Kalastusoppaiden kanssa kalassa

Se on ihan uskomatonta, minkälaisia elämyksiä kalastus voikaan tarjota. Pääsin eilen taas kokemaan ihan käsittämättömän hienon kalastuspäivän, sen kuvailussa ei voi mitenkään käyttää liikaa ylisanoja. Upea, mahtava, tapahtumarikas, unohtumaton. Olen vieläkin ihan fiiliksissä, yleensä tuollaisia reissuja pääsee tekemään vain unissaan.

Vähän aikaa sitten kerroin päässeeni kalaan kalastusopas Teemu Hiltusen kanssa, pääset lukemaan meidän huippureissusta tästä. Nyt minulle tarjoutui mahdollisuus päästä kalaan kahden kalastusoppaan kanssa, Teemun lisäksi veneessä olisi Peter Lahti. Arvostan Peteriä tosi paljon ja hän on tottakai Suomen ykkösnimi jigikalastuksessa. Olin erittäin innostunut tarjouksesta ja ilman muuta halusin lähteä mukaan oppimaan ja kalastamaan.

Teemu tuli hakemaan minut aamulla seitsemältä ja tarkoitus oli kalastaa koko päivä Vuotjärvellä. Ajettiin Lastukoskelle, josta pystyi laskemaan veneen.

IMG_5187.JPG

IMG_5194.JPG

Peter tuli meitä laituriin vastaan

Peter tuli meitä laituriin vastaan

Kun olimme matkalla Kuopiosta Lastukoskelle, kuulin Teemulta, että Yle on tulossa tekemään juttua Itä-Suomen alueuutisiin jigikalastuksesta ja kalastusopastoiminnasta. Kuvausryhmä saapui yhdeksäksi ja lähdimme heti vesille. Pari tuntia aamusta meni aikalailla samoilla paikoilla pyörien, sillä Ylen porukalla oli tiukka aikataulu. He halusivat kuvaukset ja oppaiden haastattelut nopeasti purkkiin, joten emme voineet lähteä kovin kauaksi rannasta. Kuvausten lomassa löysimme joitain ahvenia ja käyttipä Teemu veneessä aika jytkyn kuhankin, huikea kala heti aamusta!

IMG_5214.JPG

Teemu ja Vuotjärven kuparikylki

IMG_5210.JPG

Jos Ylen juttu jigikalastuksesta meni ohi, niin sen voi katsoa Yle Areenasta http://areena.yle.fi/1-3638243, juttu alkaa kohdasta 3:50.

Kun kuvaukset olivat ohi, Peter ehdotti Syvärille siirtymistä. Olin innoissani, sillä olen kuullut Syväristä pelkkää hyvää, mutta koskaan en ole siellä päässyt käymään. Lähdimme Syvärin puolelle Peterin veneellä.

IMG_5218.JPG

Peterin veneessä mahtuu kalastamaan isompikin porukka

Jouduimme menemään Lastukosken kanavan läpi

Siirryimme Syvärille Lastukosken kanavan kautta

Sitten se alkoi, ilotulitus. Kalaopas löytää kaloja, joten kaksi opasta löytävät tuplamäärän. Peterillä oli samanlainen MotorGuiden keulasähkömoottori, kuin Teemulla, joten kalojen luokse parkkeeraaminen ja vieressä pysyminen oli helppoa. Peter hurautteli paikasta toiseen ja jokainen ankkuripaikka antoi kalaa, toiset enemmän, toiset vähemmän. Aina kun syönti hiipui, teimme muutaman kymmenen metrin siirtymän tai vaihdoimme kokonaan uuteen paikkaan.

IMG_5316.JPG

Kyllä keulasähkömoottori on poikaa =D

IMG_5233.JPG

Hymy herkässä

Meininki oli ihan erilaista, kuin minulla Kallavedellä. Kalaa näkyi tosi paljon luotaimessa ja aika pian näkymän jälkeen kalat tuntuivat myös siimassa.

FullSizeRender.jpg

Kuhien pesä

IMG_5301.JPG

Teemu ja Peter korostavat vastuullisuutta kalastuksessa ja päivän aikana vain muutama ruokakoon kuha lähti mukaan. Tuollaisissa tilanteissa, kun kala on kovalla syönnillä, vastuullisuuden merkitys kasvaa. On ihan eri asia ottaa kaikki kalat mukaan, jos kalareissun aikana saa vain muutaman kalan, mutta eilen meitä oli viisi henkeä ja käytimme veneessä noin sata kuhaa.

Jos järvellä kalastaisi useampi porukka ja jokainen ottaisi kaikki saamansa kalat mukaan, määrät alkaisivat oikeasti olemaan tosi merkityksellisiä. Sellainen kalastus näkyisi aika pian kalakannoissa, joten parempi on toimia ennaltaehkäisevästi ja järkevästi jo ennen kuin kannat kärsivät. Kalastuksesta voi nauttia varmasti ihan yhtä paljon, vaikka vapauttaisi saamiaan kaloja. Ruokakalaa tottakai saa ja voi ottaa, mutta kohtuus kaikessa.

Tapahtumia riitti, huomaa taustalla taipuva vapa

Tapahtumia riitti, huomatkaa taustalla taipuva vapa :)

Nykyään kalastus ei ole enää pelkästään ravinnon hankkimista, vaikka toki on niitäkin, jotka käyvät hakemassa ruokakalat ja lopettavat kalastuksen siihen. Useille kalastus on harrastus, jossa voi kokea monenlaisia tunteita ja se myös yhdistää erilaisia ihmisiä. Varmasti muissakin harrastuksissa pääsee nauttimaan hienoista hetkistä, mutta kyllä iso kala siiman päässä on jotain uskomatonta. Jokaisen pitäisi saada kokea se kerran, sen jälkeen se onkin menoa ;)

IMG_5252.JPG

Paras ruokakuha on 45-50cm

Eilisen ykkösväri oli pinkki, varmaan 70-80% kaloista tuli pinkin sävyisellä jigillä. Minä sain alkuun aika harvakseltaan tärppejä ja kalaa, mutta sitten Peter värjäsi minulle oman mallistonsa valkoisen Shad jigin vaaleanpunaisella jigitussilla kahteen kertaan ja loppu onkin historiaa =)

FullSizeRender.jpg-1

Peter Lahden valkoinen 11cm Shad jigi vaaleanpunaiseksi naamioituna, voin kertoa, että toimii =)

FullSizeRender

Pinkkiä suussa hänelläkin :)

IMG_5293.JPG

Kylläpä kuhat tykkäsivät siitä jigistä. Se oli niin ihana tunne, kun kerrankin tärppi vähän väliä. Ja mikä parasta, monet tärpit tulivat ylös asti :) Jouduin pistämään Peterin värityshommiin uudestaankin, sillä jigi purtiin käyttökelvottomaksi pariinkin otteeseen =D Ei vaan minun omat jigit näytä ikinä siltä :) Minullahan on jigilaukussa jopa vuosia vanhoja jigejä, kun taas Peterin veneessä ei yksi jigi kauan vanhene. Voisiko syy minun kalattomiin reissuihin ollakin siinä, että tarjoan kaloille vanhaa ruokaa, Peterillä kun taas on aina tuoretta murkinaa tarjolla ;)

Suorat vavan kärjet olivat eilen hakusessa :)

Suorat vavat ja löysät siimat olivat eilen harvinainen näky ;)

IMG_5280.JPG

Ei ole turhaan tämä mies saanut lempinimeä jigiguru

Syväriltä emme löytäneet yhtään ahventa, mutta muutamia haukia tuli kuhien lisäksi. Suurin osa kaloista oli kuitenkin kuhia ja kalat olivat vielä hyvänkokoisia. Kyllähän sielläkin alamittaisia on, mutta Kallaveteen verrattuna paljon vähemmän. Tai sitten minä vaan olen niin hyvä kalastamaan niitä alamittoja Kallavedeltä, että ne mittakalat jäävät piiloon.

