Kyllä aika on kulunut nopeasti, tuntuu että vastahan minä mietin blogille nimeä. Ihanaa, että olen saanut vuosien varrella paljon lukijoita ja mikä vielä ihanampaa, tosi paljon uusia ystäviä ja tuttavia. Kalastus yhdistää =)
Jos mietin kolmen vuoden takaista aikaa, olen kehittynyt kalastajana paljon. Oma ajatusmaailma on myös siinä sivussa muuttunut ja esimerkiksi vastuullisuus on enemmän mielessä. Toivottavasti olen voinut olla esimerkkinä jollekin ja toivon myös, että olette saaneet blogista jotain inspiraatiota omaan kalastukseenne.
Omaa kalastusharrastusta blogi on auttanut paljonkin, esimerkiksi blogijuttujen kirjoittaminen kalastusreissujen jälkeen laittaa aivot raksuttamaan ja kalareissuista voi saada ahaaelämyksiä jälkikäteen. Monesti tulee pohdittua syitä, miksi kala ei syönyt tai miksi luotain ei piirtänyt kalaa. Vastauksia en näihin ongelmiin ole vielä keksinyt, mutta hyvähän näitä kysymyksiä on “ääneen” pohtia ;)
Kolmen vuoden aikana olen rikkonut omia kalaennätyksiäni ja suurin saavutukseni on ehdottomasti kilon ahven. Siitä on nyt hieman yli kaksi vuotta, kun maaginen kilon raja meni rikki. Valitettavasti sen jälkeen kaikki ahvenet ovat jääneet alle kiloon, mutta ei hätiä mitiä, seuraava kiloinen voi tulla jo ensi reissulla :)
Kuhaennätyskin parani toissa kesänä, kun samalla reissulla sain kaksi kuhamörköä. Ehkä vajaan neljän kilon kala ei vielä kaikille täytä mörön määritelmää, mutta kyllä minä haukoin henkeäni, kun sellaisen kalan livenä näin. Toivon mukaan se 3,9 kiloinen ennätyskala jatkaa vielä eloaan jossain päin Kallavettä ja on kasvanut vieläkin isommaksi möröksi.
Viime kesänä kesken ahvenen jigauksen siimaa kiristeli ennätyshauki. Oikeastaan olin aina pelännyt, että saisin jonkun pelottavan suuren hauen ja reilun kahdeksan kilon kala alkoi olla jo pelottavan rajoilla. Haavikin siinä hötäkässä vääntyi, kun nostettiin vartin väsytyksen jälkeen hauki veneeseen.
Minulla ei käynyt mielessäkään, että olisi otettu hauki mukaan, vaan sen kokoinen kala lähti automaattisesti takaisin järveen. Jälkikäteen harmitti vähän, kun emme tajunneet mitata kalan pituutta, mutta jospa siiman päähän eksyisi vielä joskus samankokoinen kala. Ehkä kalan kokokaan ei silloin enää pelota niin paljon, sillä onhan minulla nykyään rutkasti kokemusta suurhauista. (Eli yksi kpl ;))
Yllä mainittujen kalojen lisäksi kolmeen vuoteen on mahtunut jos jonkinnäköistä kalareissua. Siellä on huippureissuja ja sitten on niitä reissuja, joilla ei ole ollut niin paljon tapahtumia. Ja välillä on tultu kotiin ihan tyhjin käsin, mutta mukavia reissuja ne on nekin olleet. Kalastuksesta menisi kaikki into, jos kalaa tulisi joka kerta hirveitä määriä. Ei silloin pystyisi enää kehittymään kalastajanakaan. Tämä nykytilanne on hyvä, eli joskus tulee ja joskus ei =)
Jos saan esittää lukijoille pienen toiveen, niin haluaisin jokaisen tämän tekstin lukevan henkilön jättävän jonkun kommentin tähän loppuun. Usein tulee kirjoiteltua postauksia, joihin ei välttämättä reagoida blogin puolella mitenkään, joten lämmittäisi mieltä, jos jättäisitte vaikka tervehdyksen tekstin loppuun. Tai ehkä voitte kertoa miksi luette blogia tai kuinka kauan olette kalareissujani seuranneet? Kommentin voi jättää nimettömänä :)
Kiitos kaikille lukijoille, ilman teitä blogi olisi kuopattu varmasti jo aikaa sitten. Kyllä vuorovaikutus lukijoiden kanssa on tärkeää ja tosi mukavaa tietää, että omat kalastusreissut kiinnostavat muitakin. Minuakin kiinnostaa teidän reissut!
