Koko yö kalassa

Me on jo parina kesänä tehty yön yli kestävä kalareissu ja päätettiin viikonlopun hienon kelin vuoksi toteuttaa yökalastus tänäkin vuonna. Nyt alkaa olla viimeisiä viikkoja, kun yöllä vielä näkee liikkua vesillä hyvin, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Säiden jumala oli taas perinteisesti oikukkaalla päällä ja alkuviikosta lauantain ja sunnuntain tuuliennuste oli 7-8 metriä sekunnissa ja kaupan päälle lupaili vesisadetta. Olin aika masentunut ja mietin, että mitäs me tehdään viikonloppuna, jos ei päästä ollenkaan kalaan ja pohdiskelin jopa jo rannalta heittely paikkoja.

Näin kammottavalle keli näytti alunperin (kuvakaappaus ilmatieteenlaitos.fi)

Onneksi loppuviikkoa kohden sääennuste alkoi näyttää paremmalta ja kun viikonloppu koitti, hienompaa keliä ei olisi voinut toivoa! Tuulet metrin pari ja aurinkoa roppakaupalla.

Suunnitelma oli lähteä illaksi kalastamaan ja kalastella puolille öin. Aurinkohan laskee yhdentoista hujakoilla ja nousee vähän vaille neljä. Auringonlaskun jälkeen voisi lähteä jonnekin laavulle paistamaan makkaraa ja odottelemaan auringonnousua.

Sain vinkkejä, että ahven ajaa pikkukalaa pintaan monesti juuri auringonnousun aikaan ja kyllä sellainen syönti olisi mukava päästä kokemaan ja näkemään, ja siinä sivutuotteena voisi nostella samalla kilon appuroita veneeseen. Suunnitelma lyötiin lukkoon.

Kalapaikaksi valikoitui Koirus ja Sotkanselkä. Sotkanniemessä on laavupaikka ja laskettiin sieltä vene. Alkuilta ja yö Koiruksella kalastusta, sitten laavulle makkaran paistoon ja kolmen maissa etsimään suuria raitapaitoja. Kylmälaukkuun oli pakattu kylmäkalleja, joten mikäpä olisi ahventen siellä pötkötellä.

Vene vesille Sotkanniemestä

Kello oli noin seitsemän, kun lähdettiin kohti Koirusta. Minulla oli pari uutta kalapaikkaa, jotka olin saanut vinkkinä, joten lähdettiin kartoittamaan niitä. Ilta oli nätti ja lämmin, ja eipä täydellisestä kalareissusta puuttunut enää kuin yksi pieni yksityiskohta: kalat.

Olen ehkä sanonut tämän lauseen ennenkin, ehkä jopa satoja kertoja, mutta luotain piirsi joka paikkaan tyhjää =D Miten minä osaankin aina valita ne reitit, joilla ei ole kalaa. Ajoin kaikkiin ilmansuuntiin ja ei se auttanut mitään, kun luotain näyttää samaa kalatonta näkymää. Koirus-illan päätteeksi ajattelin pitää vähän taukoa tuosta vesistöstä…

Tapetit kohdillaan

Yöllä saimme jonkun verran kalaa, lähinnä alamittakuhia ja pieniä ahvenia, mutta mitään suurempaa emme nähneet. Välivedessä oli tosi paljon pikkukalaa ja sinne piirtyi suurempaakin sekaan, mutta eipä me oikein niihin kaloihin omilla jigivehkeillä kiinni päästy. Uistelijat olisivat olleet vahvoilla :)

Yö tarjosi vain tätä mittaluokkaa

Jännä juttu kyllä, mutta viimeksi Koiruksella uisteluveneitä näkyi ainakin kymmenen kappaletta, eilen ei yhtään! Ehkä jotkut tiesivät etukäteen, että kala ei syö. Olisi ollut mukava saada itsekin sellainen info jostain :) No mutta en olisi siltikään jättänyt reissua väliin :)

Illan aikana löydettiin vain yksi aktiivisempi ahvenparvi

Pientä on

Viime kesänä sain jigillä usempia lahnoja ja olen ihmetellyt, kun minä, joka tunnetaan myös lempinimellä “lahnamagneetti”, en ole tänä kesänä saanut yhtään lättänää siimani päähän. No sekin tilanne korjaantui eilen, kyllä lahna minun jigin tunnistaa vaikka vierailla vesillä, Koirukselta sain nimittäin näin nätin lättänän :)

Kiva kala, mutta toivottavasti kesän viimeinen tätä lajia =D

Olin varustautunut kesäyöhön toppavaatteilla, kuinkas muuten. Ilma muuttui yöllä tosi viileäksi ja kosteaksi, ja olin ihan jäässä, vaikka minulla oli toppatakki, untuvaliivi ja toppahousut. Ei uskoisi valokuvista, kuinka viileää siellä oikeasti oli. Puolen yön jälkeen aloin haaveilemaan nuotiolla paistetusta makkarasta ja ai että se tulen loimu lämmittäisi mukavasti myös sormia. Päätimme lähteä kohti laavua.

Otin eilen varmaan sata maisemakuvaa :)

Öinen maisema oli niin hieno ja taianomainen, yllätyin myös siitä, miten erilaiselle luonto kuulostaa yöllä. Tyynellä kelillä keskellä järven selkää ilman kaupungin melua, käykääpäs joskus kuuntelemassa ihan mielenkiinnosta. En edes tiedä minkä kaikkien eläinten ääniä kuulin, mutta joka puolelta ympäröivien mannerten ja saarten suojista kuului lintujen (ja eläinten?) keskusteluja. Ihan selvästi ne juttelivat keskenään ja minä sain salakuunnella sen kaiken :)

Kello 00.50

Sotkanselkä yöllä, Puijon tornikin näkyy, jos tarkkaan katsoo :)

Ajettiin Sotkanhelmeen ja laavulla laitettiin puut palamaan. Oli hieno tunnelma istua kuun ja nuotion valossa. Ei siellä kyllä pimeää ollut, ihan hyvin pärjäsi ilman mitään taskulamppuja. Makkara paistui ja maistui ja onneksi siinä nuotion ääressä tuli vähän lämpöisempikin. Syötiin mahat täyteen ja jo ennen kolmea lähdimme Sotkanselälle valmistautumaan kylmälaukun täyttöön.

Sotkanniemen rannassa kuu möllötti taivaalla

Hiillosta odotellessa

Ei kukaan nälkäinen jaksa hiillosta odottaa =)

Muistin saamani vinkin pikkukalojen pinnassa loiskimisesta ja ahventen ajosta, ja eipä aikaakaan, kun näin pinnassa tosi paljon pikkukalaa. Pysäytin veneen ja kun katselin tarkemmin ympärilleni, huomasin, että ihan joka puolella kävi pikkukalaparvia pinnassa. Voiko tämä olla totta, näin helpollako löytyy ajoahven auringonnousun aikaan?

Pieni väsymys haihtui hetkessä ja vaihtui intoon. Nytkö ne ajoahvenet ovat minun ulottuvilla? Välillä pinta ikään kuin kiehui, kun kalaa kävi niin paljon veden pinnalla. Heiteltiin kohti pikkukaloja, kohta se riemu repeää, kun sattuu jigi osumaan körmyahvenen nenän eteen. Noh, mikäs tässä nyt on homman nimi, kun pientä kalaa on, mutta ei yhtään isompaa? Ei kai se silppu huvikseen pinnassa pompi?

Vaikka kuinka heiteltiin kohti “kiehuvia” kohtia, siimat eivät kiristyneet kertaakaan. Ehkä se oli väärä hälytys. Vähän pettyneinä lähdimme jatkamaan matkaa ja etsimään kalanäyttöjä. Aurinko nousi ja ahventen herätyskello oli ehkä epäkunnossa.

Sotkanselkä klo 2.56, aurinko häämöttää jo jossain

Taas päästään tähän minun lempilauseeseen, eli luotain piirsi joka paikkaan tyhjää :) En keksi kalattomuudelle mitään muuta syytä, kuin ne miljoona verkkoa, jotka sinne olivat ilmestyneet. Oli kyllä tosissaan parhaat kalapaikat ympäröity verkoilla, harvoin näkee noin paljon verkkoja tuon kokoisella selällä.

Sieltä se aurinko nousee

Ajettiin kilometrikaupalla, mutta ei niin ei. Sen kerran kun ollaan ajoissa ja jopa niin ajoissa, että aurinkokin jää kakkoseksi, niin kaloilla ei olekaan syömäpäivä. Sotkanselkä ei loppujen lopuksi kovin iso ole ja ajoin aika ison lenkin, mutta ne kalat eivät yksinkertaisesti olleet siellä.