Tämäkin Petrin komea kuha puri pinkkiin

Tämäkin Petrin komea kuha puri pinkkiin

Houkuttaisi kyllä joskus käydä yksinkin tuolla Syvärillä ja katsoa, mitä tapahtuu. Pahoin pelkään, että saalis olisi mitätön eiliseen verrattuna. Vielä on paljon opeteltavaa kalastuksen saralla ja varsinkin kalojen etsimiseen on panostettava enemmän. Eilen oli mielenkiintoista nähdä minkälaisista paikoista Peter kalaa etsi. Sain siitä hyviä vinkkejä Kallavettä ajatellen, sillä yleensähän etsin kartasta vedenalaisia luotoja ja patteja. Peter taas niiden lisäksi kalastaa myös erilaisia rintuuksia. Nyt pääsen ihan uusin silmin katsomaan Pirttilahden ympäristön karttaa, ehkä siellä onkin enemmän kalapaikkoja, mitä olen kuvitellut.

IMG_5228.JPG

Kyllä muuten kalaa löytyy!

Antti hädin tuskin näkyy ison kalansa takaa :)

Antti hädin tuskin näkyy ison kalansa takaa :)

Täytyi ottaa yhteen kuvaan myös Petrin päivän pienin, jotta oma kuhani näytti isommalta :)

Täytyi ottaa yhteen kuvaan myös Petrin päivän pienin, jotta oma kuhani näytti isommalta :)

Kuuden jälkeen oli aika suunnata kanavan kautta rantaan. Kalahan jäi Syvärille edelleen syömään, kun lähdettiin ja harvoja ovat ne kerrat, kun Jaana lähtee syövän kalan luota pois :) Mutta ei makeaa mahan täydeltä ja takana oli kuitenkin fyysisesti raskas päivä, kyllähän se väsy painoi vähän jokaista.

IMG_5319.JPG

Rantaa kohti väsyneinä, mutta onnellisina

Eilinen oli kyllä sellainen päivä, että sitä voi vanhana kiikkustuolissa muistella, jos vaan muisti pelaa =)

Isoja miehiä vai pieni kuha?

Isoja miehiä vai pieni kuha?

Teemu on harvoja Kuopiossa aktiivisesti toimivia kalastusoppaita ja häneltä löytyy ammattitaitoa löytää asiakkaalle kalaa. Hän on saanut osan opeistaan Peteriltä, joten ei ihmekään, kun kalan etsiminen Kallavedestäkin oli niin helppoa meidän edellisellä reissulla. Teemun Lohimaa Fishing Services-sivuilta saa lisää tietoa Teemun tarjoamista opaspalveluista. Peter Lahden Blue White Safarin sivuihin, opaspalveluihin ja tuotteisiin voi tutustua täällä.

IMG_5244.JPG

Peter ja Teemu löysivät söpöt pienet kaksoset :)

Jos jigikalastus kiinnostaa ihan kilpailtavaksi asti, niin Tervon Lohimaassa on elokuun lopussa Kultakoukku jigauskisa, jossa voittaja saa MotorGuiden keulasähkömoottorin. Kilpailussa palkitaan viisi parasta venekuntaa ja osallistumismaksu on vain 50€/venekunta. Tarkemmat tiedot kilpailusta löytyvät alla olevaa kuvaa klikkaamalla.

FullSizeRender-1

Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan kilpailun tarkemmat säännöt

Ihana päivä, tutustuin uusiin ihmisiin ja tapasin vanhoja tuttuja. Kalastettiin yhdessä ja höpöteltiin mukavia. Ja kelikin oli aivan mahtava! Suosittelen jokaiselle tällaista ihanaa piristysruisketta arkeen, kyllä tuollaisen päivän jälkeen jaksaa taas vaikka vähän tyhjääkin pyytää :)

Kiitos Teemu, Peter, Antti ja Petri!

 

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Litimärät terveiset Kuopiosta! Täällä on satanut ihan älyttömästi jo viikon, eikä loppua näy. Ensi viikon ennusteet näyttivät myös pelkkiä pisaroita, joten tässäkö se kesä nyt menee ikkunasta katsoen?

Viime viikko oli pidettävä taukoa kalastuksesta sateen vuoksi. Jouduin käymään viikolla kaksi kertaa tyhjentämässä veneen, kun meillä ei ole pilssipumppua Puattisessa. En tiedä onko tuo Finnmasterin malli itsestään tyhjenevä (ja mitä se ylipäätään tarkoittaa), joten on käyty aina sateella se tyhjentämässä. Kyllä siinä lattiassa on tulppa, josta lähtee putki veneen takaosaan. Ajaessa ainakin saa lattian tyhjennettyä, jos tulpan aukaisee. No, suht nopea se on käydä tyhjentämässä “manuaalisestikin”, kun satama on kävelymatkan päässä.

Viikon ensimmäinen ihme tapahtui torstaina, kun vene kaipasi vesien poistoa. Menin satamaan, astuin veneeseen ja aloin lappaa sangolla vettä järveen. Vähän ajan kuluttua meinasi silmät tippua päästä, kun pulpetin takaa uiskenteli ahven! Ihka elävä ahven. Kuka, mitä, missä, milloin? Päässä löi tyhjää, että miten tämä on edes mahdollista? Oli asialla sitten ollut ihminen, lokki tai Ahti, päivän naurut oli taattu :)

Ahven sai vapautensa takaisin :)

Ahven sai vapautensa takaisin :)

Ahven sai vapautensa takaisin :)

Perjantaina säätiedotus lupaili tosi epävakaista ja sateista keliä ja myös ukkonen pyöri Kuopion päällä. Vesille ei siis uskallettu lähteä. Lauantaille ja sunnuntaille oli luvassa “vain” sateita, joten se ei meidän kalastusta estänyt. Kunhan ei salamoi.. Sain eräältä lukijalta vinkin Kallan silloilla olevasta veneluiskasta ja lauantaina päätimme nostaa veneen trailerille ja lähteä pitkästä aikaa Kelloselälle.

Ajettiin Tikkalansaareen ja juuri kun oltiin tiputtamassa venettä järveen, huomasin, että paukkuliivit olivat jääneet kotiin. Jäin vartioimaan venettä siksi aikaa, kun kalakaveri heitti lenkin Petoselle.

