Juttusarjani tasapainopilkkien valmistajista on nyt tullut päätökseen ja olen erittäin iloinen, että sain mahdollisuuden haastatella Juhaa, Pekkaa ja Tommia. Julkaisin jo aiemmin postaukset Kommosta linkki ja Kalapelestä linkki ja nyt siis päästään käsiksi Kalarosvoon :)
Viisi vuotta sitten Pälkäneellä asuva Tommi Joensuu teki jotain merkittävää. Hän kehitteli Kalarosvon. Maailmassa on muutamia tärkeitä hetkiä, jotka kirjataan historian kirjoihin ja jokainen varmaan muistaa kuka keksi hehkulampun tai kuka kävi kuussa. Tämän postauksen jälkeen muistatte kuka keksi Kalarosvon.
Tommi on kulkenut jäällä pienestä pitäen ja nyt tarkoitan hyvin pienestä pitäen. Hän oli isänsä mukana pilkillä jo vauvana, ja tarina kertoo, että isä pesi Tommin kakat avannossa Tommin ollessa kahden kuukauden ikäinen. Siinä on tuleva kalamies saanut kunnon kasteen kalastuksen maailmaan :)
Tommi teki ensimmäiset tasurinsa jo 1970-luvun lopulla eli lähes pikkupoikana, sillä nuorihan hän on vieläkin (48v.). Ensimmäisellä tasurilla tuli (tottakai) kaloja, mutta valitettavasti se ei ole enää tallessa eikä kuvaakaan siitä löydy.
Tommi kalastaa itse aina kun ehtii. Paras kalastusmuoto on kuulemma se, kun on kalassa :) Syksyisin ja keväisin Tommi keskittyy lohen uisteluun, mutta talvella ja kesällä on tasurin uiton aika. Tommilla on viisi eri tasurimallia, joista jokainen on jollain tavalla kevennetty. Omasta pakista häneltä löytyy triplasti enemmän malleja ja lähes joka kalareissulla hän testaa jotain uutta.
Tommi on huomannut, että vaikka asiakkaiden palautteet tasureista ovat tärkeitä, niin kehitystyössä kaikista tärkeintä on kuitenkin itse havainnoida tasurin ominaisuuksia, uintia ja värejä, ja sitä kautta pohtia, voisiko jotain tehdä toisin.
Jotain Tommin omistautumisesta tasureiden valmistukseen kertoo se, että hän on jopa sukeltanut kalojen maailmaan tutustumiskäynneille. Tommi on entinen sukelluskouluttaja ja vedenalainen maailma on tullut vuosien varrella tutuksi.
Hän on varmasti tehnyt kultaakin kalliimpia havaintoja veden alla ja lopulta tehnyt havaitsemistaan asioista tasurin muotoisen muistiinpanon. Me voimme vain arvailla miten paljon tietoa, taitoa ja aikaa yhden tasurin tarina sisältää. Kokemus on jokaisen tasurin sydän.
Tommi kertoo välillä käyvänsä tasuriaskin kanssa sukellusreissulla katselemassa värimaailmaa. Kalojen käytöksestä saa ihan uusia näkökulmia, “pitää vaan malttaa kököttää pohjassa ja katsella ympärilleen”. Hymy nousi huulille, kun kuvittelin Tommin sukelluspuvussa järven pohjaan kököttämään, mitäpä sitä ei tasurin valmistaja meidän pilkkijöiden vuoksi tekisi ;)
Kalarosvo siis syntyi viisi vuotta sitten. Tommille avautui mahdollisuus lukittautua pariksi kuukaudeksi verstaaseen ja kehitellä mieleisensä tasapainopilkki. 150 proton (kyllä, sadanviidenkymmenen!) jälkeen tasuri alkoi olla valmis ja nimensä se sai Tommin kaverilta, joka oli tasurin nähdessään todennut: “toi sun kuvas on yks perkeleen kalarosvo!” Siinä kaveri oli täysin oikeassa. Ihan mahtava syntytarina :)
Tasurin valmistus alkaa lankojen taivuttelulla ja koukkujen muokkauksella. Sen jälkeen kaadetaan valu muottiin ja annetaan sen kuivua. Kuivumisen jälkeen on vuorossa valupurseiden siistiminen ja koukkujen ja lankojen oikean asennon tarkastaminen.
Kalarosvon myynnissä olevia malleja on viisi, joista jokainen on kevennetty. Isoimmat kalannahkaiset tasurit Tommi keventää ympäri balsalla. Flash-kylkiseen tulee kylkiin hiukan balsaa ja loppukevennyksen hoitaa paksu kerros lakkaa.
Pienemmissä malleissa kevennys tehdään eri metalliseoksia käyttämällä. Keventämisen idea on saada noste sopivaksi tasurin koosta riippumatta. Kevennetyn tasurin tekeminen on hidasta ja valmistusajat pitkiä. Yksikään tasuri ei lähde pajasta alle viiden tunnin käsittelyllä ja joidenkin mallien valmistus kestää 10 tuntia. Työvaiheita Tommi ei ole halunnut edes laskea. Ymmärrän kyllä miksi.
Tasurin valmistus on suurimmaksi osaksi käsityötä ja sellaisena Tommi haluaa sen pitääkin, joten työkaluja hän käyttää mahdollisimman vähän. Muutamia verstaalta kuitenkin löytyy: langanvääntöpukki, valumuotit metalleille, vannesaha ja nauhahiomakone puun työstämistä varten, Dremel silmänreikiä varten ja ohutlaikkainen hiomalaite perälevyjen sovitukseen.
Loppujen lopuksi kuitenkin kädentaito ja huolellisuus ratkaisevat ja jos yhdessä työvaiheessa fuskaa, se näkyy lopputuloksessa heti.