Pari kertaa nähtiin tiirojen syövän kauempana pinnasta pikkukalaa ja kun kaasutin täysillä lintujen luo, eihän siellä mitään isompaa ollut tarjolla. Niitä samoja pikkukaloja kuin aamuyölläkin, olisiko ollut muikkua?

Tiirat söivät pikkukalaa pinnasta

Väsymys alkoi painaa ja vaille seitsemän päätettiin lähteä pois. Kylmälaukku jäi tyhjäksi, mutta kuten sanoin, se kalojen saanti oli vain yksi pieni yksityiskohta eilisessä kalareissussa. Ihan älyttömän mukava ja vähän erikoisempi reissu, oli jännittävää nähdä mitä Suomen luonnossa tapahtuu yöllä. Voi olla, että seuraava yökalastus tapahtuu vasta ensi kesänä ja silloin varustaudun pilkkihaalarilla. Oletteko koskaan kalastaneet läpi yön?

Muistatte varmaan Puattisen, maailman parhaan veneen? Nyt kävi niin, että Puattinen saa muuttaa uuteen perheeseen, vaikka ikävä tulee varmasti. Jos jollakin on tarvetta hyvälle kalastusveneelle, niin linkistä löytyy lisätietoja :) Linkki nettiveneeseen.

Uusien järvien testausta

Ei se kala näköjään aina syö :) Käytiin lauantaina kalassa Maaningalla Mustalla virralla. Olen kuullut jo parin vuoden ajan juttua kyseisestä paikasta ja jos jossain on kuhamörköjen oleskelupaikka, niin siellä. Muutaman kilon kalat eivät ole yhtään harvinaisia ja samoin ahvenilla normikoko on puolta kiloa.

Odotin kieli pitkällä ja kylmälaukku kylmänä mahtavia kalansaaliita. Suunnittelin jo miten fileoin puolen kilon ahvenet ja savustan ne. Laskin, että kymmenkunta puoli kiloista olisi hyvä määrä Muurikkaan ja sen enempää en ottaisi. Ei muuta kuin kalan hakuun!

Meidän kaveri Mauri lähti oppaaksi kalapaikkojen suhteen, sillä hän oli käynyt aiemminkin Mustalla virralla kalassa. Laskettiin vene Pieneltä Ruokovedeltä, jonka yläpuolella on Maaninkajärvi ja nämä kaksi järveä erottaa toisistaan se suurista kaloistaan tunnettu Mustavirta.

Sain vinkin, että Sinikiven rannassa on veneluiska

Kuvakaappaus Karttaselain

Jo rannassa Mauri sanoi, että onpas vesi alhaalla. Ja tosiaan se olikin, kun veneramppi oli ihan kuivalla maalla. Aika erikoista, ei paljon ollut luiskasta hyötyä, kun traileri piti peruuttaa hiekalta järveen. Ja ranta oli tosi loiva, Juha joutui peräkontin kautta kävelemään trailerin päälle ja irroittamaan veneen, kun traileri oli kokonaan järvessä =)

Kyllähän sieltä veneluiska löytyi :)

Mauri epäili jo heti vesille päästyä, että onkohan kala ollenkaan siellä virrassa, kun vesi on niin matalalla. Minulla eivät hälytyskellot soineet, vaan näin jo silmissäni kauniisti savustuvat ahvenfileet. Varmaan ajatuksissani maiskuttelin suutakin, kun tiesin pian pääseväni herkuttelemaan.

Päivä oli kirkas ja lämmin. Lähdimme ensin Ruokovirran kautta käymään Suurella Ruokovedellä eli Ala-Ruokovedellä, joka on Pohjois-Kallaveden yläpuolella. Luotain oli taas vähän oudolla päällä, kun en millään saanut sitä piirtämään näytölle kaloja. Parin tunnin etsiskelyn ja muutamien tärppien jälkeen päätimme vihdoin lähteä sinne Mustalle virralle, jotta päästään kylmälaukkua täyttämään.

Mustavirta

Mustavirta läheni ja Maurin hämmästys kasvoi. Viimeksi vesi oli kuulemma ollut monta kymmentä senttiä ylempänä. Odotin ihan hurjia kalanäyttöjä, mutta vaikka kuinka ajettiin virtaa edestakaisin, kaloja ei vaan näkynyt. Minä ja Juha saatiin muutamia tärppejä ja Mauri sai yhden mittakuhan, mutta siinäpä se.

Ehkä kannattaisi lähteä yläpuolella olevalle Maaninkajärvelle… Mustalla virralla oli tosi tyyntä ja emme edes tajunneet, kuinka kova tuuli oikeasti oli isommalla selällä. Siirryimme Maaninkajärvelle ja eihän siellä oikeastaan voinut kalastaa ollenkaan. Ankkuroiduttiin muutamaan kohtaan ja joitain alamittakuhia kävi veneessä, mutta ne suuret kuhat olivat vain haaveissa. Tai ehkä ne olivat joidenkin muiden haaveissa =) (Meidän haavi makasi toimettomana.)

Kello tikitti ja aloin pikkuhiljaa hyväksymään, että savuahvenet jäävät saamatta. Keli tyyntyi mukavasti, mutta ei se kalan saantiin vaikuttanut. Näimme, että Mustalle virralle alkoi ilmestyä porukkaa, joten lähdimme itsekin takaisin sinne. Ehkä kala syökin vasta illalla.

Auringon laskiessa Mustalle virralle alkoi kerääntyä porukkaa

Luotain tosiaankin piirsi paremmin kalaa illalla. Pohjassa näkyi jopa kuharykelmiä, mutta mitä ihmettä niille olisi pitänyt syöttää, kun mikään ei kelvannut! Loppuillan aikana tuli enää vain yksi mittakuha ja ne puolen kilon ahvenista koostuvat parvet olivat ihan jossain muualla. Kalalaskurikin oli lähes työttömänä koko illan, meinattiin jo alkaa laskemaan tapettujen itikoiden määrää…

Ehkä se alhaalla oleva vesi oli pistänyt kalojen pasmat sekaisin. Uskon ja tiedän, että Mustavirta voi parhaimpina päivinään tarjota ikimuistoisia saaliita, mutta lauantaina sillä sattui olemaan huono päivä. Ehkä palaan vielä…

Oli taas uskomattoman hieno auringonlasku :)

Eilen oli aivan ihana kesäinen ja lämmin ilma. Tuulikin oli vain pientä, joten se ei rajoittanut kalastusta ollenkaan. Päätettiin viedä Puattinen Tervoon asti Rasvanki-nimiselle järvelle. Talvella on käyty usein Virmasvedellä, Rasvanki on yhteydessä siihen. Isoja ahvenia siis löytyy…

Laskettiin vene Tervon satamasta Koskiselän puolelle. Koskiselällä muuten on elokuun 19. päivä Kultakoukku-kalastuskilpailu, vinkkinä kisailusta kiinnostuneille ;)

Tervon satamassa oli tosi hyvä veneluiska

Koskiselältä pääsi helposti Rasvangille ja suurin odotuksin lähdettiin ahvenjahtiin. Elämäni kaksi pitkäveteisintä tuntia kului luotaimen näyttöä tuijottaen. Ajoin minne vaan, niin pohja oli aivan tyhjä. Se oli ehkä ennätys kalojen etsimisessä, en olisi ikinä uskonut, että järvi voi olla niin tyhjä. Etsin 3-10 metrin alueita ja erilaisia pohjanmuotoja. Ei elonmerkkejä eväkkäistä!

Rasvanki et oo tosissas?

Ajoin järven toiseen päähän asti ja sitten vasta alkoi kalaa näkymään. Ehkä kirkas päivä aiheutti sen, että kalaa löytyi vasta 12 metristä, sen matalamassa ei näkynyt mitään. Päivän ensimmäiset tärpit ja kalat olivat työn ja tuskan takana. Ensimmäinen kala oli kuitenkin mitat täyttävä kuha, joten kyllä mieli vähän piristyi ja toivo heräsi.

Pitkästä aikaa mittakala käsissä :)

Kuhaa oli pienellä alueella tosi paljon. Saimme useita kappaleita ja lisäksi tuli monta parin kilon kokoluokkaa olevaa haukea. Kuhat olivat ronkeleina, mutta yksi hyvin toimiva jigi oli valkoinen Ismojiggen mustilla raidoilla. Yhdessä vaiheessa kuhaparven seasta väliveteen ponkaisi keltainen viiva ja olisihan se pitänyt arvata, että se on hauki. Kokeilin kuitenkin tarjota jigiä sille ja hetihän se hyväksyi tarjouksen.

