Kirpeä syyspäivä kalassa x 2

sunnuntaina 18.10.2015 | by Jaana Jekkonen | 4 kommenttia

Säätiedotusten mukaan kylmä ja märkä syksy on tulossa lähipäivinä huudeille. Tänä viikonloppuna saatiin onneksi vielä nauttia tosi kauniista syksyisistä keleistä ja missäpä sellaiset päivät mieluummin viettäisi, kuin vesillä. Lämpötilakaan ei ollut liian alhainen kalastukseen ja veneessä pärjäsi helposti yksillä toppahousuilla. Muckbootsit kyllä jo kaivelin varastosta mukaan. Järkevä päätös.

Lauantaina kalaan lähtö venyi iltapäivään ja kalastusaika jäi melko lyhyeksi auringon takia. Se ryökäle näköjään laskee jo alkuillasta. Vastahan se laski iltamyöhällä. Mihin se aika rientää.. No hiljaista siellä kalassa oli, ei sitä tyhjää olisi paljon kauemmin jaksanut pyytääkään.

Me ollaan tosi aloittelijoita syyskalastuksessa. Ei toki olla mitään professionaaleja avovesikalastuksessa yleensäkään, kun vasta ensimmäistä kesää veneen kanssa ollaan kalasteltu, mutta siis syksykalastuksesta meillä ei ole mitään kokemusta. Kaloja on etsittävä “vaistoilla ja tunteilla” ja toki kaikuluotaimella :) Mutta siis se on niin vaikeaa! Pitäisi olla jokin punainen lanka, jota seurata, esimerkiksi ahventen syksyhengailupaikkojen suhteen. Nyt on etsitty matalasta, tosi matalasta, syvästä, tosi syvästä, lokkien luota, muiden kalastusveneiden luota, merimerkkien luota, luodoilta, penkoista, saarien edustoilta… Ei ahvenen ahventa!

IMG_2849

Alekorista löytynyt lusikka ei löytänyt taimenia

Kaikuluotaimella löytyy pientä silppuparvea ihan joka paikasta. Parvien alla näkyy välillä yksittäisiä isompia kaloja, jotka ovat hyvin todennäköisesti haukia. Silppuparvista ei olla saatu mitään ja kalat varmaan ovatkin vain tasurin mittaisia, joten ei me niitä haluttaisikaan. Isommat kalat väistävät tasuria ja suuntaavat paremman makuisen ruuan perässä kohti parvia.

Tasureilla tulokset ovat olleet tosi huonoja. Eilen en taas yllättäen saanut mitään, vaikka kokeilin monia eri “kaloja” tasureissa. Oli muikkua, kuoretta, salakkaa, kiiskiä ja vielä feikkikaloja lisäksi. Eipä kelpaa. Sitten päätin heittää jigiä ja ensimmäisellä heitolla kala kiinni. Väri oli neonkeltainen ja saaliskala ahventoiveista huolimatta hauki. Tietysti näkö- ja tuntohavainto kalasta ylipäätään lohdutti hieman ja potkiva kala siiman päässä ei voi koskaan tuntua pahalle, mutta laji ei ollut se kaikista mieluisin. Hauki pääsi jatkamaan matkaansa. Toinen heitto samalla jigillä ei antanut enää mitään ja siinäpä oli päivän tapahtumat. Yksi hauki. Ei hurraamista.

IMG_2810

Sunnuntai valkeni ihanan aurinkoisena ja lähdettiin kalaan jo heti aamusta. Jospa ne ahvenet söisivätkin aamuisin. Luin ennen kalastusreissua vaikka mistä nettisivuilta järviahvenen syyskäyttäytymisestä ja mahdollisista oleilupaikoista. No eipä ollut niitä tekstejä tehty Kallaveden ahvenista. En usko, että kukaan on saanut vapakalastaen ahvenia Kallavedestä syksyisin ikinä! Ja jos tämä väite ei mielestäsi pidä paikkaansa, niin haluaisin kuulla ja nähdä todistusaineistoa. Tänään kalastettiin jopa yli 20 metristä, ei näkynyt sielläkään ketään. Olen turhautunut, antakaa minulle vinkkejä :)

IMG_2806

Tänään päivän ainoaksi kalaksi jäi pieni hauki. Sekin kala olisi ilman luotainta jäänyt saamatta. Joka kerta näköjään oppii uusia asioita kalojen käyttäytymisestä, kun on tuo luotain. Vettä oli alla kymmenisen metriä ja uittelin lyijyistä Kalarosvon muikkutasuria noin metri pohjan yläpuolella. Näin, että välivedessä ui silppuparvi. Sitten pohjasta lähti isompi kala nousemaan kohti tasuria ja sydän kurkussa ja hengittämättä odotin tärppiä.

No se ui ohi! Näin, kun viiva jatkoi matkaansa kohti silppuparvea. Kohta pohjasta irtosi toinekin viiva. Nostin tasurin välittömästi noin viiteen metriin keskelle silppuparvea. En edes nähnyt omaa tasuria silpun keskeltä. Tiesin sen kuitenkin olevan siellä ja lisäksi ne pari isompaa pohjasta noussutta viivaa olivat myös kyttäämässä siellä. Sitten puraistiin rosvoa ja vihainen hauki tuli näytille. Tasuri oli parven hitain sintti, joten se päätyi hauen saaliiksi. Hauki oli onneksi syönyt tasurin nätisti, joten parin valokuvan jälkeen päästin sen takaisin jahtaamaan niitä oikeita sinttejä.

IMG_2826

IMG_2829

Jos säät vielä sallivat ja pääsen tänä syksynä veneellä kalaan, tavoitteena olisi löytää ahven. En olisi uskonut, että se on näin vaikeaa.

IMG_2840

Kätevä emäntä rakentaa lippalakin vaikka plotterin suojuksesta

Loppuun on vielä kysyttävä kuopiolaisilta lukjoilta, olisiko kellään antaa vinkkiä kohtuuhintaisesta veneen talvisäilytyspaikasta Kuopiossa? Jos jollakin on tiedossa joku paikka, niin voi vinkata kommentilla tai pistää sähköpostia postintuo@gmail.com

 

Jaa:
Facebook
Whatsapp
Joko luit nämä?
4 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kommentit
  1. Kimi kommentoi:

    Kuopionkirppari-sivuilta on ainakin kaksi ilmoitusta talvisäilytyspaikoista löytyi

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Kiitos, täytyypäs käydä vilkaisemassa :)

  2. Unto Varis kommentoi:

    Samaa olen kokenut, yhdyn noihin aikasempiin kommentointiisi. Ahven ei nyt syö?

    1. Jaana Jekkonen kommentoi:

      Huomenna olisi tarkoitus käydä ahvenia etsimässä, toivottavasti löytyisi edes yksi :)