IMG_4321.JPG

Toinen kerta toden sanoi ja vihdoin saatiin vene vesille. Lähdettiin kohti Kallan siltaa ja sen alta aukeavaa Kelloselkää. Matkan varrella ajoimme erään matalikon yli, jossa näin vilaukselta kaloja. Äkkiä pakkia ja pikainen kokeilu siitä. Paikka oli selkeästi kalapaikka, sillä siinä oli myös kymmeniä lokkeja ja tiiroja syömässä kalaa pinnasta.

Monet sanovat, että etsivät kalat lokkien avulla, mutta me ei yleensä edes löydetä koko lintuja. Tai sitten jos löydetään, ne ovat rantakivikoilla mahat jo täynnä. Meillä on sitä paitsi huonoja kokemuksia lokeista, kun ne tykkäävät kakkia meidän veneeseen… Täytyy kuitenkin ehkä alkaa kaveeraamaan niiden kanssa, kun ne löytävät paremmin kalaa kuin minä kaikuluotaimella.

FullSizeRender.jpg

Emme siis ehtineet Kelloselälle asti, kun kalaa löytyi jo Pohjois-Kallaveden puolelta. Vertikaalijigasin kuuden metrin vedessä ja kuvittelin alla olevan ahvenia. Sain tärpin ja kalakaveri kysyi tarvitseeko haavia. Sanoin, että ei tarvitse, tämä on ihan pieni. Kelasin kalan veneen vierelle ja säikähdin, kun se olikin kuha, joka ei todellakaan ollut tällä kertaa alamittainen. ÄKKIÄ SE HAAVI!

IMG_4346.JPG

Tuuli oli aika kova, joten päätettiin laittaa ankkuri. Se oli taas varmaan virhe, kun kalantulo loppui heti. Miksi kala lopettaa aina syömisen, kun me laitetaan ankkuri? Sekin on yksi niistä ihmejutuista… Lähdettiin jatkamaan matkaa Kelloselälle. Meillä on plotterissa paljon viime kesäisiä merkkejä, joten kierrettiin kokeilemassa niitä.

Erään reimarin luota löytyi ahvenia, mutta enemmän mielessä olivat kuhat, joten ahvenet pääsivät takaisin kasvamaan. Aiemmin pidin otettavan ahvenen painorajana 300g, mutta eilen semmoiset lähtivät takaisin kasvamaan. Kyllä se pitää puoli kiloa olla, että minulle kelpaa ;)

IMG_4352.JPG IMG_4358.JPG

Matka jatkui reimarilta yhdelle tosi hyvälle kuhapaikalle, josta löytyi viime kesänä usein kalaa. Paikka ei pettänyt myöskään eilen, vaan parikin kuhaa puri jigiin.

IMG_4370.JPG

Jes, 47 senttiä ruokaa!

Kalastuspäivä vaikutti aivan loistavalta ja kalaa oli noussut hyvin. Ainoa huolenaihe oli koko ajan lähenevä saderintama. Jospa se olisi pieni kuuro, joka menee nopeasti ohi. Sadepilvi peitti kuitenkin koko taivaan, joten turha oli haaveilla pienestä kuurosta.

Vettä alkoi satamaan, mutta jatkoimme kalastusta siitä huolimatta. Olihan meillä vedenpitävät vaatteet. Taivas synkkeni ja synkkeni ja vettä tuli taivaan täydeltä. Nooh, kyllä se kohta loppuu. Kala laittoi suunsa kiinni heti sateen alettua, vaikka joku joskus sanoi kalan syövän sateella.

FullSizeRender.jpg-1

Luulin, että vettä satoi kaatamalla, mutta sitä satoikin vasta ripeksimällä. Aloimme jo odottamaan sateen reunaa, mutta vielä mitä. Sateen reunan takaa tuli KAATOSADE! Ei voitu enää mitenkään jatkaa kalastamista, kun näkyvyys oli nolla ja vettä tuli kuin Esterin… räystäästä. Oltiin ihan litimärkiä goretexeistä huolimatta. Lähdettiin kaasuttamaan kohti Kallan siltaa, jonka alla pystyimme pitämään sadetta. Vene täyttyi hirveää vauhtia ja samalla kun ajoin, äyskäröin vettä laidan yli. Kaikkea sitä kalastuksen vuoksi tekeekin.

IMG_4379.JPG

Päästiin vihdoin sillan alle ja kyllähän ne sillat jonkin verran sadetta piti, mutta välillä tuntui satavan poikittaankin. Onneksi sadevesi oli lämmintä. Kelloselälle ei näkynyt siltojen alta mitään, niin kammottava se keli oli. Sade kesti kokonaisuudessaan pari tuntia ja sen jälkeen oltiinkin valmiita lähtemään kotiin saunaan. Ihan kaikki varusteet, laukut ym. olivat märkiä. Se yksi sananlasku on muuten höpöhöpöä. Sen, minkä kesä kastelee, ei se sitä takuulla kuivaa. Korkeintaan kastelee uudestaan.

IMG_4384.JPG

Tänään aamulla säätiedotus näytti iltapäivälle ukkosta, joten päätettiin käväistä aamupäivällä nopeasti kalassa, kun eilen kalastelut jäivät sattuneesta syystä vähän kesken. Ennusteen mukaan saattaisi pienen sademäärän ropsauttaa jossain vaiheessa, mutta ei mitään isompaa. Hyvä niin, eilen vettä tulikin ihan tarpeeksi. Lähdettiin kahdeksan jälkeen Pirttilahdesta ja käytiin kokeilemassa lähialuiden potentiaaliset paikat.

Viime viikkojen aikana olen tajunnut reimareiden merkityksen. Nehän ovat merkkejä hyvistä kalapaikoista! Missä reimari, siellä kala. Tänäänkin kalakaveri sai mittakuhan erään reimarin vierestä ja minulle nousi pari alamittaa. Aamupäivä vaikutti ihanan poutaiselta, mutta taas se sääennuste teki sen. Petti minut. Tuntuu, että ne kääntyvät lähes aina päälaelleen. Kun luvataan vesisadetta, paistaa aurinko. Kun sovit kalareissun poutaiselle päivälle, tulee vuosisadan myrsky. Vieläkö ne muuten käyttää sitä sammakkoa niissä sääennusteissa…? Ehkä siinä syy ennusteiden heittelyyn. Kai se sammakko on jo ikäloppu =D

IMG_4404

Aamulla päälle tuli siis ihan tajuton sadekuuro. Sai taas koko ajan olla lappamassa äyskärillä vettä järveen, kun vene täyttyi hirveää kyytiä. Ei ollut ruuhkaa järvellä, ainoastaan hyttiveneet ajelivat ohi. Olisihan semmoinen vene ihan kiva, kun Suomen kesä näköjään on mitä on.

IMG_4403

IMG_4405

Kala lopetti tänäänkin syömisen heti, kun sade alkoi. Meitä ei “pieni” sadekuuro haitannut, mutta kun kuulin kalakaverin naureskelevan omalle siimalleen, niin havahduin. Että mitä, nousee kohti taivasta?