Mukavan kokoinen hauki vei jigiä ja jouduin löysyttämään jarruakin. Ihana tunne pitkästä aikaa, kun kala pisti vavan ihan mutkalle. Saatiin kala haaviin ja samassa hetkessä välivedessä näkyi jo toinenkin keltainen viiva. Tiputin äkkiä jigin takaisin ja Juha seisoi hauki haavissa veneen laidalla. Muutama sekunti ja taas oli kala kiinni. Olin liekeissä ?

Näyttää pienelle, mutta nelosen kala se oli :)

Aloin kelaamaan kalaa ylös ja hyvä hauki oli sekin. Itku pitkästä ilosta, peruke napsahti poikki. Olisi pitänyt tarkistaa fluoro ensimmäisen hauen jälkeen, mutta innoissani en sitä tajunnut. Sinne meni ottipeli :( Harmi, kun Suomessa ei myydä Ismojiggeneitä, vai myydäänkö?

Ahvenia ei löytynyt, vaikka niiden takia Rasvangille lähdettiin. Ankkuroiduttiin eväiden syönnin ajaksi yhden selkäkarikon kupeeseen ja sillä välin kun natustelin leipää, Juha sai jigiä viskomalla yhden ihan hyvän ahvenen. Tässäkö ne raitapaidat ovat? Jee!

Karikon reunasta hieno raitapaita

Eväiden syönti jäi kesken ja aloin itsekin heitellä matalikkoa kohti. Monen kymmenen heiton jälkeen veneessä ei suinkaan ollut montaa kymmentä ahventa, vaan minun ahvensaalis oli tasan yksi tärppi! Ei ne kalat olleetkaan siinä, vaan yksi satunnainen ohikulkija vain. Jatkoimme matkaa.

Ei ollut vesillä ruuhkaa, vaikka keli oli niin hieno

Lähdimme jo takaisin päin, sillä ilta alkoi lähestyä. Ehkä löydämme kalaa päivällä tyhjiltä olleilta paikoilta. Kala on voinut olla kirkkaalla kelillä arkaa ja nyt iltaa kohti tulla normipaikoilleen. Toivo oli turha, sillä samat tyhjät pohjat meitä siellä odotti.

Liian hyvä keli kalastaa?

Yritimme etsiä lokkeja, jotka kertoisivat isojen ahventen olinpaikat, mutta edes linnut eivät olleet syömätuulella. Monet kalastajat löytävät ajoahvenet lokkien avulla, kun linnut syövät pikkukalaa pinnasta, mutta ainoat lokit mitkä minä olen kesän aikana täällä Pohjois-Savossa nähnyt, olivat kaatopaikalla. Ei paljon lohduta. Omillaan on siis kalojen etsinnässä pärjättävä, linnut eivät halua tehdä yhteistyötä minun kanssa.

Sanoin Juhalle, että eipähän tarvitse Rasvangille enää toista kertaa tulla, kun on niin vaikea järvi. Melkein samalla hetkellä näin jotain outoa veden pinnalla. Taivas oli sininen, mutta veden pintaan satoi vettä? Mistä nuo pisarat tulevat? Todella suuri alue oli pienten renkaiden peitossa. Voivatko ne olla pikkukaloja? Ei kai sentään, ei niitä voisi olla noin paljon. Alue oli vähintään sadan neliön kokoinen.

Otin virvelin käteen ja heitin jigiä. Jigi tarttui johonkin kasviin kiinni, sain sen kuitenkin irtoamaan. Kelasin jigin veneeseen ja sitten näin, kun kymmeniä pikkukaloja hyppäsi ilmaan ihan pienellä alueella. Nyt on muuten ihan hirveä ajojahti tässä meneillään, ei täällä sada vettä, ne ovat pikkukaloja!

Kun katsoin tarkemmin veneen viereen, huomasin että aivan veden pinnan alla meni kuhisemalla muutaman sentin mittaista kalaa. Kyljet vaan välkehtivät auringonvalossa ja en meinannut uskoa näkemääni. Pinta eli joka puolella, pienikin kolaus veneen kylkeen säikäytti kalat ja veneen ympärillä pomppasi pieniä hopeisia kaloja ilmaan. Uskomatonta!

Olen joskus nähnyt vastaavan ilmiön, mutta huomattavasti pienempänä. Nyt vaan äkkiä kalastamaan, ennen kuin lokit tulevat sotkemaan meidän homman. Löydän minä näköjään syövän ahvenen ilman lokkejakin, pysykää linnut vaan siellä kaatopaikalla.

Kyllä oli Jaana elementissään =)

Paikka, jossa pikkukalat olivat, oli metrin syvyinen suuri matalikko, joka oli ihan täynnä jotain kasvustoa. En tiedä olisiko lipalla saanut paremmin kalaa, mutta jigillä se oli toivotonta, vaikka alkoi kelaamaan heti kun jigi tippui veden pintaan. Kaikki kalat jotka saatiin, tulivat sen matalikon reunoilta, jossa oli jo hieman syvempää vettä. Pintajigasimme ja kalat ottivat ihan pinnasta.

Ahventen koko oli noin 30cm

Näin jopa joitain tärppejä polaroid-aurinkolaseilla pinnan alta, yksikin hauen tärppi veneen vieressä oli tosi hienon näköinen. Harvoin pääsee kokemaan tuollaista! Pikkukaloja oli niin paljon, että ei mitään järkeä. Saimme kaikki ahvenet Savage Gearin 8cm salakkajigeillä, ne olivat lähimpänä pikkukalojen ulkonäköä. Epäilen, että pikkukala oli juurikin salakkaa.

Suurin ahven oli 34cm

Tämä uskomaton näytös kesti lähes tunnin ja kyllä oli todella hieno kokemus päästä ensimmäistä kertaa elämässään näkemään ja kokemaan se. Ja kyllä muuten oma ahvenen etsintä taktiikka muuttuu aika paljon, tästä lähtien etsin vain vesisadetta veden pinnasta ;) No toki etsin edelleen perinteiset ahvenpaikat, mutta varmasti tulee laajennettua etsintää myös matalikkoihin. Ja vaikka sanoin, että en mene Rasvangille enää ikinä, niin mieli muuttui jostain kumman syystä ihan päinvastaiseksi. Haluan sinne mahdollisimman pian uudestaan =)

Matkalla rantaan bongattiin vielä kuuden metrin vedestä kuhia, josta Juha sai pari mittakalaa. Näköjään kuhakin oli iltaa kohden tullut matalampaan. Saatiin kuin saatiinkin vaikeasta alusta huolimatta ruokakalat kylmälaukkuun ;)

Lentävä kuha ja muita kalahavaintoja

Ihanaa, kun kesä alkaa pikkuhiljaa asettumaan tänne meillekin päin. Lämpötila huitelee jo parissa kympissä ja eilen illalla pystyin kalastamaan ilman toppavaatteita. Perjantai- ja lauantai-iltoina jouduin vielä pukemaan veneessä toppahousut päälle. Minun mielestä viralliseksi kesän määritelmäksi Suomessa voisi laittaa sen, että ‘kesä alkaa siitä hetkestä, kun ulkona pärjää vuorokauden ympäri ilman talvivaatteita’. Eli täällä Savossa se olisi nyt =)

Viime viikolla oli aika kovia tuulia ja pitkin viikkoa katselin viikonlopun tuuliennusteita pelottavin tuntein. Etelä-Suomessa puuskatuulet olivat myrskylukemissa ja koko ajan vaan toivoin, että kovimmat myräkät eivät yltäisi Kuopioon asti. Perjantaina oli hieno keli ikkunasta katsottuna, mutta tuuli oli sen verran kova, että vesille uskalsi vasta illalla. Tehtiin pikapisto Pohjois-Kallavedelle, jossa ei olla tänä vuonna vielä käytykään. Laskettiin vene Julkulan venerannasta, sillä siellä on hyvä ramppi ja parkkitilaa autolle.

Tuuli ei ollut tosiaankaan tyyntynyt minimiin, vaan isolla selällä aallokko oli tosi kova. Kalastettiin saarien suojissa ja kuten arvata saattaa, kalaa ei löytynyt. Oikeastaan aina kovalla tuulella kalojen löytäminen on hankalaa ja tottakai se voi osittain johtua siitä, että kalastuspaikat ovat rajalliset. Niin sanotuille hyville selkäpateille ei voi mennä ja ehkä ne kalat ovatkin siellä.