Nyt matka jatkuu kohti neljättä vuosipäivää, toivottavasti siimat ovat kireinä sekä minulla että teillä =) Minä käyn viikonloppuna risteilemässä pari päivää, joten pieni tauko on tulossa kalastukseen. Jospa kerrankin saataisiin lämmin Juhannus, silloin viimeistään suuntaan taas järvelle!
PS. Jos jollain on tulossa myyntiin kalastuskäyttöön soveltuva alumiinivene, niin voisin olla kiinnostunut siitä, vaikka Puattinen ihan loistoyksilö onkin =) Tai jos haluat Puattisen itsellesi, sekin onnistuu, kunhan minä en jää ilman venettä. Vaihtokin siis on mahdollista ja tottakai maksan tarvittaessa väliä. Minulle voi laittaa sähköpostia asian tiimoilta jaana.jekkonen@fishmeluck.fi
Alla muutama parin vuoden takainen kuva vaihdokista, kyseessä siis Finnmaster 506 CLX vm. 1999, jossa Yamaha 20hv 4t-moottori vm. 2008. Voin laittaa lisäkuvia sähköpostiin.
Hakusessa olisi max. 15v vanha alumiinivene, jossa on 40-60hv 4t-moottori. Merkillä ei ole väliä, käytännöllisyys ratkaisee. Veneen täytyy siis soveltua hyvin heittokalastuskäyttöön.
Hyvä blogi ja tulee luettua joka kerta. Kiitoksia vaan kirjoittajalle. Ja tervetuloa myös etelän vesille. Pääsette kyllä mukaan, jos liikkeitä suuntautuu Suomen haastavampiin kuuluvaan järveen vanajaveteen?
Kiitos ja kyllä varmasti sinne etelämpäänkin päin joskus tullaan, mukava testata uusia paikkoja!
Moro!
Onhan tämä harvinaista herkkua kun saa lukea kalastustarinoita naisen näkökulmasta ja erittäin mielenkiintoisesti kirjoitettuna.
Kalaisaa kesää ja iloisia ilmeitä!
Määppätiijjä vaukka vesillä tavataan ;)
Kiitos, kalaisaa kesää ja ilmehän on iloinen aina =) Ehkäpä Kallaveellä törmätään, määppätiijjä ;)
Hyvää settiä. Ja tervetuloa vanajalle, jos kaipaatko lisää haastetta
Kiitos, laitetaan korvan taakse! Siellä suunnalla olisi ainakin ammattilainen neuvomassa, jos sinun mukaan pääsee =)
Kiitoa blogista. Näitä juttuja on kiva lukea ja paljon hyviä vinkkejä ja intoa kalastukseen on saatu!:)
Kiitos ja kiva, että olet saanut vinkkejä! :)
Satunnaislukijan terveiset. Erityisesti hymyilyttää kuvat, joissa isoja kaloja ja lakatut kynnet. Jatka samaan malliin!
Kiitos ja kyllä jatketaan samaan malliin, lakattujen kynsien kanssa =D
Tosi kiva blogi. Mukava seurata millä ja miten on tullut järviltä kalaa. Teksti on mukaansa tempaavaa ja kuvat huippuja. Kiitoksia näistä ja seuraavia odotellessa. Kireitä siimoja!
Kiitos Mika, itsekin tulee aina välillä palattua vanhoihin teksteihin ja katsottua mistä ja millä kalaa on tullut, voi sitten aina hyödyntää niitä tietoja uudestaankin. Kuvista täytyy kiittää myös kalakaveria, joka on jaksanut kolme vuotta minusta kuvia räpsiä =)
Kireitä siimoja sinullekin!
Terve.
Mukava lukea kirjotuksia, hieman kyllä kateellisena kun ei ite kerkeä kalaan niin usein kuin haluaisi, saatika saisi kaloja. Ihailtavaa paneutumista harrastukseen.
Kireitä siimoja kesälle..
Terve ja kiitos kommentista. Toivottavasti sinäkin ehdit jossain vaiheessa kalalle ja siimat ovat tosi kireinä! =)
Kiitoksia jaana tarinoistasi! Mukava lukea juttujasi kun itsekin kalastelee samoilla vesillä.