Jotkut tasurit saavat päälleen kalan nahkan ja jos tasuri esittää esimerkiksi yhdeksän senttistä kuoretta, niin kyllähän suomujen koon täytyy täsmätä oikean 9cm kuoreen suomujen kokoon. Ensiksi täytyy siis kalastaa niitä ysisenttisiä kuoreita, jotta pääsee eteenpäin tasurin valmistuksessa :)
Työvaiheet vaativat harjoittelua ja lisää harjoittelua, ja aina lopulta Tommi on saanut kaikki oikut ja ajatukset tasurin muotoon, kun on tarpeeksi hakannut päätään seinään :) Haastavinta tasurin valmistuksessa on kuitenkin maalaaminen, eikä Tommi kuulemma koskaan ole täysin tyytyväinen maalattuihin värisävyihin. (Olen kyllä täysin eri mieltä tasurien värisävyistä, nehän ovat täydellisiä!)
Tommin mielestä tasurin valmistuksessa parasta on uuden luominen ja saalispalautteet. Kyllähän sekin oli hyvältä tuntunut, kun hän oli käynyt nykymallin Kalarosvoa uittamassa ensimmäisiä kertoja ja kilon ahven oli pamahtanut omatekemään tasuriin, mutta nykyään hän pitää itseään enemmän tekijänä, kuin saajana ja saa mahtavan hyvän fiiliksen asiakkaiden saamista kaloista :)
Tommin ehdoton oma suosikki tasurimalleista on flash-kylkinen tasuri sekä jigi- että levypyrstöisenä, sillä se on niin monipuolinen. Hän kalastaa sillä 90% ajasta ja ei ole kuulemma vielä tullut paikkaa, josta tasuri ei olisi kuhaa, ahventa, haukea tai taimenta antanut. Tommi käyttää tasuria talvi- ja kesäpilkintään, jigittelyyn ja jopa uisteluun. Kyllä, luitte oikein! Siksi se on niin monipuolinen :)
Toinen Tommin lempitasuri on 70mm kuore ja se sopii paremmin alle puolikiloisten ahventen pilkintään. Kukapa niitä kiloisia aina jaksaisikaan pyytää ;)
Uusia ideoita olisi paljon, mutta ajanpuutteen vuoksi vain murto-osa pääsee toteutusvaiheeseen asti. Flash-kylkinen tasuri olisi seuraava projekti, jota Tommi haluaisi lähteä kehittämään eteenpäin.
Kalarosvoja voi tilata Tommilta sähköpostitse kalarosvo@gmail.com tai sitten Facebookin kautta Kalarosvon sivuilta linkki.
Voin lämpimästi suositella näitä tasureita, sillä meidän perheen kaikki yli kiloiset ahvenet ovat tulleet Kalarosvoilla ;)
Haluan vielä lopuksi kiittää kaikkia kolmea tasurin valmistajaa, joten kiitos Juha, kiitos Pekka ja kiitos Tommi! Oli ilo ja kunnia saada kirjoittaa teistä blogiin. Se oli minulle, ja luultavasti myös monille muille, silmiä avartava kokemus. Tiesin, että tasurin valmistus on aikaa vievää hommaa, mutta siltikin tuli yllätyksenä, miten täysillä ja täydestä sydämestänne teette tätä! Yhden tasapainopilkin matka on pitkä ja se alkaa ajatuksesta. Sen jälkeen työvaiheita on todella monta, mutta niin vain joka pajalla ja verstaalla syntyy uskomattomia taidonnäytteitä. Ihan mielettömän hienoa työtä ja vielä hienompia miehiä!
Jutussa esiintyvät kuvat: Tommi Joensuu
07 <—Vetää lippaan.
Joo,en aikasemmin tainu näihin valmistajien juttuihin kommentoida,mut nyt kommentoin. :)
Mä arvostan SUURESTI kädentaitoja kaikella alalla,varsinkin kaiken pienen sälän tekemisissä.
Suuntaus vaan taitaa olla nykyään,että moni hankkii vehkeet näistä "halpaketju"kaupoista,koska sieltä saa teollisesti tehdyt paljo halvemmalla,kun ( handmade) valmisteiset…se hiukan suututtaa!!
Itsekkin lopetin joskus männävuonna vaappujen,tasurien,pilkkionkien ym ym teon,kun ei hinta miellyttänytkään enää niiden ostajia. Perhoja kyl näperrän omaan rasiaan,kun tarve tulee,mut muuten aika hiljaiseloa muiden tekemisissä. Moni,joka arvostaa käsintehtyä,ni ei napise hinnoista,koska tietää mikä homma niiden teossa yleensä on..ne ei valmistu 5,ssä min..!!
Joten immeiset…suosikaa kotimaista (handmade) valmistamista..laatu on parempaa..saa tyytyväiseks tekijän/ostajan.. ;)
Pulinat seis..! :)
Kiitos ja kuulemiin..
P.s Jäille ei sit viel oo asiaa!!!
Moro Jäpä, kyllä olen ihan samaa mieltä kaikista kädentaitoihin liittyvistä töistä. Kyllä niistä mielellään maksaa, kun tietää miten paljon aikaa, vaivaa ja materiaaleja niihin on kulunut. Ja varsinkin tasureissa ei kävisi mielessäkään hankkia jotain teollisesti valmistettuja “rihkamia”. Siksi halusin blogiin tehdäkin näistä valmistajista haastattelut, jotta ihmisille avautuisi, kuinka suuri työ on tehdä yksi tasuri.
Kallavesi oli Savon Sanomien mukaan jäätynyt eilen, kytö olisi jäälle kova, jokohan sitä ensi sunnuntaina uskaltaisi jonnekin pienemmälle järvelle pilkille..