Löydettiin kymmenen jälkeen yksi jättimäinen ahvenparvi, mutta ahventen koko oli luokkaa “hannapartanen”, tarkoitan siis kalakukkokokoa. En ole koskaan tiennyt, että 50 grammaisetkin ahvenet ottavat jigiin! Kuinka moni muu on jigitellyt kukkoahvenia? =)

Jigailua Kallavedellä =D

Parven seassa oli myös kuhia, mutta nekin olivat ihan pieniä. Sen kerran kun löytää Kallavedestä hyvin syövää kalaa, niin koko on naurettavan pientä. Kalaa oli paljon ja veneessä kävi tosi monta ahventa, mutta se koko ei aivan täysin miellyttänyt ?

Alamittaa Pohjois-Kallavedeltä

Ihania nämä kesäyöt, kun ei tule pimeää ollenkaan. Tai kai se tästä nyt alkaa pimenemään pikkuhiljaa, mutta ainakin vielä pystyisi kalastamaan läpi yön. Ja kuha kuulemma syö yölläkin, nyt olen useammaltakin henkilöltä kuullut, että he ovat olleet kalassa yöllä ja kuhaa on tullut. Ja ehkä yöllä tulee paremmin sitä isompaakin kuhaa.

Näin valoisaa oli kello 23.48

Lauantaina tuuli oli päivällä taas melko kova, mutta illaksi lupasi tyyntyvää. Minulla on ollut mielessä Koirus-niminen vesistö, se on Sotkanselän “alapuolella”. Sotkahan taas on Kallaveden alapuolella eli periaatteessa Koirukselle pääsisi vaikka Pirttilahdesta, jos bensatankin koko riittäisi :)

Päätettiin laskea vene Sotkanniemestä ja hurauttaa Sotkan kautta Koirukselle. Olin katsonut tuuliennusteesta tuulen suunnan ja nopeuden, ja Koirus oli juuri sopivan suuntaisesti itätuuleen nähden.

Sotkanniemessä karmea totuus paljastui. Tuuli oli ihan hirveä ja järvellä näkyi isoja vaahtopäitä. Meinasin jo hylätä koko kalastusajatuksen tai ainakin vaihtaa järveä, mutta toisaalta Koiruksella ei ehkä olisi niin kova aallokko. Lähdettiin uhmaamaan myrskyä ja aika monta kertaa kastuin märäksi menomatkalla, kun isompi aalto roiskautti vedet päälle. Viimein kuitenkin päästiin määränpäähän ja onneksi aallokko oli puolet pienempi Koiruksen puolella, huh.

Matkalla sai muutaman kerran virkistävän vesikasteen

Sitten vain kaloja etsimään! Huhujen mukaan Koiruksella on isoja kuhia ja ahvenia ja olin tosi innoissani päivästä. Kului tunti, kului toinen. Ehkä kohta löytyy kalaa. Kului kolmaskin tunti ja minua alkoi vähän epäilyttämään ne huhupuheet. Tuli mieleen tyhjä Kallavesi. Missähän ne isot kalat mahdollisesti ovat?

Luotain ei millään suostunut piirtämään kaloja pohjaan ja epäilin jo anturin asentoa, että ehkä se on kääntynyt huonoon kulmaan. Ei ollut. Sitten epäilin moottorista tulevan potkurivirran sekoittavan luotainta. Nostin moottoria, mutta kaloja ei siltikään näkynyt. Laskin moottoria ja sama juttu. Ehkä uusien aurinkolasien polaroid-ominaisuus suodattaa kalat luotaimen näytöltä? Katsoin näyttöä ilman laseja ja yhtä tyhjää se piirsi silti.

Yksi kala sieltä, toinen täältä

Olin ajanut päivän aikana 20 kilometriä, kun löysin ensimmäiset paremmat kalanäytöt. Oikeastaan oltiin jo lähdössä Sotkaa kohti, kun kalaa alkoi löytymään. Veneessä kävi muutamia ahvenia ja kuhia, mutta niistä isoista ei saatu havaintoja. Tai yksi havainto kävi tärppäämässä ja se kun olisi tullut ylös asti, niin kylläpä olisi kelvannut valokuvia esitellä. Valitettavasti se jäi nyt vain kertomuksen varaan, mutta kyllä siellä Koiruksella ainakin se yksi iso on.

Koiruksen ahvenet olivat pitkiä ja laihoja

Ostin itselleni lelun, jolla saa vähän tilastotietoa kalareissujen jälkeen. Kalalaskuri :) Ihan mukava vekotin, eipähän tarvitse päivän päätteeksi muistella ja arvuutella, että sainkohan minä kaksi vai kolme kalaa. Talvella tuolle vekottimelle on varmaan vähemmän käyttöä, silloin tulee niin usein tyhjiä reissuja :) Voisinkin vuokrata tuon talveksi jollekin pro-kalastajalle ?

Uusi lelu

Kello alkoi olla lähellä puolta yötä ja löysimme syövää ahventa vielä siihen aikaan. Ihmeellistä! Juha sai yhden n. 300g ahvenen, jolta tippui kalanpoikanen suusta. Ihmettelimme kuoreen väriä, sillä tottakai oletimme pikkusintin olevan kuore.

Hämmästys oli suuri, kun kalanpoikanen paljastui kuhaksi! Aloin miettimään, että uivatko kuhanpoikaset samanlaisissa parvissa kuin kuoreet tai muikut? Vai ovatko parvet pienempiä? Näin Koiruksella pitkin päivää pieniä yksittäisiä kalakaaria välivedessä aika lähellä pintaa, olisivatko ne voineet olla kuhanpoikasia? Onko kukaan koskaan nähnyt ahvenen mahassa kuhaa?

Eikös tämä ole kuhanpoikanen? Piikikkäät evät sillä ainakin oli selässä..

Koti ja oma sänky alkoivat kutsumaan, joten päätimme lähteä kohti Sotkanniemeä. Tuulikin oli onneksi tyyntynyt täysin. Olin aivan varma, että olemme ainoat mattimyöhäiset järvellä, mutta vielä mitä, matkan varrella oli VIISI kalastusvenettä! Ja kello oli kaksitoista :)

Kohti rantaa

Koirus oli kiva järvi ja sinne tulee palattua varmasti vielä uudestaankin.

Kyllähän näitä maisemia katsoo =)

Päivän saldo 22 kalaa :)

Olen monesti julkaissut blogitekstin sunnuntai-iltana, mutta eilen täytyi vähän poiketa perinteistä, sillä olin illalla vielä kalassa. Kallavesi ei antanut ruokaa, Koirus ei antanut ruokaa ja oikeastaan ainoa ravinnon lähde on tänä kesänä ollut Leppävirralla sijaitseva Unnukka. Nälkä kurni mahassa, joten eilinen reissu suuntautui sinne.

Laskimme veneen Unnukanrannasta Leppävirralta ja siinä on parin kilometrin matkalla 10km/h nopeusrajoitus. Ehkä vesillä rajoituksia ei valvota niin tarkkaan, sillä ylinopeutta ajavia oli paljon. Itse lyrryytin kymppiä ja isommat veneet ajoivat sivuilta ohi. En tiedä oliko se tietämättömyyttä vai välinpitämättömyyttä, mutta harmittaa matkan varrella olevien laituripaikkojen omistajien puolesta, kun veneet kolisivat laitureissa. Ja kyllähän siinä väylän vieressä oli myös uimaranta hyppytorneineen, joten huonolla tuurilla joku uimari ei ehdi alta pois.

Ajoin suoraan yhdelle hyvälle “ruokapaikalle”, josta olemme aiemmin saaneet syömäkoon ahvenia. Kylmälaukku oli mukana, joten muutama puolikiloinen maistuisi. Ei siinä paikalla luotain kovin kummoista piirtänyt, mutta joitain kaloja saatiin. Ei kuitenkaan vielä täytettä kylmälaukkuun, vaikka pari mittakalaa veneessä kävikin.

Ei ihan mukaan otettavan kokoinen

Alkuun tuuli kiusasi meitä sielläkin, mutta kyllä vene ankkurissa pysyi. Kaloja kävi veneessä hitaaseen tahtiin, joten lähdimme etsimään uusia paikkoja. Suuria kalaryppäitä ei löytynyt ja muutenkin kalaa oli paljon vähemmän liikkeellä, kuin kyseisellä järvellä aiemmin. Juha sai yhden mittakuhan, jonka päätimme ottaa mukaan.

Ahvenparvi

Omaan leluun tuli aina välillä +1, mutta vielä oltiin kaukana kunnon jättipoteista. Lelun laskuriin mahtuu 9999, sellainen olisikin jo ikimuistoinen reissu, jos laskurin saisi ympäri. No ehkä unissaan.. tai elämän aikana.