Kiitos Esko, mielellään kuulen sinunkin reissuistasi, varsinkin jos samoilla vesillä kalastellaan!
Mukava lukea sinun kirjoituksia, itsekin tulee kalasteltua aika ahkerasti joten tottakai kaikki tuohon harrastukseen liittyvä kiinnostaa.
Kiitos, mukava, että luet ja on meillä hieno harrastus ;)
Kyllähän tätä seurataan ja luetaan.
Ai niin, keltamahatkin on kohta jo työn alla, ni kerkeevät juur ennen jäitä :) kireit vaan…
Kiitos Pekka, kyllä talvi on lähes nurkan takana, mutta yritähän keretä kalaankin sieltä pajalta ;)
Mukavahan näitä sinun kala reissuistasi on lukea. Välillä ihan jo odottaa minkälaisia kommelluksia sille Jaanalle tällä kertaa on sattunut ? tai minkälaista saalista tullut.. Itsellä kun jää aika harvaan ne omat kalastusreissut, tälle vuotta oma vene ei ole nähnyt vettä kuin sangossa. Työt kun ikävä kyllä haittaavat harrastusta. Toki tosi usein kalastusvermeet kulkee mukana varuulta jos sattuisi sellainen majapaikka olemaan että siimoja saisi uitella. Mutta kireitä siimoja jatkossakin! ?
Kiitos, mulle aina sattuu ja tapahtuu, millon on koukku peukalossa tai muuta jännittävää =D Toivottavasti sinäkin ehdit näille vesille kalaan, onhan tuota kesää vielä jäljellä. Kireitä!
Aina on mukava lukea hyvin kirjoitettuja kalajuttuja. Täällä Kuusamossa jäät lähti vasta noin viikko sitten joten polte on ollut kova. KIREITÄ KESÄKSI.
Kiitos, se on kyllä hämmästyttävää, että te olette siellä vielä pilkkineet, kun me on jo veneilty. Ja ei sitä välimatkaa loppujen lopuks niin hirveän paljon ole, ihmeellinen tämä Suomi :) Kireitä sinne pohjoiseenkin!
Mukava näitä on lueskella kiitos siitä. Ite odotan että harjukset alkaisi ottaa perhoon joella. Nyt vain likainen vesi ja paljon kun alkuviikosta satoi. Mutta eiköhän kun muutama päivä odottaa niin pääsee koittelemaan.
Kiitos kommentista ja kireitä harjusjahtiin!
Niinpä,harvoin täällä pääsee siikoja pilkkimään kesäkuun puolella.
Hyvä blogi, sopiva päivitystahti ja postaukset tulee yleensä lukastua. Pari vuotta kirjoitteluasi seurannut, jatka samaan malliin.
Kiitos kommentista! :)
Mukava näitä on lukea. Kaikki jutut luettu. Jatka vain edelleen!
Kiitos ?☺️
Hyvä aito ja huolellisesti tehty blogi jota tulee välillä seurattua varsinkin jos ei itse pääse kalalle niin on mukava lueskella eläviä ja yksityiskohtaisia raportteja, jotka käsittelevät kokonaisvaltaisesti reissuja fiiliksineen, tekniikoineen, välineineen sekä saaliineen. Blogi erottuu moneen muuhun blogiin verrattuna aitoudella ja avoimuudella. Tekijälle erityismaininta hyvästä ja sitkeästä asenteesta vähäkalaisempien reissujen sekä vastoinkäymisten kohdalla. Nykyisellä saaliskeskeisellä some aikakaudella hyvää vastapainoa kun joku jaksaa raportoida myös vaikeammat reissut/nollapäivät hyvällä innolla ja laadulla siinä missä kalaisemmat reissut. Monelle hyvää vertaistukea silloin jos sattuu useampi vähempi kalainen reissu tai asiat ei mene oppikirjan mukaisesti. Blogi onkin tarjonnut itselle näkökulmaa ja hyvän muistutuksen terveemmästä ja rennommasta suhtautumisesta lajiin ja kalantuloon. Toinen hieno asia on blogin avoimuus ja tiedon jakaminen jotka poikkeavat monesta muusta blogista edukseen. Pelkkien pönökuvien sijaan kerrotaan välineistä ja tekniikoista millä kalat on tulleet. Jatka samaan malliin.