Katsoin kalakaverin siimaan ja se oli noussut varmaan 10 metrin korkeuteen. Muistin lukeneeni joskus, että jollain oli noussut siima kohti taivasta, kun ukkosta oli ollut ilmassa. En tosiaankaan ollut edes uskonut sitä juttua, ennen kuin nyt. Siima sojotti yläilmoissa eikä sitä saanut tippumaan alas. Joku ikään kuin veti sitä taivasta kohti ja jos kelasta antoi siimaa, taivas imi sen kaiken. Ihan järjetön juttu!

Laitettiin äkkiä kaikki vavat veneen pohjalle ja lähdettiin kohti Pirttilahtea. Mitkään ukkostutkat eivät näyttäneet “salamia” eikä edes jyrissyt, ainoastaan satoi. Varmuuden vuoksi kuitenkin lähdettiin satamaa kohti, jos jostain nouseekin ukkonen päälle. Hurautin Pirttilahteen, jonne oli onneksi vain pari kilometriä. Siellä ei oikeastaan edes satanut enää, joten jäätiin odottamaan kelin etenemistä.

Kalakaveri heitti jigiä, mutta edelleen siima teki saman homman ja nousi taivaalle. Harmi, kun siitä ei saanut kuvia, kun siima oli niin huomaamatonta. Muutama minuutti myöhemmin ilmiö meni ohi. Mistähän tuo viikon lie monesko ihme johtui ja onko kenellekään käynyt samalla tavalla? Pelottava juttu ?

IMG_4399.JPG

Tarkkasilmäiset saattavat nähdä tässä taivaalle kohoavan siiman

Ilma muuttui sateen jälkeen vielä sen verran hyväksi, että käytiin kokeilemassa muutama paikka kuhien toivossa. Vertikaalijigasin samalla värillä, kuin koko viikonlopun. Eiliset kuhat ja ahvenet nousivat samalla ihmevärillä ja myös edellisenä viikonloppuna tuo ihmeväri antoi merkkejä.

IMG_4388.JPG

Tänään kesyttelin muka haukea ja kalakaverin kysymykseen ‘tarvitseeko haavia’ en vastaa enää koskaan, että ei tarvitse. Se hauki olikin hiton iso ahven, joka karkasi ihan veneen vieressä. Kalakaveri ei pitänyt mitään kiirettä haavin kanssa, kun sanoin, että siiman päässä on hauki. Potki juuri samalla tavalla kuin kilon haagertti. Sitten kun sain kalan pintaan ja nähtiin, että se on kesän ehdottomasti isoin ahven, tuli kiire etsiä haavi. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Ahven karkasi ehkä 30cm päässä haavista. Kiroilin. Se oli oikeasti iso, nähtiin omin silmin.

Iltapäivä meni haavoja nuollessa ja sain saaliiksi enää vain pari oikeaa haukea. Se karannut “leikkihauki” ei enää minun jigiin kajonnut. Taisi mennä juhlimaan, kun pelastui syömiseltä.

Ihmeitä täynnä oleva viikonloppu takana, ensi viikko menee kamppeita kuivatellessa. Kuinkas muilla sujui viikonloppu? Menikö kosteissa merkeissä, kalastaen vai molempia? ;)

 

Haaveissa mittakuha

Viikolla tuli käytyä parinakin iltana testaamassa iltasyönti. Maanantaina vein nuorimman lapseni kalaan ja asetimme tavoitteeksi kalan. Hän ei ole koskaan saanut virvelillä kalaa ja kaiken järjen mukaan tavoitteen piti täyttyä nopeasti. Kyllähän äiti nyt kalapaikat löytää…

Pari tuntia pörrättiin Pirttilahdessa ja kyllä me jopa kaloja luotaimessa nähtiin, mutta niin vain jäi lapsiraukka ilman tärppejä. Ehkä ensi kerralla sitten.

IMG_2209.JPG

IMG_2202.JPG

Ensimmäistä kertaa ratin takana :)

Keskiviikkona sain veneeseen pari miekkosta mukaan, Jussin ja Miron. Lähdettiin vesille kuudelta ja keli oli oikein mainio. Tilasin itselleni uusia jigejä ja jigit saapuivat juuri sopivasti kalastusreissua varten. Odotukset olivat taas korkealla, sillä uudet jigit näyttivät niin herkullisilta, että melkein teki mieli itse syödä ne.

IMG_2264.JPG

Illan ensimmäinen kala nousi minulle ja ottipelinä oli uusi jigi. Voi voi, eipä taida miekkosilla olla mitään mahdollisuuksia minua vastaan, sen verran nopeasti tuli ensimmäinen merkki. Harmi, että kala oli hauki. Siitä saa kuulemma miinuspisteitä? Taisivat kaverukset juuri keksiä tuon säännön, kun näytti siltä, että häviävät naiselle.

Kohta vietiin taas minun siimaa ja uusi jigi vaikutti lyömättömältä. Mutta taas pienoinen pettymys, sillä sain jo toisen miinuspisteen. Taisin ostaa vahingossa haukivärin. Illan aikana kasvatin saldoni miinus kolmeen ja jäin mittelöissä pronssille.

IMG_2278.JPG

Hauska tilannekuva, huomioikaa minun tyhjä luotaimen näyttö =)

Jussin ja Miron illan kalat olivat kuhaa, haukea ja ahventa, mutta sen verran hyvässä suhteessa, että kumpikaan ei jäänyt miinukselle. Jopa yksi ruokakala löytyi mukaan, kun Jussi sai moottoriöljyn värisellä jigillä 46cm kuhan. Kuha tuli yllättävän matalasta, 2,5 metristä. Ilta oli siitä erikoinen, että pilkkimällä tai vertikaalijigaamalla ei tullut mitään, vaan kaikki kalat tulivat heittelemällä.

IMG_2305.JPG

FullSizeRender.jpg-2

Huippuilta ja huippumaisemat

Tänään iltapäivän ja illan sääennusteet näyttivät sen verran sateisilta ja tuulisilta, että päätettiin käydä testaamassa aamusyönti. Heräsin puoli neljältä ja puoli viideltä lähdettiin jo satamasta kohti kalamestoja. Keli oli kuin päivällä, sillä oli niin kirkasta. Aamulla tuuli oli lähes nollassa, joten kalastus sujui ongelmitta. Tai olihan siinä yksi pieni ongelma, nimittäin kalattomuus, mutta ei sitä passaa kaikesta valittaa :)

IMG_2717.JPG

Superkaunis aamu

Kiertelin keskiviikkoisia paikkoja, joista löytyi silloin kuhaa ja ahventa, mutta ne paikat olivat tänään täysin tyhjiä. Kala oli selkeästi vähän syvemmässä. Ei muuta kuin Karttaselain auki ja joku uusi paikka lähistöltä määränpääksi. Yksi mukava patti siinä näkyikin pienen matkan päässä, joten hurautin siihen. Koko aamun olin kierrellyt 3-6 metrin vettä, mutta patin reunalle saapuessa luotain piirsi heti kalaa seitsemään metriin.