Suurin osa kuhista oli alamittaisia

Illansuussa lähdimme rantaa kohti ja päätin vielä ajaa yhden saaren penkan kautta. Siellä oli ihan selkeä kuhien pesä, sillä kun ajoin luotaimen kanssa hissukseen, niin luotain piirsi pohjaan pienen montun ja montun täyteen kuhia.

Kokeilimme heti vertikaalijigausta montun päällä ja kyllähän sieltä kuhia nousi. Saimme vielä kolme mittakuhaa ja lopulta kylmälaukussa oli neljä kalaa. Se olikin juuri sopiva määrä kaksikerroksiseen Muurikkaan, joten luvassa oli taas sitä ihanaa savukuhafileherkkua.

Ajoin hitaasti kohti rantaa ja yhteen kohtaan luotain piirsi paljon kalaa. Siinä oli vettä vain viisi metriä ja muutenkin alue oli kartan perusteella tylsä. Tasainen ja matala, jossa ei ollut mitään erikoisia pohjan muotoja. Mutta kun luotain sanoi, että siinä on kalaa, niin uskottava se oli.

Hauki kävi veneessä

Ehkä tulee aivan liikaa tuijotettuakin sitä karttaa ja kokeiltua vain ne “oppikirjan” mukaiset paikat. Pitäisi joskus etsiä kalaa pelkällä luotaimella ja unohtaa kartta kokonaan. Mutta sitten minun tuurilla moottori kopsahtaisi kiveen. Joka tapauksessa tuo eilinen paikka antaa vähän vinkkejä Kallavedellekin, täytyy kokeilla jatkossa enemmän niitä “tylsiäkin” paikkoja, tiedä minkälaisia kalan pesiä ne todellisuudessa olisivatkaan.

Niin, se viimeisin paikka. Siinä oli sekaparvi, jossa oli kuhaa, ahventa ja haukea. Ja kaikki kalat viiden metrin vedessä! Yksi ahven sylkäisi jonkun lättänän kalan, voisiko olla lahna?

Mikä on tämän lättänän laji?

Pohjassa näkyi silppua ja ehkä ne pedot olivatkin siellä pikkulättänöiden perässä. Tänä viikonloppuna nähtiin kaksi erikoisempaa saaliskalaa ahvenen suussa, jotenkin sitä aina kuvittelee, että ahven syö vain kuoretta ja muikkua.

Heittelin Savage Gearin Bleak Paddle Tailia, sillä se oli lähimmäksi sitä lättänälahnan väriä. Päivällä kyseinen jigi ei toiminut ollenkaan, mutta illalla tuossa paikassa taas toimi. Olin juuri heittänyt jigin kauaksi, kun näin luotaimesta, että veneen alla oli hyviä kaloja.

Aloin kelaamaan jigiä nopeasti veneeseen, että saisin sen vertikaalilla veneen alle. Jigi oli jo lähellä venettä ja juuri nousemassa pintaan, kun näin jotain ihan uskomatonta. Lentävän kuhan!

Harmi, kun en luonnollisestikaan saanut tilanteesta valokuvaa, mutta kuha hyppäsi vedestä vauhdilla juuri pintaan tulleen jigin perässä ja teki varmaan metrin ilmalennon veden päällä! Ja 99% varmuudella se oli kuha, kooltaan se ei ollut kuin ehkä max 40cm. Luulin, että se hyppää veneeseen, mutta sinne se sukelsi veneen alle. Oletteko koskaan nähneet vastaavaa?

Taas tuli nähtyä ja koettua uusia asioita kalareissuilla, on tämä vaan mukava harrastus! Ja kelitkin olivat kesäiset, vaikka tuuli vähän sotkikin kuvioita. Kuha on selkeästi aktivoitunut ja sen käytös on livakkaa, kuin hauella. Pariin otteeseen luulin siiman päässä olevan hauen, kun yleensä kuha on tullut sukkana veneeseen. Nyt ne rimpuilivat hurjina ja käyttäytyivät kuin vastarannan kiisket vaikka olivatkin eri lajia.

Seuraavaa leikkimiskertaa odotellessa =)

Pikkuisen maistoin ja totesin erittäin hyväksi =)

Hieno viikonloppu, kuinkas se teillä sujui? :)

Hurjaa syöntiä Savossa

Hei taas pitkästä aikaa, minä käväisin risteilyllä ja kyllä jo kahdessa päivässä ehti tulla ikävä Kuopiota ja kalavesiä ☺️

Sain viime postaukseen ihan älyttömän paljon kannustavia kommentteja teiltä, kiitos! Se motivoi kirjoittamaan, kun tietää, että ei tarvitse “jutella tyhjille seinille” :)

Juhannuksena kävin koleasta kelistä huolimatta kalassa ja minulla onkin paljon raportoitavaa niistä reissuista. Emme olleet käyneet Kallavedellä toukokuun lopun jälkeen ollenkaan ja viime torstaina lähdimme katsastamaan kalatilanteen sinne. Viimeksi kun siellä kävimme, veden lämpötila oli seitsemän astetta ja kalantulo heikkoa. Ajattelin nyt, että vedet olisivat lämmenneet rutkasti ja kalat aktivoituneet syömishommiin. Vielä mitä, vesi oli kaksitoista asteista ja pohja piirsi tyhjää.

Bella olisi halunnut lähteä kippariksi

Keli oli tosi tuulinen ja jouduimme kalastamaan suojaisissa paikoissa lähellä Pirttilahtea. Suomi vietti keskikesän juhlaa ja kalareissulle olisi tarvinnut pilkkihaalarin. En arvannut, että veneessä taretakseen päälle olisi pitänyt pukea toppavaatteet ja muistoksi torstain reissusta sainkin flunssan.

Keli näytti lämpöisemmältä mitä oli

En edes muista milloin minulla olisi ollut niin kylmä. Vieläkin naurattaa se päivä, sillä jouduin penkomaan laukusta lämmikettä itselleni ja tein kahdesta käsipyyhkeestä säärystimet. En aio näyttää sitä valokuvaa ;) Siitä huolimatta seuraavana aamuna heräsin kurkkukipuun.

Eihän siinä muuten mitään, kalastus vaatii veronsa, mutta olisihan se ollut mukava saada saalista. Lähdimme kotiin päivällä jo ennen kahtatoista ja saldoksi jäi kolme alamittakuhaa, jotka kaikki tulivat Happosen Sepon tekemällä jigipäällä.

Kallaveden kuhat ovat pieniä

Tilasin Sepolta (Sepeteus-vaaput) lisää niitä huippu jigipäitä ja nyt onkin nopea vaihdella eri värejä ja pyrstöjä, kun on useampi pää käytössä. En tiedä onko Seppo nimennyt jigipäitään mitenkään, mutta minä olen jo monta viikkoa kutsunut jigipäätä nimellä ‘Seppo’, joten jos sanon uitelleeni Seppoa, tiedätte mitä tarkoitan ☺️

Löytyy keltaista mahaa, kuten toivoinkin =)

Armeija valmiina

Pyrstöinä Savage Gear, Lunker City, Lucky John ja Mikado

Emme ole tänä kesänä käyneet yhtään kertaa testaamassa iltasyöntiä, joten perjantai-iltana lähdimme käymään Hirviselällä. Torstain huono syönti ei lupaillut hyvää perjantaillekaan, eivätkä odotukset olleet korkealla. Hirviselkä on hyvä ahvenpaikka elo-syyskuussa, mutta entäpä alkukesästä? Meillä ei ole siitä kokemusta.

Kuten pelkäsimme, luotain piirsi tyhjää joka paikkaan. Miksi Kallavesi olet tuollainen? Iso järvi ja silti esittää, että on muka tyhjä. Jossainhan ne kalat ovat. Kiertelimme viime kesäisiä hyviä ahvenpaikkoja ja tällä kertaa viistoluotaimen kanssa, mutta ei ole apua edes hyvästä luotaimesta, jos kalaa ei yksinkertaisesti ole. Tai ainakaan Hirviselällä ei ollut.

Perjantaina piti olla vain pientä tuulta, mutta sääennusteiden luotettavuuden tietäen lähdin toppavaatteissa. Ja se oli oikea ratkaisu, aallokko oli tosi kova ja kelikin lähes yhtä vilpoisa kuin torstaina. Onneksi käsipyyhkeisiin ei sentään tarvinnut turvautua ;) Ilta antoi minulle pari ahventa ja yhden alamittakuhan, joten päätimme unohtaa Kallaveden kalastelut taas joksikin aikaa ja vaihtaa lauantaiksi uuteen vesistöön.

