Nollareissu x 2

sunnuntaina 29.3.2015 | by Jaana Jekkonen | 2 kommenttia

Niin se taas viikonloppu vierähti kalastuksen merkeissä. Valitettavasti en saanut blogiin mitään materiaalia, kalat eivät yksinkertaisesti halunneet syödä. Monesti tulee otettua valokuvia, jos kala ei syö, jotta saa blogiin edes jotakin sisältöä, mutta tänä viikonloppuna ilmakaan ei ollut yhteistyöhaluinen. Se oli ruma. Harmaata, märkää ja kylmää. 

Eilen tuli käveltyä kuutisen kilometriä ja etsittyä kaloja. Eivät löytyneet. Kaloistahan tämä piilonen on varmaan hauska leikki, mutta en minä tätä enää jaksaisi pelata. Monta viikkoa kuitenkin jo mennyt.. Kalat, keksikää jotain uutta.
 
Tänään kello soi 4.00 ja olin ihan sekaisin kellojen siirtämisen vuoksi, enkä tiennyt paljonko kello olisi ollut talviajassa. Kun tajusin sen, alkoi nukuttaa hirveästi. Se oli kolme! Huh huh taas, tänään todellakin oltiin jäällä eka. Tuntuu, että kalat, ja myös aurinko, olivat ihan sekaisin tästä kesäajasta. Kalat olivat varmaan kääntämässä omia kellojaan kesään päin, kun järvestä ei löytynyt ketään. Aurinkokin taisi olla hämillään, sillä minun mielestä se unohti nousta. En ainakaan nähnyt sitä taivaalla. 

Päivä oli ankea ja kylmä. Jäällä tuli oltua harvinaisen lyhyt aika. Ahti sai tänään luovutusvoiton.

 

 

 
Jaa:
Facebook
Whatsapp
Joko luit nämä?
2 kommenttia
Jätä kommentti blogikirjoitukseen

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Kommentit
  1. Anonyymi kommentoi:

    Kiinnostaa noiden ahventen iät, mistä määritys tehty ja kuinka? Suomu, operculum?
    Löytyykö kuvia? Ehkä jopa kirjoituksen aihe?

  2. Ahvenen poskiluusta, onkohan se sama asia kuin tuo operculum? Ehkä voisin jossain vaiheessa tehdä juttua siitä, oikeastaan itse olen ollut vaan katselijana näissä prosesseissa :) Eihän näistä mitään virallisia johtopäätöksiä voi vetää ja ihan silmämääräisesti valoa vasten on poskiluista vuodet laskettu. Muutamien isompien eri vesistöistä saatujen ahvenien poskiluut ovat tallessa, kuvia voisin jossain vaiheessa pistää..