia minulla on ollut niin kova ikävä.
Onki tukevasti käteen ja kala lähestyi. Se ei aikaillut tärpin kanssa ja muutaman sekunnin päästä kala oli jo jään paremmalla puolella. Ihana ahven, ei tuo kiloa ole mitenkään, mutta talven isoin ehdottomasti. Olin niin iloinen, sillä koko tammikuun kalat kiersivät minun avannon kaukaa.
870g/38cm
Tämmöisiä niiden ahventen pitäisi olla
Päivän isoimmat kahteen pekkaan
Ottipelit
Puruvedellä opin vaikka mitä uusia kikkoja esimerkiksi siimoista ja vavoista. Tosi monet käyttävät tasuripilkinnässä kehivapoja ja täytyihän se minunkin pistää sellaiset tilaukseen. Tilasin sunnuntaina Vartiaisen Jarilta Kirpun kehivavat ja jo tiistaina ne olivat postissa. Kehivapojen käyttö näyttää helpolta, mutta tuskin on. En tiedä miten monta siimasotkua tai hermojen menetystä vaaditaan, että opin vapaa käyttämään, mutta aion ainakin yrittää ☺
Kirpun kehivavat
Tiedustelin Samfishingistä, että onko heillä hyllyssä erästä Trabuccon siimaa. Ei kuulemma ollut, mutta lähti tilaukseen ja lupasivat jo täksi viikoksi. Ei voi kun kehua tuota Samfishingin palvelua, ehdottomasti Kuopion paras kauppa! Jos kauppaan menee kalastukseen liittyvän ongelman kanssa, niin eipä ole ongelmia enää sieltä poistuessa, sillä eivät ne päästä sinua sieltä ulos, ennen kuin asiat ovat ratkenneet :)
Huipputyyppi Pasi
Terveisiä Puruvedeltä
Ihan mahtavat neljä päivää takana. Meillä oli Facebookin tasurihurjat-ryhmän kanssa Puruvesi-treffit ja innokkaimmat olivat kokonaisen viikon paikalla. Me lähdettiin torstai-aamuna ajamaan puoli kuudelta ja kello 9.17 laskin tasurin avantoon :)
Olen kuullut Puruvedestä hurjia juttuja ja sieltä on noussut älyttömiä saaliita. Kahden kilon ahvenet ovat ihan mahdollisia saavuttaa, jos palaset loksahtavat kohdalleen. En asettanut itselleni oikein mitään tavoitteita, sillä Puruvesi on niin iso vesistö, että sieltä tosissaan joutuu etsimään kalaa. Ajattelin, että kunhan nyt yhden ahvenen saisi ja se tavoite onneksi täyttyi.
Reissun kohokohta oli ehdottomasti tavata Kalarosvon valmistaja Tommi Joensuu. Kyllä me kuunneltiin korvat höröllä sen tasurijuttuja ja viisas on mies, ei voi muuta sanoa. Ja ei passaa unohtaa Kalapelen valmistajaa Leinon Pekkaa, sanoinkin heille, että tämä oli meille fanitapaaminen, kun päästiin tapaamaan omia idoleita :) Siinä on kaksi mestaria, jotka eivät turhia höntyile.
Pekka antoi minulle muutaman Kalapelen Nulikan, se on muuten ollut tosi kova kilon ahvenen tasuri tänä talvena. Pekka on saanut tosi paljon palautetta ja kyllä isot ahvenet ovat ihan rakastuneita Nulikkaan.
Kalapelen Nulikka kevennettyjä, upeita!
Porukka oli kalastanut jo kolme päivää, kun me mentiin paikalle. Alkuviikko ei ollut isoja saaliita antanut, mutta torstaina ammattimiehet räjäyttivät pankin. Kilon kaloja ei löytynyt, mutta puolikkaita senkin edestä. Neljän päivän aikana me tajuttiin Juhan kanssa, että kyllä me painitaan vielä ihan eri sarjoissa kuin tekijämiehet. He menevät jäälle, etsivät kalat ja nostelevat ne pois. Ei se sen vaikeampaa näköjään ole.
Aamuinen maisema mökin ovelta
Oma reissu meni kalojen puolesta surkeasti. Ensinnäkin kalastussyvyydet ovat jotain ihan muuta, kuin kotivesillä. Tänään yhdessä vaiheessa pilkin viidessätoista metrissä ja mielessäni ajattelin, että olen liian matalassa. Aika nurinkurista :) Kaksikymmentä metriä oli antoisin syvyys.
Perjantaina oli kunnon sumu
Neljä päivää avarti aika paljon asioita. Päivät opiskeltiin järvellä kalastusta ja illat kuunneltiin tasurimiesten neuvoja. Tommi antoi meille Puruvedellä hyvin toimivat flash-tasurit, jotta meillä olisi varmat ottipelit ja näytti kartasta ottipaikat. Meidän ei olisi tarvinnut, kuin onkia kalat pois, mutta jostain syystä kala vaan ei ikinä ollut meidän avantojen alla, vaikka kyllä sieltä kiloisia joka päivä joillekin nousi.