Seppo maistui kuhalle perjantaina Hirviselällä

Tällaisia kun saisi enemmänkin

Kyllä Kallavesikin kalaa antaa, täytyy vaan odotella oikeaa hetkeä ja vesien lämpenemistä. Ehkä ensi kuussa :)

Hirviselkä

Ai niin, sattuihan minulle yksi menetyskin perjantai-illan aikana, kun uittelin Seppoa ison keltaisen viivan yläpuolella. Kala ihastui Seppoon, tärppäsi rajusti ja sen jälkeen vapa tuntui kevyeltä. Mietin mitä ihmettä tapahtui, kun juuri olin vaihtanut uuden siimankin ja minulla oli siinä vertsuvirvelissä peruke. Kelasin siiman ylös ja siiman päässä oli enää yksi auennut viehelukko. Sinne lähti ykkös-Seppo keltaisen viivan matkaan, voi kalaparkaakin, saattaa olla monta koukkua huulessa.

Kallavesi juhannusaattona kello 22.46

Minun on tehnyt savukalaa mieli jo useamman viikon ja keksin, että kyllähän ahventa voisi kokeilla savustaa fileenäkin. Jättää vaan savustusajan lyhyemmäksi, että ei kuivu liikaa. Ja myös kuhafile savustettuna olisi herkkua ja se olisi helppo syödä ilman ruotovaaraa.

Olemme käyneet pari kertaa Leppävirralla kalassa ja lauantain reissu suuntautui taas sinne. Juhannussääksi keli oli kylmä, tai sanotaanko perinteinen, mutta ei sentään satanut. Toppavaatteet päällä lähdettiin taas matkaan.

Oltiin kalapaikoilla jo heti aamusta ja luotain piirsi kalaa tosi paljon. Olimme ihan innoissamme ja kylmälaukun täyttyminen oli vain ajan kysymys. Ensimmäinen savukala tulikin melko pian ja se oli ihan mukavan kokoinen ahven.

Aamupäivän ensimmäinen ahven

Mittakuhaa ei löytynyt, mutta alamittoja kävi veneessä joitakin. Kun olimme kalastaneet muutaman tunnin samalla alueella, joka siis oli ihan täynnä kalaa, aloin miettimään, että miten tämä on mahdollista. Meitä on kaksi ahkeraa kalastajaa veneessä, meillä on tuhat kiloa jigejä, meillä on elektroniikkaa, jota hyödyntää kalastamisessa. Ja monen tunnin lopputuloksena kylmälaukussa oli se yksi ahven! =D

Tästä penkasta vain yksi “mitta-ahven”

Kuulin jo mielessäni ihmisten hämmästyneet kysymykset: “Ai saitte yhden kalan siitä jättimäisestä kalarykelmästä?”
-Kyllä. Näin pääsi käymään.

Alamittaa sieltä kyllä nousi, suussa Lucky Johnin Long John

Myös tämä alamittainen kävi veneessä, sille kelpasi PP-Lures ahvenvertsujigi

PP-Lures vertsupää, osaapa olla aidon kalan näköinen!

Pienille maistui iso

Luovutimme sen alueen osalta, vaikka sitkeästi jaksettiin yrittää. Moni varmaan olisi vaihtanut paikkaa jo tunnin jälkeen, mutta me uskottiin taitoihimme. Heh. Ehkä ensi kerralla paremmin sitten :)

Uusi paikka oli myös täynnä kalaa. Oikeastaan ykköstoiveena minulla olivat ahvenet, sillä ne ovat niin haastavia kalastaa kesällä. Kuhaa taas meinaa tulla liikaakin. En täysin osaa erottaa kuhia ja ahvenia luotaimen näytöstä, sillä esimerkiksi Leppävirralla kuhaparvet ovat olleet tosi isoja ja olen ensin luullut niitä ahveniksi. Ei Kallavedellä ole sellaisia parvia.

Pikkuisen isompi kuhaparvi =)

Pysäytin veneen tälle uudelle paikalle, laskin jigin kohti pohjaa ja muutaman sekunnin päästä oli kuha veneessä. Vapautin kalan ja laskin jigin pohjaan. Uusi tärppi. Ja sama toistui vielä kolmannen kerran, kolme kalaa suunnilleen minuutissa. Jiginä oli Lucky Johnin Long John, jolla tuli myös aamun isoin savuahven. Todella tehokas jigi ja tuolta uudelta kalapaikalta se napsi arviolta 15 kuhaa.

Kuhien koko oli pientä, vain pari mittakalaa viidentoista joukossa, joten vaihdoimme taas paikkaa. Molemmat aiemmat paikat, jossa olimme päivän aikana käyneet, olivat tuttuja paikkoja edellisiltä kerroilta ja olin merkinnyt ne plotteriin. Päivän kolmas paikka oli myös tuttu paikka ja ihmeellistä, mutta totta, se oli myös täynnä kalaa. Plotterin merkki oli tarkka, kalat olivat juuri siinä, mihin merkin olin muutama viikko aiemmin laittanut. Eli kyllä kaloilla näköjään on omat suosikkipaikkansa ja ne viihtyvät aina tietyillä pienillä alueilla. Jokin siellä kiinnostaa.

Ajoin viistoluotainta apuna käyttäen kalojen yli ja kyllä luotaimesta on suuri apu parvien sijainnin kartoittamisessa. Olen kiitollinen OPM:lle Elite-9 Ti:n lainasta, sillä ainakin nyt vaikuttaa siltä, että saalismäärät ovat kasvaneet. Toki Kallavedellä saa pyytää tyhjää, oli veneessä vaikka Elite-sata laite. Alla muutamia kuvia viime päiviltä viistoluotaimen näytöltä.

Tämä ei ole avaruudesta, vaikka näyttääkin vähän siltä

Kalaparvi

Syvyysvaihtelua ja kiviä

Tässä todennäköisesti välivedessä näkyvä kala, kala jättää luotaimeen varjon, josta näkee kalan sijainnin pohjaan nähden ja voi päätellä kalan koon

Vanhat kalamerkit pitivät paikkansa =)

Paljon kalaa, mutta ei isoja

Luotaimen sivuilla näkyy kirkkaampia “tikkuja”, ne ovat kaloja

Viistoluotain ei kaloja takaa, mutta jos kalapaikat ovat tiedossa, niin kalojen etsiminen nopeutuu huomattavasti ja esimerkiksi selkäpattien läpi käyminen on helppoa, kun viistoluotaus näyttää niin monta kymmentä metriä myös sivuille. Ja pelkällä alaspäinluotauksella olisi voinut eilenkin jäädä ahvenparvi löytymättä, sillä huomasin parven viistosta kauempana. Jos luotain näyttää vain veneen alle, alueen joutuu ajamaan paljon tarkemmin ja useampaan kertaan läpi.

Eilen siis sattui hyvä tuuri, kun kalat olivat juuri siinä, missä pitikin. Tiputin jigin veneen alle ja vavan kärki alkoi väpättää. Miljoona tärppiä yhtä aikaa ja ahvenet olivat ihan hurjina. Juuri sitä ilotulitusta minulla oli ollut ikävä.

Kalatakuu ;)

Ahvenet eivät olleet tarpeeksi isoja savufilekaloiksi, sillä koko oli 25-30cm, mutta mukavahan niitä oli nostella. Laitoimme ankkurin parven viereen tuulen yläpuolelle ja yleensä ankkuri karkoittaa kaikki kalat ympäriltä. Otimme kuitenkin riskin ja siinäkin oli taas onni meidän puolella, sillä parvi ei hievahtanutkaan.

Ilotulitus keskellä kesää =)

Oltiin kolmannella paikalla neljä tuntia ja koko ajan oli syövää kalaa alla. Ja koin myös oudon tunteen, kun lopulta en jaksanut enää kalastaa, kun kaloja vaan tuli ja tuli. Sellaista tunnetta ei ole tullut koskaan, käsi oli kipeä vastaiskuista ja kyllä myös tosi monet tärpit jäivät pelkiksi tärpeiksi. Olisi se kyllä rankkaa, jos joka kalareissu olisi tuollainen. Kyllä rauhallinen mp-reissu silloin tällöin on poikaa :)

Viideltä alkuillasta Lucky John vielä maistui erittäin hyvin

Kolme Lucky Johnia järsittiin kappaleiksi, pakko ostaa uusia :)

Puoli yhdeksän aikaan kuhat muuttuivat vielä aggressiivisemmiksi syönnissään. Ahventen ahnain syönti oli jo ohitse, mutta kuhia olisi tullut varmaan niin paljon, kuin olisi vaan jaksanut onkia. Niitä oli välivedessäkin ja ne käyttäyivät kuin hauet. Tärpit olivat tosi kovia ja jigit olivat suussa kokonaan, mutta silti päätimme lähteä kotiin.