IMG_2725.JPG

Ja mitäs minun uniset silmäni näkivätkään, syömäkarkelot! Pitkästä aikaa niitä ihania keltaisia viivoja, jotka tulevat innokkaana tervehtimään lähestyvää Kalarosvoa. Tärppi, tärppi, tärppi. Kävipäs mäihä, että löydettiin nälkäisiä ahvenia. Kalakaveri viskeli mikrojigiä ja lähes joka heitolla kävi kala veneessä.

IMG_2737.JPG

Minulla oli ykköstykki käytössä eli Kalarosvon pieni kuore. Kokeilin myös muita tasureita ja vertikaaljigejäkin, mutta ainoa jolla kalaa sain ylös, oli rosvo. Tämä alkaa oikeasti olemaan jo uskomatonta, että minä omistan tuollaisen taikakalun. Ihan hirveä ajatus, että menettäisin tuon hauelle tai jonkun kiven väliin. Toivottavasti Tommilla on tarkat värikartat tallessa tuosta mallista, on niin tehokas ottiväri ettei tosikaan. Tasurissa ei ole kuin yksi huono puoli: tuulisella säällä isossa aallokossa tasurointi on melkein mahdotonta pienen koon vuoksi, mutta toisaalta, pitäähän kaloillakin jotain mahdollisuuksia olla.

IMG_2744.JPG

Syönti kesti puolisen tuntia ja ahventen keskikoko oli parin sadan gramman luokkaa. Savupönttörajana pidin 300g, joten yksikään ahven ei tällä kertaa lähtenyt mukaan.

FullSizeRender.jpg

Tuuli voimistui yhtäkkiä todella kovaksi ja myös ahventen syönti loppui kuin seinään. Puuska oli lähes 10 metriä, mutta vene pysyi suht hyvin paikallaan ankkurissa. Siirryttiin hieman, josko löydettäisiin parvi uudestaan.

No siellähän niitä keltaisia viivoja taas oli! Kalarosvo lähti kohti pohjaa hoitamaan hommiaan ja joukko kaloja ui iloisesti vastaan. Ja kiinni on taas! Se tuntui jo vähän paremmalta ja sielun silmissä välkkyi puolen kilon raitapaita. Kelasin kalan veneeseen ja höh, se olikin alamittainen kuha.

FullSizeRender.jpg-1

Ottipeliä ei varmaan tarvitsisi mainita, mutta sehän se taas oli: pieni, mutta pippurinen kuore. Saankohan minä tänä kesänä kuhia millään muulla vieheellä? Ja se ruokakuha on edelleen hakusessa, jokohan huomenna…

Mukavaa viikonloppua ja kireitä siimoja! =)

 

Pitkästä aikaa kalahavaintoja

Paistaa se päivä risukasaankin. Olen viettänyt viikkokausia siellä risujen seassa pimeässä ja nyt vihdoin on alkanut hieman valonpilkahduksia näkymään. Toivottavasti sama tahti jatkuu ja kaloja löytyy ihan kylmälaukkuun asti :)

Perjantai-iltana lähdettiin testaamaan se paljon puhuttu iltasyönti. Olen saanut blogiin vinkkejä kuhien ilta-aktiivisuudesta, mutta meille aamukalastelut ovat sopineet aikataulullisesti paremmin. Perjantai-ilta sattui kuitenkin olemaan suunnitelmiltaan tyhjä ja kelikin oli ok, joten ei muuta kuin Puattinen kohti kalapaikkoja. Seitsemän hujakoilla lähdettiin ja tarkoitus oli kalastaa muutama tunti. Alkuun tilanne näytti ihan yhtä huonolta, kuin aina ennenkin eikä kaloja löytynyt, lukuunottamatta paria tasuriin puraissutta sattumahaukea.

FullSizeRender.jpg

Lähdettiinkin sitten kuhien sijaan etsimään ahvenia vähän matalammasta ja mentiin kuuden metrin vesille. Yllätys oli suuri, kun down vu piirteli jotain “möykkyjä” pohjaan. Mitähän lie kiviä, mutta kyllä ne on kokeiltava. Ehti mennä ehkä pari minuuttia, kun kalakaverilla oli kala kiinni. Wau, kyllähän silläkin useamman viikon mp-kausi oli takana, joten kalan saaminen tuntui pieneltä lottovoitolta. Kaveri kelasi kalan veneeseen ja sieltä nousi kuha! Alamittainen, mutta hyvälaatuinen :)

Olin ollut koko illan vähän kylmissäni ja jopa kotiinlähtö käväisi välillä mielessä, mutta kuhan nähtyäni alkoi sydän pamppailemaan ja veri kiertämään. Nytkö se alkaa, kuhien iltasyönti? Enää ei ollut kylmä.

Luotain piirsi kalaa, mutta vehkeet eivät olleet oikeat. Uittelin tasureita ja vertikaalijigejä sekä heittelin välillä jigejä. Nousuja tuli, mutta tärppejä ei. Ilta eteni ja kokeiltiin vielä matalammasta, alle viidestä metristä. Koko tasuriarsenaali oli uiteltu läpi ja tämän hetken ykköstasuri, Kalarosvon pieni kuorekevennetty, lähti uimaan ehkä viidennen kerran illan aikana. Kaloja nousi metrin pari tasurille, mutta eivät ottaneet. Laskin tasurin ihan kalojen luo pohjaan ja tunsin välittömästi repäisyn. Kelasin kalan pintaan, oujeah, kuha minullekin! Äkkiä haavi, jos sattuu olemaan mittakala! En ehtinyt edes tekemään vastaiskua, kun kala otti heti pudotuksesta, joten oli varmaan huonosti kiinni.

IMG_1981.JPG

Silmämääräisesti kala näytti aikalailla mitalliselta, mutta koska mittanauha oli jäänyt kotiin, laskin kuhan takaisin. Yleensä meillä on aina Igloon kylmälaukku mukana, jossa on mitta-asteikko kannessa, mutta tällä kertaa luotto saaliiseen oli 1%, joten mukana oli pienempi kylmälaukku. Melkein sain ruokakalan ja kyllä se aika lähellä 42cm olisi ollut, mutta eiköhän niitä isompiakin vielä tule, nautiskelen sen aterian sitten oikein antaumuksella :)

IMG_1971.JPG

VOITTEKOUSKOASAINKUHAN-ilme =)

IMG_1969.JPG

Ihana kuha saapui kello 22.10

Iltasyönti antoi molemmille kuhat, joten lauantaina kalastus ajoittui myös iltaan. Keli oli vähän lämpöisempi, kuin perjantaina ja tuulikin lähes nollassa. Mentiin suoraan edellisen illan kuhapaikalle, mutta kuhat olivat häippäisseet. Etsittiin varmaan kaksi tuntia kalaa ilman tärppejä ja sitten piti tehdä jotain muutoksia paikkaan. Katsoin Karttaselaimesta olisiko lähellä hyviä patteja ja silmät osuivat erääseen erittäin hyvännäköiseen paikkaan. Juuri sellainen, minne mentäisiin pilkille, jos järvellä sellainen alue olisi. Tuota paikkaa emme olleet koskaan edes nähneet kartassa, mutta sen verran vähän on vielä Pirttilahdessa pyörittykin, ettei kaikki ole tullut tutuksi.

