Tervetuloa lukemaan
Fish Me Luck blogia
sunnuntaina 8.3.2015 | by Jaana Jekkonen | 12 kommenttia
Tai en tiedä onko miten kauan enää turvallinen, sillä siellä on aika paljon virtauksia ja lossikin kulkee vierestä. Tänään kyllä vielä jää kesti hyvin, oli semmoiset 30cm paksuutta. Teräsjäätä ehkä 20cm. 
Aamulla lähdin intoa puhkuen testaamaan uusia tasureita Sotkalle. Kerroin edellisessä postauksessa, että sain Kalarosvon ahvenen nahkaisia tasureita, jotka olivat "kotoisin" Sotkalta. Alku lupaili hyvää, sillä takana oli kaksi tosi tyhjää päivää ja tänään aamulla jään alla näkyi heti elämää. 
Päätin kokeilla pientä Kalarosvon ahvenen nahkaista tasuria (oikeasti pienet tasurit olivat lapsille, mutta saan lainata niitä silloin tällöin ja lapsia en uskalla Sotkan arvaamattomalle jäälle viedä). Halusin siis testata kalojen reaktiot "oman kylän poikiin". 
Lue koko teksti
lauantaina 7.3.2015 | by Jaana Jekkonen | 2 kommenttia
Kannatti about vuosi odottaa tätä reissua. Lähdettiin käymään minun mummolassa hiihtolomareissulla ja aikomus oli käydä hyvillä kalavesillä kalassa parina päivänä. Tehtiin viime vuonnakin samanlainen reissu ja ihan mukavia kaloja tuli silloin, blogin taustakuvassa olevat ahvenet ovat kotoisin Sonkarista :) 
 
Odotukset olivat korkealla ja oli mukava päästä testaamaan pari upouutta paikkaa. Ja odotus palkittin kidutuksella. Ei löydetty mitään! Mummokaan ei uskonut, että tyhjin käsin tultiin. Väitti vain, että "huijaatte". No ei huijattu. Toisaalta tässä ei ole mitään outoa, että reissun saldo on nolla kalaa, siihen on alkanut tottumaan. 
Lue koko teksti
sunnuntaina 1.3.2015 | by Jaana Jekkonen | 0 kommenttia
Arvasin päivän kalatuloksen etukäteen jo ennen kuin oltiin jäällä. Parin vaikean päivän jälkeen tälle päivälle ei ollut mitään odotuksia tai toiveita. Kalat ovat lakossa, joten blogiinkaan ei ole mitään rapotoitavaa.Aamulla luin Savon Sanomat ja sieltä silmiin osui hauska kuva. Tässä tämän päivän saalis. Huikeaa, eikös!? Harva varmaan laittoi paremmaksi tänään...En muistakaan milloin viimeksi olisin näin paljon kävellyt ja kairannut.Oikein etsimällä etsin kalaa. Kuljin about puoli Kallavettä, mutta ei mitään elonmerkkejä missään. Turhauttavaa. Olin jäällä tasan kahdeksan tuntia ja viimeiset tunnit oli pakko käyttää akku+kaira-yhdistelmää, niin paljon on tullut viikonlopun aikana veivattua. Kädet huusivat sitä kuuluisaa hoosiannaa.. "Onneksi" alkaa muutaman päivän vapaa pilkkitouhuista, tämä päivä oli niin vaikea. Ihmeellistä, että minä sanon näin, mutta en minä ihan seitsemää päivää viikossa jaksaisi kalastaa, korkeintaan kuusi ja puoli.  
Lue koko teksti
lauantaina 28.2.2015 | by Jaana Jekkonen | 2 kommenttia
Tänään oli aika normi, lähes kalaton, päivä ja kaiku näytti vain muutamia yksittäisiä kaloja koko päivän aikana. Sain joitakin hyviä tärppejä, jotka tärpeiksi jäivätkin. Mutta on se jännä, että olin taas puolen päivän aikoihin Sotkalla "kuha-avannolla", niin vähän vaille 12 hidas ja rauhallinen keltainen paksu viiva lähti pohjasta. Se ui kaekessa raahassa minun tasurille muutaman metrin ylöspäin, maistoi tasuria ja karkasi pohjaan. En saanut tartutettua sitä, vaikka sain vastaiskunkin tehtyä. Taitaa olla Sotkan hotein avanto joka päivä kello 12, se on sitten eri asia saako sieltä jäälle mitään.. 
Sotkanselkä here I come
Hurautettiin taas lossilla Kuopiosta Vehmersalmen puolelle ja oltiin seitsemän aikaan jäällä. Menin ensimmäiseksi avannolle, jossa perkasin eilen kalat. Paikka oli siivottu tosi hyvin, enää veret ja kakat jäljellä. Siellä on varmaan ollut kunnon illallisjuhlat eilen, kun peräsuolta myöten oli kaikki syöty. Hyh hyh :)
Lue koko teksti
perjantaina 27.2.2015 | by Jaana Jekkonen | 6 kommenttia
Vapaapäivien aktiviteetteja ei tarvitse aina kovin kauan pähkäillä, veri vetää vettä kohti. Eilen mietiskelin kannattaako Sotkalle lähteä tänään kuhia metsästämään, kun ilmanpaine oli niin korkealla. Omaan tasuriin purreet kuhat kun ovat aina tulleet alle tonnin paineella. Voihan tämä olla taikauskoakin :) Mutta kuhia en itse tänään saanut, vaikka yksi mitallinen talouteen saatiinkin.
Aamulla oltiin seiskan jälkeen jäällä. Suuntasin heti suoraan omalle "kuha-avannolle", joka antoi kaksi kiloista viime viikonloppuna. Ehdin pilkkiä muutaman minuutin, kun tasurin alle ilmestyi hirmuinen viiva. Sydän jyskytti, kun mietin ottaako se vai eikö se ota. Aikansa tasuria seurattuaan, kala puraisi Sillin ysiä. Se oli painava! Lähdin nostamaan kalaa ylös, mutta sain nostettua vain 2-3 metriä ja kala irtosi. Vilkutin sille kaiun näytön kautta. Nostin tasurin jäälle ja huomasin, että mahakoukku oli sotkeentunut perukkeeseen. Varmaan kala oli huonosti kiinni, koska ei saanut kunnolla lotaistua tasuria kurkkuun. Ärsytti taas aika kovasti ja pulssi oli ehkä 200. Jos se oli kuha, se olisi varmasti ollut oma ennätys. Näytölläkin kalan viiva oli niin älyttömän paksu. 
 
Lue koko teksti
sunnuntaina 22.2.2015 | by Jaana Jekkonen | 3 kommenttia
Enhän minä sitä mörköä enää löytänyt, vaikka kävin pariinkiin otteeseen "the avannon" kokeilemassa. Pitää vaan yrittää unohtaa "hänet", jälleennäkemisen toivossa tietenkin. 
Jotain kuitenkin löytyi. 
 
Lue koko teksti