Päivällä ja iltapäivällä toiminut Lucky John ei enää kiinnostanut, vaan eniten sekä kuhien että ahventen mieleen oli Lunker Cityn Fin-S Fish kuorevärissä.

48cm kuhalla Lunker City jossain suun syvyyksissä

Lunker Cityssä muutamia hampaanjälkiä :)

Eilen myös useampi tuplatärppi!

Ehkä vielä joskus kaiholla muistelen eilistä iltaa ja tärppejä, kun lopetimme kalastuksen kesken ilotulituksen, mutta meillä oli savukuhat kylmälaukussa, joten päivä oli ollut ihan täydellinen. Harmi, kun ahvenia emme saaneet mukaan kuin sen yhden, mutta kyllä me noilla kuhillakin mahat täyteen saatiin. Päivän aikana tuli myös useita haukia, joten kappalemäärissä veneessä kävi suurin määrä kalaa koskaan Puattisen ja meidän yhteisessä historiassa.

Hook-5:n näytöllä ylemmässä kuvassa ahvenia, alemmassa kuhia

Olemme päättäneet, että otamme ruokakaloiksi aina vain sen verran, kun syömme tuoreeltaan, emmekä enää pakasta kalaa ollenkaan. Juha ei saanut eilen mittakuhia, joten minä hoidin sen puolen ja neljä kuhaa kokoluokassa 45-48cm lähti mukaan. Se on kohtuullinen määrä viiden hengen perheelle. Tänään sitten päästiin herkuttelemaan niillä haaveilemillani savukuhilla, voin suositella lämpimästi myös fileenä savustusta! Ainoa huono puoli siinä oli se, että ne katosivat pöydästä alta aikayksikön.

Täysin ruodotonta filettä, lihasruodotkin sai helposti pois, vaikka fileessä oli nahka

Fish me luck blogi täytti jo kolme vuotta!

Kyllä aika on kulunut nopeasti, tuntuu että vastahan minä mietin blogille nimeä. Ihanaa, että olen saanut vuosien varrella paljon lukijoita ja mikä vielä ihanampaa, tosi paljon uusia ystäviä ja tuttavia. Kalastus yhdistää =)

Jos mietin kolmen vuoden takaista aikaa, olen kehittynyt kalastajana paljon. Oma ajatusmaailma on myös siinä sivussa muuttunut ja esimerkiksi vastuullisuus on enemmän mielessä. Toivottavasti olen voinut olla esimerkkinä jollekin ja toivon myös, että olette saaneet blogista jotain inspiraatiota omaan kalastukseenne.

Omaa kalastusharrastusta blogi on auttanut paljonkin, esimerkiksi blogijuttujen kirjoittaminen kalastusreissujen jälkeen laittaa aivot raksuttamaan ja kalareissuista voi saada ahaaelämyksiä jälkikäteen. Monesti tulee pohdittua syitä, miksi kala ei syönyt tai miksi luotain ei piirtänyt kalaa. Vastauksia en näihin ongelmiin ole vielä keksinyt, mutta hyvähän näitä kysymyksiä on “ääneen” pohtia ;)

Kolmen vuoden aikana olen rikkonut omia kalaennätyksiäni ja suurin saavutukseni on ehdottomasti kilon ahven. Siitä on nyt hieman yli kaksi vuotta, kun maaginen kilon raja meni rikki. Valitettavasti sen jälkeen kaikki ahvenet ovat jääneet alle kiloon, mutta ei hätiä mitiä, seuraava kiloinen voi tulla jo ensi reissulla :)

Ennätysahven 1087g

Kuhaennätyskin parani toissa kesänä, kun samalla reissulla sain kaksi kuhamörköä. Ehkä vajaan neljän kilon kala ei vielä kaikille täytä mörön määritelmää, mutta kyllä minä haukoin henkeäni, kun sellaisen kalan livenä näin. Toivon mukaan se 3,9 kiloinen ennätyskala jatkaa vielä eloaan jossain päin Kallavettä ja on kasvanut vieläkin isommaksi möröksi.

Ennätyskuha 3,9kg

Viime kesänä kesken ahvenen jigauksen siimaa kiristeli ennätyshauki. Oikeastaan olin aina pelännyt, että saisin jonkun pelottavan suuren hauen ja reilun kahdeksan kilon kala alkoi olla jo pelottavan rajoilla. Haavikin siinä hötäkässä vääntyi, kun nostettiin vartin väsytyksen jälkeen hauki veneeseen.

Ennätyshauki 8,2kg

Minulla ei käynyt mielessäkään, että olisi otettu hauki mukaan, vaan sen kokoinen kala lähti automaattisesti takaisin järveen. Jälkikäteen harmitti vähän, kun emme tajunneet mitata kalan pituutta, mutta jospa siiman päähän eksyisi vielä joskus samankokoinen kala. Ehkä kalan kokokaan ei silloin enää pelota niin paljon, sillä onhan minulla nykyään rutkasti kokemusta suurhauista. (Eli yksi kpl ;))

Yllä mainittujen kalojen lisäksi kolmeen vuoteen on mahtunut jos jonkinnäköistä kalareissua. Siellä on huippureissuja ja sitten on niitä reissuja, joilla ei ole ollut niin paljon tapahtumia. Ja välillä on tultu kotiin ihan tyhjin käsin, mutta mukavia reissuja ne on nekin olleet. Kalastuksesta menisi kaikki into, jos kalaa tulisi joka kerta hirveitä määriä. Ei silloin pystyisi enää kehittymään kalastajanakaan. Tämä nykytilanne on hyvä, eli joskus tulee ja joskus ei =)

Jos saan esittää lukijoille pienen toiveen, niin haluaisin jokaisen tämän tekstin lukevan henkilön jättävän jonkun kommentin tähän loppuun. Usein tulee kirjoiteltua postauksia, joihin ei välttämättä reagoida blogin puolella mitenkään, joten lämmittäisi mieltä, jos jättäisitte vaikka tervehdyksen tekstin loppuun. Tai ehkä voitte kertoa miksi luette blogia tai kuinka kauan olette kalareissujani seuranneet? Kommentin voi jättää nimettömänä :)

Kiitos kaikille lukijoille, ilman teitä blogi olisi kuopattu varmasti jo aikaa sitten. Kyllä vuorovaikutus lukijoiden kanssa on tärkeää ja tosi mukavaa tietää, että omat kalastusreissut kiinnostavat muitakin. Minuakin kiinnostaa teidän reissut!

Nyt matka jatkuu kohti neljättä vuosipäivää, toivottavasti siimat ovat kireinä sekä minulla että teillä =) Minä käyn viikonloppuna risteilemässä pari päivää, joten pieni tauko on tulossa kalastukseen. Jospa kerrankin saataisiin lämmin Juhannus, silloin viimeistään suuntaan taas järvelle!

PS. Jos jollain on tulossa myyntiin kalastuskäyttöön soveltuva alumiinivene, niin voisin olla kiinnostunut siitä, vaikka Puattinen ihan loistoyksilö onkin =) Tai jos haluat Puattisen itsellesi, sekin onnistuu, kunhan minä en jää ilman venettä. Vaihtokin siis on mahdollista ja tottakai maksan tarvittaessa väliä. Minulle voi laittaa sähköpostia asian tiimoilta jaana.jekkonen@fishmeluck.fi

Alla muutama parin vuoden takainen kuva vaihdokista, kyseessä siis Finnmaster 506 CLX vm. 1999, jossa Yamaha 20hv 4t-moottori vm. 2008. Voin laittaa lisäkuvia sähköpostiin.

Hakusessa olisi max. 15v vanha alumiinivene, jossa on 40-60hv 4t-moottori. Merkillä ei ole väliä, käytännöllisyys ratkaisee. Veneen täytyy siis soveltua hyvin heittokalastuskäyttöön.

Viikonlopun saldo: 18 kuhaa!