IMG_2052.JPG

Kaunis Suomen kesä <3

Hurautin uudellle paikalle ja siellä oli mahtava meininki. Ne kalat olivatkin siellä! Välittömästi alkoi tulla tärppejä, mutta ylös asti ei vielä yhtään. Vihdoin saatiin laji selville, kun kalakaveri käytti pari alamittaista kuhaa veneessä. Kiva juttu, kun löytyi uusi paikka.

Uittelin “ykköstykkiä” eli Kalarosvon pientä kuoretta ja kalaa oli paljon alla. Yksi kala erehtyi maistamaan ja paljastui ahveneksi. Alla oli siis sekä kuhaa että ahventa, paljon! Vaikeaa oli kuitenkin kalojen veneeseen saaminen, melkein tärppeihin jäi. Yksi vähän parempi kuha karkasi kaverilta veneen vieressä ja se olisi ollut mittakala. Alle 50cm kuitenkin.

IMG_2059.JPG

Eilenkin uittelin tosi monenlaisia vieheitä, mutta vain rosvo toimi. Yhdessä vaiheessa joku kävi tarraamassa rosvoon ihan todella kovasti, melkein ranne murtui :) Näin kalan luotaimessa ja samassa se iski uudestaan. Sitten tarttui ja kelasin kalan pintaan. Ihan hyvä hauki, päätin ottaa sen pannulle. Pitkästä aikaa tuoretta kalaa, maistuu! Yhdentoista jälkeen päätettiin lähteä nukkumaan. Pistin hauen kotona fileiksi ja jääkaappiin odottamaan paistinpannua.

IMG_2066.JPG

Painoa 1,98kg =)

IMG_2093.JPG

IMG_2102.JPG

Tänään käytiin vielä aamupäivällä ihan mielenkiinnosta kokeilemassa se eilinen kultakaivos ja Kalarosvon kuore ehti uida pari minuuttia, kun ensimmäinen kuha nousi veneeseen. Huh huh, kaksi kysymystä pyöri päässä: olenko minä kerrankin löytänyt ihan oikean kalapaikan ja toinen kysymys koskee Kalarosvon valmistajaa Tommia, mitähän sukua se on Ahdille vai liekö Ahti itse? Hyviä tasureita se ainakin tekee.

IMG_2130

Ensimmäiseen kysymykseen tuli aika nopeasti vastaus, kun kalantulo loppui kuin seinään. Toinen kysymys on edelleen mysteeri. Kuinkas muilla meni viikonloppu, kävittekö kalassa ja tuliko saalista? Facebookin puolella olen ainakin lueskellut isoistakin kuhasaaliista, jopa kymmeniä mitallisia illan aikana. Minulle nyt alkuun riittäisi edes se yksi =)

 

 

Nuuskamuikkunen kävi kalassa

Voi että minä näytän kauniilta lierihattu päässä, nauramiselle ei tule loppua =) Tulee mieleen Putouksen sketsihahmo Nuuskamuijanen. Tässä on ollut viime päivinä vähän kaikenlaista jyystöö. Ilmojakin on pidellyt, kuten olette varmaan huomanneet ja tunteneet. Minä tosiaan olen tuntenut näiden kelien lämpöaallot ihollani. Sillä iholla, jonka olen vuorannut merinovillalla ja thermotoppa-asulla.

Totta puhuen minä en opi millään pukeutumaan oikein. Pelkään kylmää, joten liioittelen aina vaatteiden kanssa. Jo viikonloppuna Sotkalla minulla oli kuuma, kun pistin samat vaatteet päälle, kuin pilkille. Pelotti, että kylmä hohkaa veden pinnasta, kun vesi on vasta kolme asteista. Turhaan pelkäsin, ei ollut kylmyydestä tietoakaan.

IMG_0754

Sunnuntaiaamu Puutossalmella

Asetin itselleni tavoitteita avovesikaudelle ja jo sunnuntaiaamuna ensimmäinen niistä täyttyi. Tavoitteena oli siis saada kala. Valitettavan pienihän se oli eikä ihan tavoitelajiakaan, mutta kivalta se pieni haukikin tuntui siiman päässä. Peli auki! :)

IMG_0755

Todistusaineistoa, kyllä siellä kala on =)

FullSizeRender

Kauden avauskala tuli Borgmanin Terhon tekemällä lyijyisellä kuhapilkillä

On kyllä ollut ihania kelejä nyt ja veri on vetänyt vesille. Tuntuu, että lähiaikoina on ollut enemmän kesäisiä päiviä, kuin koko viime kesänä yhteensä ja tämä ilohan vielä jatkuu. Niin, ne tavoitteet. Seuraava tavoite oli saada ahven ja sunnuntaina Sotkalla myös se tavoite täyttyi. Kylläpä teki nannaa ;)

IMG_0789

IMG_0782

Miljoona ahventa ja vain yksi ylös, aika “hyvin”

IMG_0777

Sotkalla ajelehti vielä vähän isompiakin jäälauttoja, tuohon kun ajaa satasta…

IMG_0793

<3

Pirttilahti ei ole vielä ollut niin auki, että veneen olisi saanut laskettua luiskalta järveen, mutta Julkulan ranta oli ihan auki, joten eilen lähdettiin korkkaamaan Kallavesi. Minun seuraava tavoite oli saada kuha ja odotukset olivat korkealla, sillä tarkoitus oli mennä eräälle viime syksyiselle hyvälle kuhapaikalle. Aamusta kyllä käväistiin ensin kokeilemassa Kelloselkää, mutta hiljaista oli. Muutama tärppi ja yksi ylös asti tullut ahven. Päätettiin lähteä takaisin Pohjois-Kallavedelle.

IMG_0880

Paksuraitainen ahven

Kun saavuttiin puolen päivän jälkeen kuhapaikalle, niin eikös kalakaveri nosta melkein välittömästi kevään ensimmäisen kuhan. Wau, ihana kala ja voisikos Ahti antaa minunkin siiman päähän yhden samanlaisen, kiitos? Tai mielellään mitallisen, tämä yksilö oli himpun verran alamittainen. Kohta kaveri nostaa jo toisen kuhansa ja minulla ei vielä mitään. Tärppejä kyllä tuli ja päivän aikana taisi tulla yhteensä kahdeksan tärppiä, mutta kun ei millään tarttunut. Höh. Kalaa oli tosi hyvin alla ja meininki ihan erilainen kuin Sotkalla, missä luotain piirsi lähes tyhjää joka paikkaan.

IMG_0894-2

Kalakaverin kauden eka kuha

Aktiivisista fisuista huolimatta jäin ilman kuhaa. Iltapäivällä oli lähdettävä kotiin, kun lämpöhalvaus lähestyi. Minullahan tosiaan oli taas thermotoppahousut jalassa ja kassillinen muuta toppaa mukana. Jalassa Muckbootsit ja ihana rakas merinovillakerrasto tottakai alimmaisena. Olin ehkä hiukan ylipukeutunut nollatuuleen. Lämpötila oli semmoiset kaksikymmentä astetta, joten kuka hullu laittaa toppavaatteet sillä kelillä? Joko minä seuraavalla reissulla muistaisin..