Kiitos ihanasta kommentista! Olen halunnutkin kirjoittaa kaikenlaisista kalareissuista, jotta ihmiset näkevät, että ei sitä kalaa oteta, vaan se annetaan. Jos kirjoittaisin vain niistä ilotulitusreissuista, kalastuksesta saisi ihan vääränlaisen kuvan. Ja tekniikat ja välineet tuon tottakai blogissa esille, jotta muutkin saisivat vinkkejä omaan kalastukseensa.
Mukavahan tätä on lukea. Oma kalaharrastus sai uudelleen jatkoa nyt lähempänä 30v ikää ja hienoahan tämä on! Erityiset propsit sulle kalastusetiikasta, jonka jaan kanssasi 100%. Vastuullinen, luontoa ja saaliita kunnioittava toiminta on erittäin tärkeää :)
Kiitos! Ja mukava, että olet taas innostunut kalastuksesta, koskaan ei ole liian myöhäistä :)
Onnea kolmesta vuodesta. Itsellä ensimmäinen kausi kalastusta vasta alkoi kaverin houkuttelemana. Ja tietenkin eräs suositus näin alkuun oli, että Fish Me Luck-blogia kannattaa lukea. Joten kannattaa jatkaa, kalastus ei kuole koskaan ja uusia kalastajia tulee koko ajan lisää.
Kiitos Hannu, kiva, että olet löytänyt blogini :) Ja hienon harrastuksen ;)
Taidan olla lukenut jokaisen jutun. Alusta pitäen olen pitänyt ennakko luulottomasta asenteesta ja positiivisuudesta. Monesti partaani olen naureskellut, nöyrällä asenteella kalastavaa Jaanaa. Kaiken takaa kuitenkin paistaa kalastamisen todellisuus, meiltä muilta jää vaan ne huonot päivät mainitsematta.Täältä hattu ylös, sunnuntaita odotellessa.
Kiitos Tommi! Sinulla on ollut tosi suuri merkitys tässä koko hommassa. Ensinnäkin olen saanut paljon neuvoja kalastukseen ja toisekseen, eipä olisi kilon ahven ennätyslistan kärjessä. Joten kiitos tosiaan myös sinulle!
Nonnii.. Paljo Onnee myös tiältäi päin!! :)
Kiitos Jäpäkoolle, sinä se kanssa oot kauan aikaa jo jaksanut minun juttuja =D
Moi!
Tuossa viime talvena kysyin Juhalta a.k.a. Ruiskumestarilta, että missä on hyviä pilkkipaikkoja täällä Kuopion seudulla. Sainkin hyviä vinkkejä ja mm. sen, että lukea tätä sinun blogia.
Kivahan näistä sun reissuista on lukea ja komeita on kuvatkin. Mukava olisi päästä mukaan jollekin hyvälle reissulle täällä “etelässä”, kun itse olen tottunut kalastamaan lähinnä lapin vesillä.
Aurinkoista ja elämyksellistä kesää toivotellen!
Moikka ja kiitos, kiva, kun olet lueskellut :) Ei mulla varmoja kalapaikkoja ole, mut iliman muuta pääsee mukaan :) (huom. ei kalatakuuta ;))
Muutama vuosi takaperin pääsin tuttavani mukaan jigireissulle kallavedelle. Sen reissun jälkeen kalastus on ollut ykkös harrastukseni.. ja uskon sen olevan vielä pitkään.
Seuraan blogia päsäntöisesti kesäkalastuksen osalta.. tuo talvi kalastus on nii jäätävän kylmää hommaa.
On mielenkiintoista seurata blogia ja kuulla miten kala on tarttunu koukkuun. Ja mikä parasta, kalastamme samoilla vesillä.. saan siis varmoja vinkkejä blogistasi. ?
Kalastan pääasiassa heittojiggaamalla ja pikkuhiljaa olen opetellut vertsu hommaa.. siihen tekniikkaan vielä tarviis hyviä nieppejä ja neuvoja.
Mielenkiintoisesti ja hyvällä asenteella kirjotettua tekstiä.