Kylläpä nyt onni potkii, ehkä elämäni paras kalastusviikonloppu, jos mietitään kaloja kappalemäärissä. Ja olihan se mahtava viikonloppu muutenkin, säät kerrankin suosivat, tuuli oli lähes nollassa ja kala söi hurjana. Toivottavasti en herää kohta, uskomattomaltahan tämä tuntuu =)

Oltiin eilen Leppävirralla kalassa ja kyllä se kesä on nyt täällä. Viikko sitten kalastin pilkkihaalari päällä ja tänä viikonloppuna t-paidassa! Veden lämpötila oli aamusta 14 astetta ja iltapäivällä jo 18C. Oltiin eilen aamukuudelta järvellä ja kalaa näkyi luotaimessa heti aamusta. Mentiin suoraan tutulle ahvenpaikalle, mutta eipä siellä ollutkaan kuin muutama ahven. Sepä ei meitä haitannut, sillä ahvenparven tilalla oli kuhaparvi. Isoja paksuja jytkyviivoja nousi jigille, kyllä vähän sydän tykytti :)

Aamukuudelta aurinko paistoi jo korkealta

Kuhaparvi <3

Kuhat olivat aika ronkelilla tuulella ja kelpuuttivat ainoastaan Savage Gearin salakkajigin. Sain aamulla kuhaparvesta pari kuhaa, joista toinen oli 50cm ja toinen hieman pienempi. Otin molemmat ruokakaloiksi.

Niin mukavaa!

50cm kuha Savagen jigi suussa

Kuhaparvi lähti tiehensä ja me jatkettiin kalojen etsimistä muualta. Ahvenethan minulla olivat vähän haaveissa, mutta päivä oli siitä kummallinen, että ahvenparvia ei näkynyt missään. Muutama yksittäinen ahven aina siellä täällä, mutta kokoluokka ei lähellekään otettavaa.

Päivällä oli sairaan kuuma. Vasta valitin kylmyyttä ja nyt sitten piti valittaa kuumuudesta. Välillä meinattiin läkähtyä, kun aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja järven pinta oli peilityyni. Kalat pitivät taukoa syömisestä useamman tunnin ja minä ajelin kilometrikaupalla niitä etsien.

Kelepoo!

Iltapäivällä lähdettiin jo takaisin päin kohti satamaa, mutta sitten matkan varrella yhdessä paikassa näkyikin hyvin kalaa. Taas löytyi kuhaparvia, huom. monikossa :) Sitten sitä kalaa rupesi nousemaan.

Tässä näkyy hyvin, kun isommat pedot ovat silppuparven alla kytiksellä :)

Joukossa oli myös alamittoja

Uitin Savage Gearin salakkajigiä, jolla on “oikea pyrstö” eli malli oli Real Tail. Käytin noita Savagen jigejä jo viime kesänä, koska ne toimivat tosi hyvin ja tänä kesänä otin käyttöön myös tuon Real Tailin, se laitetaan jigipäähän kyljelleen. Ja kuhat tykkäsivät kylkiasennosta ihan hulluina! Päivän saldona 14 kuhaa, joista 12 laskin takaisin. Myös Juha sai omat kuhansa samalla salakkajigillä, vaikka kokeili päivän aikana suuren määrän erilaisia jigejä.

“Kylkiasento” toimii =)

Kuhat tulivat eilen 7-8 metristä ja sain kaikki kalani vertikaalijigaamalla. Salakkajigin oikean näköinen pyrstö houkutteli usein kuhat tärppäämään jo heti pudotuksesta, kyllä se taitaa olla aika uskottava kalajigi, mikäli päivän paria kymmentä kuhaa on uskominen :)

Näiden nosteluun ei kyllästy :)

Eilen vertsusin suurimman osan päivästä, mutta heittelin myös välillä. Ehkä pitää vielä panostaa enemmän tuohon heittelyyn, kun kalojen saaminen on paljon vaikeampaa heitellen. Yksi syy vertikaalijgaamiseen on se, että kun ajan ja näen luotaimesta kalat, pääsen niiden nenän eteen hetkessä, kun vaan tiputan jigin alas. Vene on myös vähän ahdas ja jos heittelen, minun pitää siirtyä pulpetin takaa veneen etuosaan. Ehkä voisi hieman siirtää veneen pulpettia eteenpäin…

Eilen lähdettiin alkuillasta kotiin, vaikka kala olisi vielä syönyt. Oli kyllä huippupäivä, kun tapahtumia piisasi koko ajan (lukuunottamatta kolmen tunnin taukoa päivällä). Siimaa kiristelivät sekä kuhat, hauet että ahvenet.

Kesä jatkui vielä tänään ja suuntasimme aamulla Juurusvedelle. Aamulla satoi vettä, joten lähtö hieman venähti, mutta puoli kahdeksalta saatiin vene vesille.

Laskettiin vene Jännevirran sillan luota

Jännevirran silta

Emme ehtineet rannasta kuin muutaman sadan metrin päähän, kun hieroin unihiekkaisia silmiäni, että ompas hauskan näköisiä pieniä veneitä tuolla kauempana. En hahmottanut ollenkaan, että kuinka ihminen mahtui sen oudon ruskean veneen kyytiin ja käskin Juhaa kääntämään selkänsä ja sanomaan mielipiteen pikkuveneistä. Juha kääntyi katsomaan ja kertoi minulle, että ne ovat hirviä ? Otin kännykän kameran ja aloin zoomaamaan niihin ja nehän tosiaan olivat hirviä, eivät veneitä :) Olipas kyllä jännä tilanne ja onneksi Puattinen ei kulje yli neljää kymppiä, ei kukaan olisi uskonut, jos olisin ajanut veneellä hirvikolarin.

Kaksi venettä, eikun hirveä =)

Tuonne metsään ne hävisivät

Ei olla käyty Juurusvedellä kuin pari kertaa aiemmin ja saaliina on ollut alamittakuhia. Tänään lähdimme sinne ahvenjahtiin, mutta kuhahommiksihan se taas meni.

Ahvenparvien löytäminen on tosi vaikeaa ja löydän parvet oikeastaan aina tuurilla. Tänään ei ollut tuuria mukana ja vain yksi ahvenparvi sattui kohdalle, joka sekin hävisi liian nopeasti alta. Ajoin veneellä yhden patin reunoja ja yhtäkkiä näytössä näkyi silppukalaparvi, jonka sekaan downscan piirsi tosi paljon möykkyjä. Pysäytin veneen välittömästi ja laskin jigin parveen. Ahvenet alkoivat tärppimään hulluna ja muutaman kalan siitä sain nostettua. Vene liikkui tuulen mukana ja kohta mentiin parvesta ohi. Sen jälkeen ne kalat hävisivät. Kyllä harmitti, kun siinä olisi ollut myös isompia ahvenia tarjolla.

Ahvenet ahnaina

Savage suussa =)

Siinä tilanteessa mieleen tuli taas ajatus keulasähkömoottorista, ehkä siitäkin parvesta olisin saanut useamman kalan nostettua, jos vene olisi pysynyt parven päällä. Myös toinen tilanne tänään sai harkitsemaan keulista, kun löysin hyviä kaloja ja päätettiin laittaa ankkuri tuulen yläpuolelle. Ehkä se ankkuri tipahti kalojen päälle, kun kaikki kalat hävisivät paikalta ankkurin laskemisen jälkeen. Höh.

Välillä lentokoneet lentävät korvan juuresta

Juurusvesi on pohjan muodoiltaan ihan erilainen kuin Kallavesi. Kallavedellä kierrän yleensä selkäpatteja tai saarten penkkoja, mutta Juuruksella patteja ei oikeastaan ole. Kalat pitää etsiä rinteistä ja niitä rinteitä siellä kyllä riittää.. onneksi myös saarten penkat toimivat. En ollut tutkinut Juuruksen karttaa ollenkaan etukäteen ja aamulla kun lähdin rannasta, tein päätökset kalapaikoista sitä mukaa, kun plotteri piirsi karttaa.

Juuruksella on aika samea vesi ja kalat ovat aina hieman matalammassa, kuin esim. Kallavedessä. Tänään kiertelimme 5-8 metrin paikkoja ja vaikka kalaa löytyi jonkun verran, sai päivän aikana tuijottaa tuntikausia myös tyhjää luotainta. Yhdessä vaiheessa löysin taas ihan tuurilla kuhaparven. Kyllä on kuha ollut aktiivisena tänä viikonloppuna!

Kuhaparvesta nousi yksi kuha jigille ja tärppäsi, tärppi näkyy keskellä kuvaa

Tämän pikkukuhan tärppi näkyy luotaimen näytöllä

Tänään tärppejä tuli paljon enemmän, mitä kaloja ylös asti. Viikonloppu meni tosi hyvin, mutta vähän jäi harmittamaan yksi hyvänkokoinen kuha, joka tärppäsi pariinkin otteeseen Juuruksella, mutta ei pysynyt kiinni. Vapa vaan muljusi kädessä, kun ote lipesi kalan tärpistä. Noh, tiedän missä se asuu ja tänä kesänä aion vielä käydä koputtelemassa sen ovea..

Juuruksessa alamittaa riittää!

Kuinkas muualla Suomessa kala söi? Oletteko huomanneet kalojen aktivoituneen?