Tänään koitti se seuraava reissu ja uskokaa tai älkää, blondina puin taas ne hikiset toppahousut jalkaan. Ja kesäkengät, mitkä ne muka on? Kunnon varrelliset lämpösaappaat ne olla pitää, eipähän iske vilu! Aamulla ajoin kalapaikalle nahkarukkaset käsissä, ei vielä silloin tuntunut yhtään kuumalta. Mentiin suoraan eiliselle kuhapaikalle, mutta yllätys yllätys, se oli aivan tyhjä. No, kai se on etsittävä uusia kuhapaikkoja.

FullSizeRender-1

Ei voi parempaa keliä vesillä olla

Päivitettiin eilen meidän luotain ja siihen tuli uusi ominaisuus: Quickdraw Contours. Se tarkoittaa sitä, että voit tallentaa karttakortin kartan päälle omaa karttaasi samalla, kun liikut vesillä. Tuo meidän plotterissa oleva kartta on suoraan sanottuna melko huono, jos vertaan sitä Karttaselaimen karttaan, joka on huomattavasti tarkempi. Nyt asia helpottuu, kun kartat tarkentuvat niiltä osin, millä alueilla järvillä tulee liikuttua. Katselin karttaa tänään ihan haltioituneena, kun sitä mukaa, kun ajoin veneellä, karttaan ilmestyi uusia käyriä. Kiva juttu, että meidänkin luotainmalliin (Garmin Echomap 50dv) sai tuon uuden päivityksen.

IMG_0974

Karttakortin oman kartan mukaan tässä piti olla vitosen patti, eipä löytynyt

Etsiskelin uusia kuhapaikkoja meidän “uudella luotaimella” ja eilen eräs pikaisesti kokeiltu paikka houkutteli. Siinä näkyi elämää edellisenä päivänä, joten jokohan ne kalat olisivat ottihaluisempia.. Uittelin lyijyistä Kalarosvon kuoretasuria ja sain hennon tärpin. Jaahas, ahvenia alla. Vaihdoin vähän pienempään Kalarosvon kuoreeseen ja taas näkyy nousevan viivoja tasurille. Tärppi, jes, äkkiä ahven ylös. Kelaan kalan veneelle ja mitä minun silmäni näkevätkään? Ne näkevät kolmannen tavoitteen täyttymisen, sillä kala onkin kuha! Jippii!

FullSizeRender-2

Siinä hän nyt on, tavoitekalani =)

Mittaa oli vain 38cm, joten kala pääsi takaisin kasvamaan, mutta minä olin silti onnellinen! Seuraava tavoite sitten mitallinen kuha :) Kuhat ovat tulleet yllättävän matalasta, kalakaverin kuhat seitsemästä ja minun kuha kahdeksasta metristä. Kuha jäi uuden paikan ainoaksi ja lähdettiin taas takaisin sille ykköskuhapaikalle. Se on kyllä ihan huippupaikka ja meillä on varmaan 15 merkkiä plotterissakin sillä paikalla. Ihme on, jos siitä ei kuhaa saa ;)

Etsin luotaimella kalanäyttöjä ja kun näin pari kalaa, pysäytin veneen ja laskin Kalarosvon pienen kuoreen viivojen yläpuolelle. Toinen kaloista lähti heti kohti ja tärppäsi, no siinä ei kauan nokka tuhissut. Kelasin kalan ylös ja 40 senttiä kaunista kuhaa nousi veneeseen. Vielä Ahti pari senttiä lisää, niin päästään syömähommiin ;)

IMG_1021

Päivän toinen kuha, näin sen homman pitäisi aina edetä ;)

Päivän mittaan riisuin itseäni pikkuhiljaa ja lopulta päällä oli enää Nuuskamuijasen hattu ja merinovillakerrasto. Ihan tajuttoman kuuma keli ja tuultakin tasan nolla. En olisi viikko sitten uskonut minkälaiset ilmat saadaan heti toukokuun alkuun. Vastahan ne jäät toissapäivänä Kallavedestä lähtivät ja nyt näyttää ja tuntuu heinäkuulta. Mutta en valita (kovin paljon), vaikka kuuma onkin. Nautitaan nyt näistä, tiedä vaikka olisivat kesän ainoat helteet :)

IMG_1010

Päivän ottipeli oli Kalarosvon kuorekevennetty, muilla vieheillä ei tänään kalaa noussut =)

Ihan hyvä päivä kalojen suhteen, kun aika paljon on niitä ämpeereissujakin nähty. Saldona kaksi kuhaa, yksi ahven ja yksi hauki. Iltapäivällä suunnattiin takaisin Julkulan rantaan ja siellä oli tietenkin puolet kuopiolaisista venehommissa. Kieltämättä vähän hävetti kulkea kalsariasussa ja Muckbootseissa..

 

Miten meni noin niinku omasta mielestä (kesä 2015)?

Nyt kun vene on saatu talviunille, niin voisi vähän muistella kesää 2015 kalastuksen saralla. Tämä kesä tosiaan oli ensimmäinen kunnon kalastuskesä, sillä saatiin ikioma vene hankittua. Muistattekin varmaan Vene Puattisen.. 

Tähän kesään asti kalastus tapahtui rannoilta käsin ja muutenkin kesäkalastusharrastus on vasta kolme vuotta vanha. Ostin ensimmäisen virvelini nimittäin vuonna 2013. Siihen asti kesäkalastelut olivat niinkiin alkeellisella tasolla kuin mato-onginta :) Pientä kehitystä on siis kieltämättä tapahtunut. Nälkä kasvaa syödessä ;)

Oman veneen hankinta on aina ollut tosi kaukainen haave, sillä oma epävarmuus ja taitamattomuus olivat esteenä. Ajateltiin, että ei me ikinä opita ajamaan veneellä tai löydetä kalapaikkoja. Kun pilkkikausi alkoi viime keväänä väläytellä loppumistaan eikä kalastushimo ollut yhtään laantunut talven aikana, veneen hankinta alkoi houkuttelemaan ihan tosissaan. Olisipa mahtavaa päästä pilkille myös kesällä…

Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kohta vetokoukussa napotti traileri ja trailerin päällä ihka ensimmäinen oma vene. Voi kun se oli nätti ja söpö, vaikka vähän vanhemmanpuoleinen olikin. Meille kuitenkin juuri passeli ja kyllä se on ollut hyvin luotettava kalakaveri koko kesän! Olen oppinut ajamaan veneellä ihan hyvin (ajokortittomaksi naiseksi) eikä haavereitakaan ole sattunut *koputtaa puuta* ;)

IMG_7347
Tämä vuosi tulee olemaan varmasti yksi mieleenpainuvimmista kalastusvuosista. Hyvin epärealistinen haaveeni kilon ahvenesta toteutui viime keväänä pilkkikauden viimeisenä päivänä. Oi että, kylmät väreet menevät vieläkin pelkästä ajatuksesta, ja silloin tällöin käyn reissurapsani kyseiseltä päivältä lukemassa, oli se niin mahtava juttu. Jos joku ei ole sitä tarinaa lukenut, niin postaus löytyy täältä. Videopätkäkin kalasta löytyy Fish me luckin Youtube-kanavalta, eli täältä.