Flash-kylkisestä Kalarosvon kevennetystä löytyy kaikki maailman värit
Kyllä tuolla saisi kaksi viikkoa menemään nopeasti ja varmaan vasta viimeisenä päivänä olisi niin sanotusti kartalla. Neljä päivää oli tosi lyhyt aika etsiä kalaa tuon kokoisesta järvestä ensikertalaisena. Aika paljon tuli tuijotettua syvyyskäyriä ja mietittyä, että missä kala voisi olla.
Moneskohan vapa vastaiskussa poikki =)
Viime viikolla olin Sepon kanssa kelkalla kalassa ja kerroin meidän tulevasta reissusta. Sanoin, että meillä on kelkka vuokralla Ruokkeelta ja Seppo sanoi, että sen reissun jälkeen te hankitte oman kelkan. Naureskelin ja sanoin, että ehei, ei tule meille kelkkaa.
Nyt sitten kävi niin, että kelkkakuume iski. Huristelin reilut 80km pitkin Puruvettä ja eipä se kalattomuus haitannut, kun sain kaasutella kelkalla. Se oli niin mukavaa! Myykää minulle kelkka, haen huomenna =D
Puitteet kohdillaan! Ilkalle suurkiitos kypärälainasta :)
Kyllä kelkan avulla voi kalastaa paljon tehokkaammin ja tyhjän paikan vaihto käy hetkessä. Meillä olisi kotivesillä tosi mielenkiintoisia paikkoja kokeiltavana, mutta kun niille ei pääse koskaan. Kyllä avautuu ihan uusi maailma Kallavedelläkin, jos pääsee minne päin vaan kalaan. En malta odottaa!
Ukko rekeen ja menoks!
Puruvesi antoi meille vain muutaman ahvenen päivässä. Torstai-iltana saatiin onneksi Tommin mökkiläisiltä sen verran kalaa, että päästiin paistamaan ja maistamaan Puruveden ahventa. Heillä oli varmaan 20kg filekalaa ja Pekka pähkäili, että kyllä näistä kaloista osa joutaa, kun huomenna se on taas sama ruljanssi edessä ☺Ja niinhän se oli :)
Nam
Meidän mökissä oli minun ja Juhan lisäksi Riikka ja Jaakko. Ostin Jaakolta pari tasuria ja kyllä ovat hyvännäköisiä!
JTSL-kevennetyt
Tapasin myös PP-Lures tasureiden valmistajan eli Perttulan Petrin. Petri antoi testiin pari tasuria ja kyllä minua melkein hävettää, kun niin surkeasti löysin kalaa Puruvedestä, vaikka ottipelit oli ainakin kunnossa. Ehkä minä huristelin moottorikelkalla onneni ohi, onkohan se kelkan hankinta sittenkään niin hyvä idea…
Etukoukusta jigipyrstöön pituutta 15cm =)
Kuva ei anna oikeutta tälle tasurille, luonnossa ihan älyttömän hieno ja nuo yksityiskohdat, huh huh!
Puruvedellä oli tosi hienoja railoja. Ne olivat pitkiä ja korkeita ja kyllä ne asettivat haasteita liikkumiseen, kun niitä oli niin paljon eikä yli päässyt kuin kävellen.
Hienoin toimisto ikinä!
En ole koskaan nähnyt missään niin paljon pientä ahventa, mitä Puruvedellä. Sain niin paljon nousuja tasurille, että ei tosikaan. Harmi, kun yhtä paljon tuli myös laskuja. Vesi on ihan tajuttoman kirkasta ja kala näkee tasurin jo lähes avannon alta, vaikka vettä olisi parikymmentä metriä. Pienet ahvenet saattoivat nousta kymmenen metriä tasurille ja luotain piirsi aina välillä ilotulitusta. Ne kalat kun olisivat olleet jättiläisiä, ai että :)
Ihan ensimmäinen ahven Puruvedestä, harva taitaa tietää, että siellä on myös näin pieniä kaloja =D
Katsottiin tasureiden uintia avannosta ja tasurin näki vielä ihan hyvin, vaikka se oli viisi metriä avannon alla. Ihan uskomatonta miten tasurin väri muuttuu vedessä ihan erilaiseksi. Miten voi olla mahdollista, että tumma selkä muuttuu vedessä helmiäisen vaaleaksi, outoa. Vieläkin hämmästelen yhtä Kalarosvon selkää..
Hei ahven, sulla on ruokaa suupielessä!
Lauantaina käytiin porukalla yhdessä syömässä ja tässä vielä ryhmäkuva Tasurihurjista. Lauantaina oli leikkimielinen pilkkikilpailu, jossa suurimman ahvenen saaja sai pokaalin ja rasiallisen hienoja tasureita. Mikahan sen pystin kotiin vei, kuten se uhosikin jo ennen treffejä :)
Tasurihurjat koossa, yksi näistä löysi tänään kiloisenkin, onnittelut! :)
Hieno palkinto, onnea Mikalle :)
Reissu oli ihan täydellinen vaikkei kalaa oikein löytynytkään. Tapasin ihania ihmisiä ja opin paljon uusia asioita. Kelkkakuume on kova ja kyllä se on nyt tosissaan alettava kelkkaa etsimään.
Kiitos kaikille mukana olleille, ikimuistoiset treffit =)