Kiitos ja hieno juttu, että innostuit kalastuksesta, kyllä se vie mukanaan :) Kokeileppa joskus sitä pilkkimistäkin ja vaikka luotaimen kanssa, niin sit jäät koukkuun siihenkin ? Lähde vaikka ensi talvena joskus mukaan :)
Vertsujigailu on mukavaa ja parhaitenhan sitä oppii vain kalastamalla. Minäkin olen laittanut jigin siiman päähän ja laskenut sen sitten veneen alle ja kohta onkin kala kiinni. En siis ole osannut ollenkaan vertsuilla, varsinkaan alkuun, mutta silti olen saanut kaloja :) Eli ei se vaikeaa ole ?
Onnittelut merkkivuodesta. Toivottavasti jaksat ylläpitää plogiasi jatkossakin. Kyllä sinun päivityksiäsi on mukava lukea.
Kiitos, tykkään kirjoittamisesta ja valokuvien ottamisesta, joten ilomielin jaan kalastuskokemukset muillekin täällä blogissa :)
Hyvä blogi ja hyvin kirjoitettu, luettua tulee.
Kireitä….
Kiitos paljon, kireitä siimoja sinullekin! :)
Mukava blogi. Toivottavasti saamme jatkossakin lukea iloisia tarinoita. Toivotan tervetulleeksi jokiveneen kyytiin, jos reissaaminen pohjoiseen mielessä?
Kiitos, kyllä saatte jatkossakin lukea minun reissuista! Vai pohjoiseen, eihän sitä koskaan tiedä milloin innostun sinne lähtemään ;)
Hi! My congratulations on the 3rd anniversary. As we say in Russian: no tail, no scales – which means that you get all your fishes in your hands. I’m looking your posts (Through the google translator) as I also fish in wonderful Finnish lakes.
Hi Dmitry and thank you! Nice to hear that people read my blog also in Russia. I hope google translates my fishing posts correct and you understand what I’m trying to say :)
In Finland we have beautiful nature and clean lakes, and also lot of fish, so welcome! :)
Kiitokset oikein laadukkaasta blogista! Merikalastajasta uudeksi Suvaksen mökkiläiseksi siirtyneenä lähialueet kiinnostavat ja blogisi on kyllä ehdotonta aatelia Pohjois-Savon kalastuksesta. Monena iltana tänne blogiin tulee palattua ja aina näistä jutuista tulee hyvä mieli. Uteliaisuutesi uuden kokeilemiselle ja oppimiselle on ihailtavaa… jatka samaan malliin… siitä lukijana opin ja nautin paljon.
Jos toiveita voi esittää, niin jigivinkit keskikesän isoille Kallaveden/Suvaksen ahvenille kiinnostaisivat kovasti. Mitä koukkukokoa olet muuten ahvenille käyttänyt?
Voi kiitos Sami piristävästä kommentista, mukava kuulla, että olet tykännyt lukea :) Ja mukava myös kuulla, että olet löytänyt mökin täältä, kyllä savo on ihana paikka ja Suvasvesi tosi hyvä järvi!
Minulla on vähän ongelmia niiden isojen kesäahventen kanssa eli se projekti on vähän vaiheessa. Mielelläni kertoisin jigivinkkejä, mutta kun en meinaa itsekään tavoittaa niitä ahvenia, varsinkaan Kallavedestä. Suvaksella taas en ole koskaan jigannut..
Mutta viime kesänä paras ahvenjigi Kallavedellä oli Lunker Cityn noin 10cm Swimfish värissä Arkansas Shiner. Voin myös suositella 5,5cm Fishuntereita, ne toimivat monissa väreissä. Ja sitten Savage Gearin Bleak Paddle Tail 8cm eli pienimmässä koossa, se toimii hyvin myös kuhalle. Koukkukokona mulla taitaa tällä hetkellä olla yleensä 3/0 tai 4/0, joskus kokeilin pienempääkin, mutta isolle ahvenelle tuo on ihan ok koko ja kun jigiin saattaa ottaa myös kuha. Tietysti myös vähän jigin koon mukaan valitsen koukun koon. Jigipään paino ihan kelistä riippuen, tyynellä kelillä 10g ja tuulisemmalla 15-20g.
Kireitä siimoja ja kerrohan kuinka Suvaksen ahven syö, sielläkin olisi joskus mielenkiintoista käydä kesäahventa kokeilemassa =)
Hieno Blogi siulla.. :)
Kiitos 😊