cropped-IMG_587711.jpg

Mamma ylpeänä mammasta

kalastus kalastusblogi ahven

Ahven 1087g

Maagisen rajan rikkoontumisen jälkeen oli mukavaa siirtyä kesäkalastukseen. Hankittiin venepaikka Kuopionlahdelta ja potentiaalisia kalapaikkoja löytyi kartasta useampiakin lähialueelta. Mutta eipä se kalapaikkojen löytäminen niin helppoa ollutkaan enää livenä. Karttaselaimesta pystyi bongailemaan mukavia luotoja ja kuhan maun maistoi jo suussaan pateille ajellessa. Reseptit pyörivät mielessä: mitä lisukkeita, mikä viini… Monesti Ahti luki ajatukseni ja ehkä opetusmielessä jätti minut kaloitta. “Ei se Jaana kuules niin helppoa ole, kalojen eteen on tehtävä töitä.” Mutta kyllä minä muuten olen tehnytkin töitä niiden eteen ja onneksi välillä on tilipäiviäkin ollut, palkanmaksajana Ahti.

Kesä on ollut opettavainen ja uusia kalapaikkoja löytynyt useita. Kuhat ovat kuulemma olleet tänä kesänä erilaisissa paikoissa kuin normaalisti, johtuen varmaankin viileistä vesistä. Parina aiempana kesänä olen löytänyt kuhia pinnastakin, mutta tämän kesän kaikki kuhat ovat tulleet pohjasta. Toki myös välivedestä on tullut tärppejä, mutta pohjasta ovat nekin kalat ponkaisseet.

kalastus kalastusblogi kuha

Kalarosvo toimii kesät talvet

Kesä on ollut vaikea, mutta me ollaan totuttu vaikeuteen. Vesillä on vietetty niin monta tuntia, että ei uskalla edes laskea. Ei riitä sormet ;) Ehkä jos lukijat lainaisivat sormiaan, niin voisi alkaa riittämäänkin, mutta eipä niillä luvuilla niin suurta merkitystä ole. Välillä on tullut kalaa, välillä on tullut kokemusta ja välillä on tullut vain kylmä. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois :) Kallavesi on kyllä kuhaisa vesistö. Tajusimme, että nyt kesällä pilkkimällä olemme saaneet eniten kuhia, toiseksi eniten haukia ja sitten vasta tulevat ahvenet! Ihme homma. Kyllä yleensä ahven on se ykkössaaliskala, kun pilkitään..

kalastus kalastusblogi kuha

Kesän paras saalis oli ehdottomasti 3,9kg kuha, joka meni heittämällä omaksi ennätyskuhaksi. Se oli uskomaton ilta ja kuhaennätykseni riikkoontui kaksi kertaa saman päivän aikana. Vertikaalijigaamalla ensin 3,7kg ja pian 3,9kg. Jos jollakin on tämä ilta mennyt kokonaan ohi, niin käyppäs lukemassa se täältä. Youtubesta löytyy myös video, jossa ennätyskuha saa vapautensa takaisin, video täällä.

IMG_8354
Toinen saalis, joka myös jäi mieleen, on haukiennätykseni rikkonut 5,2kg hauki. Vaikka hauki ei ollutkaan kohdekala, niin mukavahan sitä oli väsytellä. Elokuinen päivä oli tajuttoman kuuma ja tilanteeseen liittyy vielä hauska juttu, jota en blogissakaan silloin kertonut. Päivä oli siis todella kuuma, joten kalastin pikkuhoususillaan :) No sitten tärppäsi se mahdoton fisu ja tottakai halusin kalasta videomateriaalia. Sitä ennen oli kuitenkin pakko laittaa housut jalkaan ja kalakaveri piti virveliä sillä välin. Videolla siis on housut jalassa :) Reissurapsa löytyy tästä linkistä.

kalastus kalastusblogi hauki

Mieleenpainuvin kuha ja hauki tulikin jo mainittua, joten kerrotaanpas myös kesän parhaasta ahvenesta. Kesä alkoi mukavan kokoisella ahvenella ja silloin sainkin ehkä liian ruusuisen kuvan kesäkalastuksesta. Pidin ahventa kädessäni ‘like a boss’  ja ajatuksissani ahven ennätyksetkin rikkoontuivat kesän aikana monta kertaa. Ahti repi minut kuitenkin maan pinnalle. Ehkä ne ahven enkat vasta ensi talvena.. ;) Ahvenjuttu.

Ahven, kalastus, kalastusblogi

Syksyllä pääsin elämäni ensimmäisen kerran kalaan merelle. Kokemus oli tosi mukava, vaikkei reissulla mitään suuria kaloja noussutkaan. Suuria tunteita kuitenkin nousi pintaan ja nautin joka hetkestä. Ihana viikonloppu :) Porvoon viikonlopun tunnelmista voi lukea näistä linkeistä: merellä kalassa ja mökkeilyä.

IMG_1987

Pari kuukautta sitten sain kutsun uisteluveneeseen ja mahtava päivä oli sekin. Pääsin tutustumaan vetouisteluun läheltä ja opin päivän aikana tosi paljon uistelusta. Keli suosi, seura oli mukavaa ja kalojakin bongattiin.

kalastus kalastusblogi hauki

kalastus kalastusblogi kuha

Samaisessa uisteluveneessä pääsin kokemaan loppusyksystä myös lohikalojen täkyraksiuistelun. Tuli tavattua sellaisia kaloja, joista omilla kalareissuilla on ihan turha haaveilla. Raportti päivästä löytyy täältä.

Kyllä tuollaisten reissujen jälkeen tajuaa, miten kokematon sitä onkaan kalastajana. On niin paljon asioita, joita ei vielä tiedä, mutta joita saa ja voi opetella. Ja vaikka lukisi miten paljon kalastuskirjallisuutta tai alan lehtiä, ei niistä voi koskaan oppia tuollaisia asioita. Se, minkä kokee ja näkee, opettaa ihan eniten. Kirjallisuus ja lehdet sitten tukevat opittua. Myös muilta kalamiehiltä kuullut vinkit ja neuvot ovat kultaakin kalliimpia tässä harrastuksessa. Kalastaessa tulee usein “ahaa-elämyksiä”, kun ymmärtää esimerkiksi jotain uutta kalojen käyttäymisestä. Sellainen harrastus olisikin ihan tylsä, jossa joku päivä voisi olla kaikentietävä.

Nyt sitten valmistaudutaan jäiden tuloon. Varmaan joskus aiemminkin olen sen jo blogissa kertonut, mutta pilkkiminen on minulle tärkein kalastusmuoto. En malta odottaa <3

kalastus

Miten teidän kalastusvuosi on sujunut? Onko tullut ennätyskaloja? Kertokaahan kommenttikentässä tai tulkaa juttelemaan Fish me luck kalastusryhmään Facebookiin :)

 

Niin ja vastaus tuohon otsikon kysymykseen: ihan kivasti ;)